Sieniä, vesisadetta ja lehtiä

Viikonloppu loppui liian äkkiä! Lauantaina töiden jälkeen lähdimme ajelemaan suoraan Lahteen ystäviämme tapaamaan. Meillä oli hurjan hauskaa. Satoi vettä. Sunnuntaina puolen päivän maissa ajelimme takaisin kotiin. Oli pilvistä ja riputteli vettä. Iltapäivällä lähdimme sienimetsälle, oppaanamme paljon sienestävä ystäväni. Saalis oli aika laiha, joku oli jo käynyt keräämässä parhaat päältä. Isäntä oli mukana vain seuraamassa tilannetta….

Päivän asu

Taas sataa! Minä tahdon aurinkoa ja kirkasta keliä. Kuivia katuja ja iloisia ihmisiä. En tiedä mistä se johtuu mutta viimeaikoina olen käyttänyt harvinaisen paljon tiettyä puseroa. Ehkä se sopii jotenkin ankeaan sateiseen päivään (ennenkin on satanut kun olen sitä käyttänyt). Nyt käytän sitä kuitenkin ensikerran mustiksi värjättyjen hiusten kera. Pidän siitä. Näytän kotiopettajattarelta. Pitänee hankkia…

Korsetti tiukalla

Toisilla on pipo tiukalla, minulla toisinaan korsetti. Tilasin vuosi sitten itselleni mittatilaustyönä korsetin. Kuvittelin tulevani autuaaksi tästä hankinnasta. Maksoin itseni kipeäksi jotta se olisi omalle vartalolle mittojen mukaan valmistettu ja laadukas. Sain sen vihdoin keväällä. Yllätyin miten paljon se painaa. Varmasti useamman kilon. Sen pukeminen oli aikaaviepää hommaa. Peilin edessä kädet selän takana mutkalla kiristelin…

Värinvaihtoviikko

Vapaa alkoi virallisissa merkeissä. Kävin hakemassa pari allekirjoitusta papereihin. Sitten kotiin rentoutumaan. Kaksi tuntia menikin sitten rattoisasti värinvaihtoon. Hiusväri oli alkanut haalistua jo pahaenteisesti harmahtavaksi joten aiemmin hankittu väripaketti pääsi käyttöön. Syntymässäni minulle annettiin vaalea eloveena-tukka. Isäni oli pellavapää, äitini taas on ruskeaverikkö. Mikä on lopputulos kun nämä kaksi yhdistetään? Vanhetessa vaaleat hiukseni alkoivat tummua…

Tahtoo, TAHTOO!!!

Juuri nyt haluan saada tällaisia asuja/asusteita: Musta siisti syystakki, saa olla näyttäviäkin yksityiskohtia. Huom! Ei arkitakki! Romanttinen pitsineule, mutta ei vaaleanpunaisena. Nahkaiset nyörisaappaat, korkealla korolla. Feikit älkööt vaivautuko! Valkoinen… … tai punainen nahkatakki. Saa kimaltaa! Diane Hyde-laukku. Simply perfection! Koristeellinen rannekello, sinisenä, vihreänä, punaisena, kultaisena…

Koskaan ei ole liian aikaista aloittaa

Elokuuta mennään ja syksy pukkaa päälle. Kun illat alkavat pimetä eikä enää huvita notkua ulkona viileässä tuulessa voi aloittaa joululahjaprojektit hyvissä ajoin. Niin ehtii tehdä monta lahjaa omin pikku kätösin eikä tule viikkoa ennen joulua paniikkia, että mitä hittoa sitä taas keksii. Itse olen monena vuonna ratkaissut asian niin että teen kaikille läheisille naispuoleisille ystäville…

Iltapukuja vesisateessa

Maanantai ja vettä sataa. Miten upeasti voikaan viikko taas alkaa kurjassa kelissä, NOT! Tuttuun tapaa heitin taas isännän töihin ja sitten kotiin valmistautumaan omaan työpäivään. Housunlahkeet kastuivat joten ne kuivattelevat sängynlaidalla tätä kirjoittaessa. Koska päivä näyttää niin kurjalta innostuin selailemaan netistä iltapukuja. Rakastan katsella niitä. Taidokkaat yksityiskohdat ja upeat kankaat innostavat aina ja antavat ideoita…