60-luvun kesä / 60’s summer

Sunnuntaina Tampereella tapahtuu sillä legendaariset Pyynikinajot heräävät henkiin vielä kerran. Ensimmäiset Pyynikinajot järjestettiin jo vuonna 1932 ja ne kiellettiin liian vaarallisina 1971. 60-luku oli Pyynikinajojen kulta-aikaa joten tämänkertainen muistoajo toteutetaan 60-luvun teemaan. Fintage ry osallistuu tapahtumaan piknikin muodossa, 60-luvun asuissa tietenkin. Kuten varmaankin tiedätte, kaapistani ei juurikaan sitä vuosikymmentä löydy joten oli ihan pakko vähän askarrella….

Elävöitys meni päihin / Re-enacting made me bonkers

Pandoran lipas on nyt avattu. Tahtoo sanoa että kun olen vihdoin viime keväänä saanut raotettua mystistä historian elävöittäjien maailmaa, niin se on menoa nyt. Lienette kuulleet sanonnan pikkusormen antamisesta? Mä vähän pelkään, että kohta ollaan kyynärpäitä myöden historian elävöityksessä. Mutta minkäs teet, kun innostuu niin innostuu. Onkohan se kovinkin tavallista että vintage-harrastaja taantuu ajallisesti 1700-lukuun?…

Kaksi marjaa / Identical twins

Tein liivimekon. Jos tekemäni kesämekko on maailman helpoin mekko, niin tämä on sitten se toiseksi helpoin. Pidän tästä mallista niin kovasti, että nyt näitä on minulla kaksi, melkein identtistä. Alaosa on suora helma jossa on sekä edessä että takana ns. kävelylaskokset, kirjaimellisesti antamassa väljyyttä kävelyyn. Yläosa on edestä avaralla v-pääntiellä varustettu ja takaa kietaisumallinen. Sivusauman nepparit…

Helppo hymyillä / Easy to smile

                                                                     *blogiyhteistyö Kangaskapinan kanssa/                                    …

Pukukilpailu / Frock competition

                                                              *blogiyhteistyö Kangaskapinan kanssa/                                          …

Juhlapukukilpailu / Frock competition

*blogiyhteistyö Kangaskapinan kanssa/ affiliate with Kangaskapina Sitä ollaan kuulkaa jännän äärellä taas kerran. Tulin nimittäin lähteneeksi mukaan yhteen kilpailuun. Nettikangaskauppa Kangaskapina järjestää juhlapukukilpailun. Mukana on seitsemän ompelevaa bloggaajaa. Tehtävänä on ommella juhlapuku, jonka asiakas, tilaisuus, malli ja toteutustapa ovat vapaat. Kangaskapina tarjoaa kankaat. Kilpailutyöt julkistetaan helmikuun toisella viikolla. Sen jälkeen yleisö saa äänestää suosikkiaan. Muut kilpailuun osallistuvat blogit…