Halloween-neule / Halloween jumper

Lempi-juhlani Halloween eli suomalaisittain kekri on taas käsillä. Emme ehtineet muilta kiireiltä juurikaan koristella taloa, mutta sen verran pistin tikkua ristiin että tuunasin itselleni teemaan sopivan neuleen. Olen haaveillut seittikoristeisesta neuleesta jo vuosia, mutta en ole löytänyt kirppiksiltä sopivaa eikä neulomiseenkaan ole ollut aikaa. Sitten sainkin yhtenä iltana älynväläyksen! Minullahan on kaapissa ikivanha musta neule,…

Tykkimyssy / Silk cap

Pitkästä aikaa sain yhden projektin valmiiksi. Lopen kansallispuvun tykkimyssy on nimittäin vihdoin valmis. Mikään pikainen välityö-projekti tämä ei todellakaan ollut. Viime talvena kävin tekemässä kopan sanomalehtipaperista, pellavasta ja ruispuuroliisteristä. Kesän vietin rattoisasti valitsemalla ja kirjomalla silkkiä ja sitten koppa piti vielä päällystää silkillä ja koristella nauhoin. Sen kävin tekemässä kurssilla viikko sitten ja viimeistelin koristenauhojen…

Mattomikko / Carpet sweeper

Moni minun ikäiseni varmaan muistaa lapsuudesta Matto-Mikon. Sellaisen nelikulmaisen litteän laatikon, jonka pohjassa oli pyörivät harjat ja joka oli kiinni pitkässä varressa. Sini-tuote valmisti Matto-Mikkoja siinä 60-70-lukujen taitteessa kun odotettiin että kokolattiamatot kasvattaisivat suosiotaan. No toisin kävi, mutta nykyisin mattomikot ovat haluttua tavaraa retron-nälkäisten kirppishaukkojen kesken. Ja uskokaa tai älkää, matto-sweeppereitä valmistetaan edelleen. Minä bongasin…

Omavaraistelijan lokakuu / Selfsufficiency October

Se on kuun alku ja omavaraistelevien bloggareiden kuukausipostauksen aika. Minulta on mennyt koko kesä sattuneesta syystä vähän penkin alle. Puutarhahommat ja bloggaaminenkaan eivät ole olleet ihan ykkösenä puuhalistalla. Omat kasvatukset ovat rajoittuneet lähinnä itse itsensä kasvattavaa maa-artisokkaan, muutamaan perunan taimeen ja monivuotisiin yrtteihin. Omavaraisuus-aiheena on tällä kertaa syyskylvöt, varastointi ja opiskelu. Tuttuun tapaan myös kuulumisia…