Elämässä parasta on yleensä arjen pieni luksus. Minulle yksi sellainen ovat vikkelisukat. Vikkeli ei taida sanana olla tuttu kovinkaan monille. Historiallisina aikoina kun kaikki sukat neulottiin käsin, kaikkein hienoimpiin sukkiin tehtiin upeita vikkelikuvioita nilkan kohdille. Vikkelikuviot neulottiin yleensä kaksinkertaisin nurjin silmukoin, joka on koristeellisempi kuin tavallinen nurja silmukka, ja kohoaa neuleesta esiin selvemmin. Joihinkin kansallispukuihin kuuluu vikkelisukat ja muutama vuosi sitten olin mukana Refashioning Renaissance-projektissa, jossa neulottiin hienot silkkiset tai villaiset vikkelisukat, renesanssinaikaisesta haudasta löytyneen mallin mukaan.
Tällä kertaa ei kuitenkaan ole kyse käsinneulotuista sukista vaan tehdasvalmisteisista vintagesukista, jotka olen ostanut jo useita vuosia sitten jostakin rompetorilta. Nämä olivat käyttämättömiä kun ostin ne. Voitteko kuvitella, miesten sukissa oli ennen autojen, karvisten ja yksivärisen tylsyyden sijaan koristeellisia pitsimäisiä kuvioita. Joskus ne oli kudottu kaksivärisenä, jolloin kuvio nousi vielä selkeämmin näkyviin. Nämä kolme paria miesten sukkia ovat luultavasti kaikki kotimaisen Finnwearin/Suomen Trikoon valmistamia, vaikkakin vain yhdessä parissa on jäljellä valmistajan pakkauspahvi.
Sukat ovat villasekoitetta ja siksi miellyttävät käyttää. Valitettavasti se tarkoittaa myös sitä, että sukkiin on tullut vaurioita, jotka paljastuivat vasta kun otin sukat käyttöön. Kuvittelin sukkien jostain syystä olevan puuvillaa, joten en ajatellut niiden olevan vaarassa koiperhosen varalta. Lähempi tarkastelu myös paljasti että jopa vielä pakkauksessa kiinni olevia sukkia on joku ennen minua paikannut, eli tuhot ovat ehkä tapahtuneet jo ennenkuin sukat tulivat minulle. Harmillista, mutta eihän sille mitään mahda. Paikkaan reiät ja matka jatkuu. Mutta katsokaa noita hienoja kuvioita, tällaisia ei nykypäivänä saa. En ainakaan niistä yksivärisistä mustista sukkaseinistä ole löytänyt mitään vastaavia, vaikka vielä omassa lapsuudessani näitä oli vielä paljon käytössä. Missä vaiheessa miesten pukeutumisesta tuli niin väritöntä? Nykyisinhän Finnwear ei valmista enää sukkia lainkaan, vaan on keskittynyt uimapukuihin ja naisten leggingseihin.

The best things in life are usually the little luxuries of everyday life. For me, one such luxury is a pair of clocked socks. Clocked socks or stockings is probably not a term that many people are familiar with. In historical times, when all socks were knitted by hand, the finest socks were made with stunning clocked patterns at the ankle. In Finland these clocked patterns were usually made in one single colour with double purl stitches, which are more decorative than the standard purl stitch, and stand out more clearly from the knitwear. But there are fantastic colourfull versions abroad. Some national costumes include clocked stockings and a few years ago I was participating Refashioning Renaissance project to knit fine silk or wool stockings, based on a pattern found in a Renaissance tomb in Turku.
This time, however, it’s not about hand-knitted socks, but factory-made vintage socks that I bought several years ago from a car boot sales. They were unworn when I bought them. Can you imagine, men’s socks used to have decorative lacy patterns instead of cars, garfields and monochrome boringness. Sometimes they were woven in two colours, making the pattern stand out even more. These three pairs of men’s socks are probably all made by the Finnish company Finnwear by Suomen Trikoo, although only one pair has the manufacturer’s label left.
The socks are wool blend and therefore comfortable to wear. Unfortunately, it also means that there is damage to the socks, which was only revealed when I started to wear them. For some reason I thought the socks were made of cotton, so I didn’t think they were at risk for moth holes. Closer inspection also revealed that even the socks still attached to the packaging had been patched by someone before me, so the damage may have happened before the socks came to me. It’s a shame, but I can’t help it. I’ll patch the holes and move on. But look at those fancy patterns, you can’t get these nowadays. I certainly haven’t found anything like them on those plain black supermarket sock walls, although in my childhood these were still quite common. When did men’s clothing become so colourless? Nowadays, Finnwear no longer makes socks at all, but concentrates on swimwear and women’s leggings.


More modest pattern on solid colour socks.

Two toned patters which imitates the Finnish style clocked pattern.

Unfortunately all socks have holes, which were revealed only when I started to use them.

This Finnwear logo might be from the 80’s?
