Isokyrön toinen tuleminen / Isokyrö – second coming

Isonkyrön 1700-luvun markkinat ovat ohi, mutta jestas mitkä markkinat! Itsehän en tiennyt koko markkinoista mitään vielä parisen vuotta sitten. Viime vuonna kävin siellä ensimmäistä kertaa ja viivyin vain yhden päivän. Isännällä oli siellä hiukan tylsää, koska hän ei harrasta elävöitystä, joten päätin että tänä vuonna jätän isännän kotiin ja menen itse koko viikonlopuksi. Säät eivät…

Heinäkuu Instagramissa / July in Instagram

Hyvänen aika kun tuo aika liitää ihan siivillä. Mihin se koko heinäkuu oikein meni? Alkaako mun kaikki Instagram-postaukset samalla lauseella? Ei kai! Mulla oli aika suuret odotukset heinäkuulta, kuvittelin että olisin ehtinyt hiukan lomailla ja tehdä kaikkea kivaa kuten laiskotella. Turha toive joten lomat siirtyy nyt elokuun puolelle, mikä sekään ei ole huono asia. Kyllä…

Laatu-sarja / Quality series

Pikainen ohjelmasuositus silvuuplee. Kaveri vinkkasi että Yle Areenassa on kiinnostava ruotsalainen dokumenttisarja vaatteiden laadusta. Tällä kertaa ei keskitytä pelkästään ketjuliikkeiden massamuotiin vaan käsitellään aihetta vähän laajemmin, materiaalien, käsityöläisten, vintagen, korjausompelun ja yksittäisen kuluttajan kautta. Jaksot ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Ruotsalainen suunnittelija Camilla Thulin tutustuu erilaisiin ihmisiin ja keskutelee heidän kanssaan vaatteiden laadusta. Ohjelma sisältää inserttejä…

Kasapäin kierrätysaarteita / Piles and piles of treasures

Mun kesä pikkuisen latistui kun on ollut niin märkää jatkuvasti. No toisaalta en valita, koska ei ainakaan tarvitse mennä nestehukan ja pahan migreenin takia kolkuttelemaan ensiavun portteja. Mutta on sääli roikottaa kaikkia kivoja kesämekkoja vaan kaapissa! Sade onneksi hellitti sen verran, että pääsimme käymään Restaurantapäivillä silmäilemässä keräilyaarteita. Tällä kertaa mitään hirveän ihmeellistä ei tarttunut haaviin,…

Kiireinen kesäkuu / Busy June

Kesäkuu, tuli, meni ja hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti. L’Amusetten 1700-luvun piknik peruuntui huonon sään vuoksi, mutta kaikkea muuta on kyllä sitten ehditty puuhaamaan. On käyty museossa ja vintagelöytöjä penkomassa. On ollut kuoro- ja burleskikeikkaa. Ihailtu kesäistä luontoa, juhlittu Kuningatar Elizabethin 90-vuotis syntymäpäiviä, syöty hyvin ja tehty hommia. Uusiin silmälaseihinkin alkaa jo vähitellen…

Nyt väsyttää! / I’m very tired now

Huh mikä viikonloppu! Suvi-vintage vei mehut aika tehokkaasti. Nyt istun kotona alushameessani ja vedän kulhosta jäätelöä isolla lusikalla. Perehdytään kesäkuun instagrammeihin jahka olen taas tolkuissani. Mutta sitä ennen pikainen katsaus Suvi-vintagen sunnuntain asuun. Tämä vaaleansininen mekko on ostettu itseasiassa samalta kaverilta kuin eilinenkin. Minulla on itseasiassa kaapissani aika monta häneltä ostettua pukua. Tämä on tosin…

Suvi-Vintage & Finncon

OMG! Olen melkein unohtanut kertoa teille että tulevana viikonloppuna voi taas tehdä ihania vintage- ja repro-ostoksia Tampereen Tallipihalla. Suvi-vintage täyttää pihan ja tallin vintagemyyjistä 2-3.7.2016. Evil Dressmakerilla ja Cherisellä on tuttuun tapaan yhteinen myyntipöytä. Kaikki tuotteet on käsin valmistettu Tampereella. Ostamalla Evil Dressmaker-tuotteita, tuet paikallista yritystä! Meillä käy käteinen ja sirukortti. Tervetuloa! Toki tyrkyllä on myös…

Ekat Conssit / My first Converse

Olen ollut tässä viimepäivät hiukan jännittyneessä tilassa. Sain nimittäin taas uudet lasit. En ollut edellisiin, vuosi sitten hankkimiini laseihin oikein missään vaiheessa tyytyväinen (vaikka pokat olikin kivat). Tuntui että en tahtonut millään nähdä lähelle riittävän hyvin. Kun palasin optikkoliikkeeseen pari päivää lasien saamisen jälkeen kertomaan, että en oikein näe lähelle kunnolla ja joudun työssäni ottamaan…