Savunsininen on mustan kaveri


Alkaa näköjään
muodostua tavaksi esitellä kaikki asut vähän myöhässä. Tässä siis settiä keskiviikon ja torstain asusta. Silkkisekoite-hameen olen tehnyt joskus viisi-kuusi vuotta sitten pikkujouluja varten. Helmikirjailun tekemiseen meni pari iltaa. En ole pitänyt hametta sillä olen hivenen laihtunut niistä ajoista ja hame roikkui epämuodikkaasti lantiolla. Nyt sain vihdoin aikaiseksi tehdä
vähän sisäänottoja saumoihin. Kaava on jostain Burdasta, jos muistan oikein. Helma koostuu neljästä identtisestä liehukepalasta ja neljästä identtisestä välipalasta ja vyötärökaitaleesta eikä istunut sitten ollenkaan. Jouduin jo ompeluvaiheessa tekemään useita sisäänottoja sillä kaava oli ihan susi. Siinä syy miksi yleensä teen kaikki kaavat itse, lehtien kaavat kun ei istu kuitenkaan.

Musta kreppi-pusero on parin euron löytö kirpputorilta joskus alkuvuodesta. Kesällä sitä ei tullut käytettyä koska huivikaulukset tahtovat olla aika lämpimiä vaikka kangas olisi ohuttakin. Malli on kuitenkin todella pukeva. Turkis-puuhka on myös muutaman euron kirpparilöytö. Ravisteluista ja harjaamisesta huolimatta siitä irtoaa karvaa aivan hirvittävästi. Siksi en sitä juurikaan ole käyttänyt. Nahka on luultavasti kuivunut ja mennyt pilalle. Saa nähdä kauanko siinä riittää karvaa. Rakastan kyllä tuota väriä sillä se on epätyypillinen turkiksen väri. Epäilen että se on sinikettua, mutta en ole varma kun en tunne turkiksia. Aurinkoisena keskiviikkona puuhka oli aivan liikaa ja jäikin lopulta kassin pohjalle tarpeettomana. Hiuksissa pari vanhaa Henkkiksen hiuskukkaa ja kenkinä uutukaiset Elloksen nilkkurit joita en sitten vienytkään suutarille vaan otin samantien käyttöön kun ne on niin ihanat.

Lopuksi esittelen vielä parin viikon takaisen torikirppis-löytöni. Kävin Tammelantorilla välipalalla ja kiersin siinä samalla kirppispöydät. Eräältä naiselta bongasin tuon erikoisen korun eurolla. Hän kertoi sen olevan alunperin tädiltään ja ilmeisesti aika vanha. Mallista päättelisin sen olevan mahdollisesti matkamuisto jostain välimeren alueelta. Va
rmaksi tietekään ei voi tietää. Jos joku on nähnyt samanlaisia ja tietää paremmin niin ilmoittautukoon.


IN ENGLISH
Apparently it is becoming a habbit of showing all outfits couple days too late. This outfit is from wednesday and thursday. I made this silk-mix skirt about 5-6 years ago for christmas party. Beading took about two evenings to make. I haven’t been wearing the skirt because I have lost some wight and it was hanging on the waist, in unfashionable way. Now I finally got around to do some intakes. Pattern is from Burda magazine if I remember correctly. Hem is gathered from four identical flared pieces and four identical midsection pieces and waistband and it didn’t fit at all. I had to make lots of alterations already when making it because the pattern is crap. That is the reason why I usually make all my patterns myself, magazine patterns don’t fit me anyway.

Black crepe chiffon blouse is a couple euros fleemarket find from spring. I didn’t wear it in the summer because scarf-collars tend to be rather warm. Model is very nice. Fur collar is also thrifted with couple euros. Despite of brushing it sheds enormours amounts of hair. That is the reason why I use it only rarely. Leather is probably gone bad. We’ll see how long there is still fur left. But I love the colour, rather non-typical fur colour. I think it is arctic fox but I’m not sure because I’m not familiar with furs. I have couple old H&M hairpins on my hair and my new anckle boots.

And finally my thrifted find from couple weeks ago. I went to local market place to have some snack and also checked all the fleamarket tables they always have there. I found this unusual necklace from one lady. She told me it was originally her aunt’s and apparently it is rather old. I am not sure but based on its looks, I am guessing it is a suverir from Mediterranean region. If someone has seen similar and has more information, please let me know.