Likilaskuinen bileilta Parikoita paremmissa kengissä

Isäntä oli eilen työpaikan illanvietossa katsomassa Faktaa Hommaa uudessa entistä ehommassa Palatsissa joka on nykyään Musiikkiteatteri Palatsi. Paikan 20-lukulainen glamour on onnistuttu herättämään taas henkiin. Joskin isännän mielestä paikan musta-kulta-punainen väritys teki hieman pornahtavaa fiilinkiä. Harmittaa että aveceja ei ollut kutsuttu. Riitta Havukaisen ja Eija Vilppaan pikkutuhma huumori kun on aina vedonnut meikäläisen aivojen juntti-lohkoon….

Ahdistuksesta shoppailuun

Ahdistavaksi epäilty ja järkytyksellä odotettu perjantai muuttuikin kertakaikkisen loistavaksi päiväksi. Sanotaan vaikka niin että virastojen paskantärkeät pikkuvirkamiehet ne tykkää juoksuttaa tavallista ihmistä varmaan ihan vaan kiusaa tehdäkseen. On se kumma että kun kiltisti kertoo miten asiat on niin kuukauden päästä tullaan kyselemään että annatko selvityksen tästä asiasta. Johan mä reilu kuukausi sitten annoin, eikö mene…

Sunnuntain ratoksi

Viikonloppu on ohi! Tahtoo takaisin! Lauantaina vaivasi vähän migreeni, mutta se meni ohikun sain ruokaa. Lauantai-ateriana oli cottage pie’ta jonka ensimmästä kertaa väsäsin ihan itse. Cottage pie on perinteinen englantilainen ruoka joka muistuttaa hyvin pitkälti kotimaista lihaperunasoselaatikkoa. Cottage pie’hin tulee siis perunamuusia kahteen kerrokseen ja väliin jauhelihasta tehty kastike. Koko höskä tungetaan uuniin ja paistetaan…

YSL goes sable

Yves Saint Laurent ei ole koskaan kuulunut omiin ykkössuosikkeihini. Mittavan uran luonut, aivosyöpään kesäkuussa menehtynyt suunnittelija, on kuitenkin monen muun suosikki. Itse muistan hänen luomuksistaan parhaiten 50- ja 90-luvun tyylit. YSL liikkui tyyleistä toiseen, luoden tyylikkäitä, pelkistettyjä arkivaatteita ja näyttäviä, joskus jopa yliampuvia juhlapukuja. Syksyn -08 ready-to-wear-mallisto menee tämän syksyn teeman mukaisesti muodin synkempään päähän….

Evil Dressmaker as Topmodel

Aamu on pimeä ja kylmä. Minä taas olen väsynyt ja nälkäinen. Hetken harkitsin aamutorkkujen ottamista mutta työhuoneessa huutaa kovaan ääneen huomiotani useampi keskeneräinen projekti. Esitelläänpä ennen töihin perehtymistä yksi vastavalmistunut projekti. Rakastan vesiputouspäänteitä. Näin toissakesänä eräällä asiakkaalla samanlaisen trikootopin ja päätin tehdä oman versioni. Näitä on minulla nyt kaksi, toinen on vaaleanharmaata valuvaa trikoota ja…

Jazz-klubien flapper

Tänään perehdymme 20-luvun pukuhistoriaan. Käytän edelleen pohjana jo aiemmin mainittua puku- ja tyylihistorian kokoelmaani. Lähteitä ei edelleenkään ole olemassa joten krediitit menevät cyber-avaruuteen. Pahoittelen. Alunperin en ollut aikonut laittaa mukaan kokoelmaan liittämiäni omia piirustuksia mutta koska pidän tästä 20-luvun kuvasta niin paljon niin laitan nyt ainakin sen mukaan, katsotaan muita piirroksia sitten ihan tilanteen mukaan….

Farkuista legginsit

Helppo tuunausvinkki jolla voit perusfarkuista muokata tiukat legginsit.1. Osta tai tee suoralahkeiset tai alaspäin kapenevat farkut, voivat olla vähän väljemmätkin. 2. Pese farkut ensin 60 asteessa maksimaalisen istuvuuden luomiseksi. 3. Pistä farkut varastoon vaatekaappiisi ja anna olla siellä käyttämättä vähintään pari kuukautta, mutta mielellään puolisen vuotta.4. Sillä välin kun farkut ovat varastoituna täpötäyden vaatekaapin perukoille,…

Martinellista Hanna Saréniin

Tein keskiviikkona jotakin mitä en ole tehnyt aikoihin. Kävin kaupungilla kiertelemässä ja poikkesin sekä Seppälään että H&M:ään. Hämeenkadun Seppälä teki sinänsä vaikutuksen että liike vaikutti kovin mannermaiselta ja modernilta. Ainoa miinus tuli ikävästi kilisevistä metallihenkareista joissa vaatteet eivät meinanneet pysyä kunnolla. Tutkailin läpi paljon hehkutetun Seppälä by Hanna Sarén-malliston. Olin sikäli yllättynyt että mallit olivat…