Kadonnut ja löytynyt / Lost and found

Uskotteko jos sanon että ihmeitä tapahtuu? Minä alan uskoa että niitä tapahtuu. Vuosikymmeniä olen etsinyt paria korvikselle jonka onnistuin hukkaamaan teini-ikäisenä ruotsinlaivalla. Postasin siitä jopa blogiin kauan sitten. Ja arvatkaas mitä! Pari on vihdoinkin löytynyt. Olen niin iloinen. Valitettavasti parista puuttui korviksen koukku, mutta näppäränä askartelin hopealangasta itse sellaisen. Nyt voin taas vuosien jälkeen käyttää…

Kaapin paikka / Cabinet

En ole aikoihin esitellyt blogissa mitään uusia hankintoja, joten ajattelin laittaa muutaman kuvan tuollaisesta vanhasta kaapista jonka ostin taannoin. Teen nykyään suurimman osan hankintoja Facebookin marketplacen kautta. Se tuntuu jotenkin hirmu kätevältä ja nopealta kauppapaikalta. Tämänkin kaapin bongasin Facebookin kautta, tuosta naapurikylältä. Myyjä kertoi ostaneensa sen joltakin huonekaluja tuunaavalta naiselta, mutta aikoi nyt muuton vuoksi…

Kesäkahvila / Summer cafe

Minun piti viime viikolla osallistua Omavarais-bloggaajien kuukausipostaukseen, mutta en ehtinytkään. Viime viikolla jäi siis kokonaan postaamatta. Hupsista. Olen ollut kesälomalla ja kiirettä on pitänyt. Päivät tuntuvat kuitenkin valuvan nopeammin kuin hiekka tiimalasissa. Mitään järkevää ei oikein tunnu saavan aikaiseksi, päivä humpsahtaa kauppareisuun tai muuhun epämääräiseen pyörimiseen. Näillä humpsahtavilla päivillä on kuitenkin puolensa. Meillä oli asiaa…

Uusi taito: nahkatyöt / New skill: leatherwork

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka tarvitessaan jotakin esinettä/asiaa/tarvekalua, menee kurssille ja opettelee tekemään sellaisen itse. Ei ihan aina se kaikkein järkevin tai edes halvin mahdollinen ratkaisu, mutta pirskatin kivaa. Sastamalan kansanopistossa järjestetään paljon viikonlopun mittaisia lyhytkursseja, täydellisiä monien melko helppojen käsitöiden opetteluun. Ennen kuin kansanopiston kurssit menivät kesätauolle, kävin viikonlopun mittaisella nahkatyökurssilla. Olin jotenkin ajatellut että…