Keräily on intohimoni

Ihmisellä on luontainen tarve keräillä asioita. Joku keräilee postimerkkejä, joku Arabian kannuja, kolmas keräilee kuuluisuuksien nimikirjoituksia ja neljäs leimoja kanta-asiakastarjous-lipukkeisiin. Toiset keräilevät vain yhtä tiettyä artikkelia ja toiset keräilevät kaikkea mahdollista. Isäni on lapsuudessaan keräillyt tulitikkuaskien kansia. Ikävä kyllä ne vihkoon säntillisesti liimatut, kauniit kannet taisivat mennä lapsuudessani roskiin. Sääli. Itse keräilin kiiltokuvia, kauniita kuvioituja…

Savunsininen on mustan kaveri

Alkaa näköjään muodostua tavaksi esitellä kaikki asut vähän myöhässä. Tässä siis settiä keskiviikon ja torstain asusta. Silkkisekoite-hameen olen tehnyt joskus viisi-kuusi vuotta sitten pikkujouluja varten. Helmikirjailun tekemiseen meni pari iltaa. En ole pitänyt hametta sillä olen hivenen laihtunut niistä ajoista ja hame roikkui epämuodikkaasti lantiolla. Nyt sain vihdoin aikaiseksi tehdä vähän sisäänottoja saumoihin. Kaava on…

Ilmaista hupia

Olen luultavasti jo kyllästymiseen asti mainostanut asuinkompleksimme kierrätyshuonetta. Nyt aion tehdä sen taas. Kierrätyshuone on siis paikka jonne kaikki talon asukkaat voivat viedä ehjää tavaraa joille heillä ei enää ole käyttöä. Sinne voi viedä vaatteita, astioita, kirjoja, laukkuja, kenkiä, leluja, muuta pikkutavaraa ja jopa pieniä huonekaluja. Kierrätyshuone ei maksa mitään ja sieltä saa ottaa ilmaiseksi…

Joutsenia, kylpypaljuja, merimiehiä ja Minni Hiiri

Ah miten kaunis onkaan naisvartalo. Kaikesta päätellen sen on huomannut minun lisäkseni ainakin yksi limainen tirkistelijä-ukko sekä useampi sata muuta uteliasta. Perjantaina Mustalahden satama täyttyi seiloreista ja merirosvoista Ship Ahoy!-tapahtumassa. Niinpä lähdimme ystävien kanssa katsastamaan millaisia esityksiä burleski-tähtösemme olivat saaneet aikaan. Väkisin pakotin mukaani myös Tiitin joka olisi halunnut ennen tapahtumaa kahden viikon kestoiselle asustus-…

Jos et osaa, feikkaa

Vajavaisuuksia on hyvä paikata muilla avuilla. Kuten järkevän postausaiheen puuttumista voi paikata ironisella herjanheitolla ja epätarkkoja kuvia näppärällä pikkusievällä kuvankäsittelyllä. Samaan tapaan vartalon vajavaisuuksia voi paikata feikkaamalla. Vyötärön vararenkaan voi häivyttää vetämällä vatsaa sisään tai käyttämällä vyötäröltä löysiä toppeja. Pohkeiden paksuutta voi peitellä käyttämällä ns. boyfriend-farkkuja. (Siinä muuten muoti-ilmaisu jota en oikein voi ymmärtää. Ennen…

DIY Helppo hame kierrättäen

Saittekin jo vähän maistiaisia tiistaina valmistuneesta ompeluksestani. Ne jotka veikkasivat pöytäliinaa olivat osittain oikeassa. Kyseessä on siis alunperin pyöreä pöytäliina joka sai uuden elämän kellohameena. Löysin pöytäliinan kirpputorilta jo jokin aika sitten, se on vain odotellut että ehdin sen kimppuun. Pyöreän pöytäliinan muuttaminen hameeksi on älyttömän helppoa. Tyllialushameesta kerron lisää myöhemmin =)IN ENGLISHYou already got…

Lääkäri-kidutuksen hyvittelyä ostoksilla

Viikon lääkärikiintiö alkaisi olemaan vähitellen täynnä. Eilen piristin itseäni silmälääkärillä. Mikä ihana kokemus. Silmiäsi tiirataan erilaisilla laitteilla, niitä häikäistään kirkkailla valoilla, niihin tiputetaan puuduttavaa ainetta ja käsketään lukemaan epäinhimillisen pientä ja epätarkkaa tekstiä. Ihmettelen etten saanut moisen operaation ansiosta migreeniä. Lopputulos oli se että saan kuin saankin käyttää piilareita kunhan en pidä niitä öisin ja…

Lyhentämisen sietämätön keveys…

Korrektia käytöstä edes teeskennellen pyydän ensin anteeksi pitkää bloggaustaukoa. Olin pääsiäislomalla ja se siitä. Ja asiaan. Minulla on pienoinen ongelma. Löysin taannoin kivoja juttuja mini-blogi-miitissä. Olen nyt pienentänyt ostamaani nahkahametta, mutta en osaa päättää pitäisinkö sen alkuperäisen pituisena vai lyhentäisinkö sitä. Ajattelin ensin lyhentää noin 15 senttiä, mutta nyt en enää tiedä onko se parempi…