Jostain kumman syystä juhlapukujen määrä vaatekaapissani on kasvanut viimeaikoina hämmästyttävällä tavalla. Vielä pari vuotta sitten omistin oikeastaan vain pari näyttävämpää juhlapukua ja kaikki muut puvut olivat sitten oikeastaan arkikäyttöön tai sellaisia outoja välimallin mekkoja joista ei oikein tiedä että mitä ne ovat. Mutta nyt löytyy juhlamekkoja joka lähtöön. Ja uusimpana isännän synttäreillä ensi-iltansa saanut vihreä-musta…
Category: kierrätys ja kirppis
Mini-collection: Dress clips
Nyt kun juuri ja juuri selvitty rumuusjärkytyksestä niin katsellaan jotain vähän nätimpää välillä. Ajattelin esitellä tässä väliprojektina yhden pienistä kokoelmistani joka käsittää pääasiassa kimaltavia pikkujuttuja. Olette varmaan nähneet, ehkä kirppiksillä, tai ainakin netissä, sellaisia rintakorun näköisiä härpäkkeitä mutta niissä ei ole takapuolella neulaa vaan sellainen klipsi jossa on pienet piikit alapuolella. Myöhemmin, alkaen 50-luvulta ihan…
Happy Go Green
Luulisin että aika pian voin esitellä teille erään työn alla olleen projektin josta fiilistelin jo reilu vuosi sitten. Se on nimittäin paria yksityiskohtaa vaille valmis. Mutta sitä ennen jatketaan vihreällä. Niinkuin aiemmin sanoin, vihreä kuuluu minun kevääseeni aina jossain muodossa. Vihreä on myös isännän lempiväri (etenkin British Racing Green) joten olen ehkä saanut lievää painostusta…
Spring says: Get your greens!
Keväisin kun luonto alkaa pukata vihreää jokapuolella, minullekin tulee himo vaaleanvihreään. Viimekeväänä fiilistelin vaaleanvihreän sifonkipuseron avulla, sitä edellisenä keväänä hankin vaaleanvihreää viherpirtelöiden ja lakanoiden muodossa. Tänä vuonna löysin makuuhuoneeseen vaaleanvihreät kukkaverhot. Ne mätsäävät hyvin yhteen joitakin vuosia sitten hankitun pöytälampun kanssa. Alkuvuodesta onnistuimme myös vihdoin saamaan Tord Boontjen Garland-varjostimen ripustettua makuuhuoneen lamppuun. Varjostimia on kaksi…
Dusty old paper
Mulla on jotenkin semmoinen olo että meillä on alettu kerätä vanhoja kirjoja. Ihan kuin tässä kämpässä ei muutenkin olisi vähän tilaa. Onneksi kokoelma karttuu verrattain hitaaseen tahtiin, ainakin toistaiseksi. Vanhoissa kirjoissa on kuitenkin jotain varsin sympaattista ja hellyttävääkin. Vanhojen kirjojen teksti on usein nykylukijasta aika huvittavaa. Vai mitäpä sanotte vaikkapa tästä katkelmasta: ” Jos on…
Pitäkää silkkimekkonne! / Keep your darn silkdresses!
Kävin vähän Uffilla. En ostanut mitään, voitteko uskoa. Ja syy siihen että en ostanut mitään on se että kuvassa näkyvä mekko oli liian pieni. Voihan prkl! Pitäkää sitten tunkkinne (tai tarkemmin sanottuna silkkimekkonne)! Aina mulle käy näin! Ja hei! Käykää nyt jättämässä niitä linkkivinkkejä blogisuosikeistanne. Jotenkin mä en jaksa uskoa että tää mun blogi on…
Pientä laittoo / Small perk-up
Kirkas kevätaurinko paljastaa aina talviunen jäljiltä paksun pölykerroksen, nuhjuisen kämpän ja muistuttaa epäkohdista jotka olen halunnut korjata jo pitkään. Silloin herää sisustusinto ja tekisi mieli vetää koko kämppä uusiksi. Vuodesta toiseen olematon budjettini estää toteuttamasta villeimpiä unelmia joten on tyytyminen pieniin budjettiuudistuksiin. Ikea meni ja lopetti edullisten kartonkisten hatturasia-settien valmistamisen joten olen etsiskellyt hatturasioita kirppiksiltä….
Henkariyllätys / Hangersurprise
Oletteko huomanneet miten suurin osa vaatteista ei näytä henkarissa oikein millekään? Okei, sanotaan suoraan että näyttävät hirveän rumille. Yllättäen ne vaatteet jotka näyttävät henkarissa hyvälle, näyttävät usein päällä järkyttäville. Ja ne jotka näyttävät henkarissa rumille näyttävätkin päällä hyvältä. Täysin epäloogista vai mitä. Mutta minä todistan teille että tämä on fakta. Katsokaapa vaikka tätä samettimekkoa. Löysin…