Sain tommosen parhaus-prenikan Kolmannesta kerroksesta. Kiitos <3. Joskus musta tuntuu että jorisen niin tyhmiä juttuja täällä että ketään ei kiinnosta, mutta ilmeisesti se ei ihan pidä paikkaansa. Tässä kuussa olen yrittänyt panostaa määrään ja jostain syystä bloggaaminen on tuntunutkin verrattain helpolta ja sujuvalta. Ei ole paljoa tarvinnut miettiä mistä kirjoittaa. No tuo turnyyri-projekti tietysti on…
Sisäinen gootti / Inner goth
Kuten huomaatte, olen asunut näissä harmaissa housuissani lähes puoli talvea. Tänä aamuna sisäinen goottini pukkasi pintaan kun hetken mielijohteesta laitoin mustaa huulikiiltoa (oikeestihan musta ei kyllä goottia saa tekemälläkään vaikka muuten ihailenkin monen gootin tyyliä salaa itsekseni). Muu meikki jäi minimiin (vähän meikkipohjaa punoittaviin kohtiin, irtopuuteria ja ripsaria) mutta tukan pöyhötin perjantain kunniaksi. Taannoin huomasin…
Valokuvaamisen taito / Art of taking photos
Valokuvaaminen, tuo jokaisen bloggarin perustaito. Ei se oo aina helppoa. Tässä muutama helppo niksi onnistuneisiin valokuviin. 1. Tyhjennä muistikortti aina silloin tällöin, mutta varmista että olet siirtänyt kaikki kuvat sitä ennen koneellesi (ainakin ne onnistuneet). 2. Tarkista edellisiltana akun tilanne ja muista myös ladata jos tarvetta ilmenee. 3. Käytä sitä hiton jalustaa kun sulla se…
Turnyyripuku – vaihe 3, helma / Bustle gown – phase 3, skirt
Tämän puvun tekeminen on ollut sinänsä hassua koska se tapahtuu ikäänkuin nurinkurisessa järjestyksessä. Normaalisti pukua ommeltaessa tehdään ensin päälliosat miehustakankaasta ja sitten sisään tuleva vuori. Nyt on ommeltu “sisältä ulospäin” eli alimmasta kerroksesta lähtien. Valmiina on ensimmäinen miehustakankainen osa, alimmainen helma. Savunsinisen täyspitkän helman päälle tulee seuraavaksi vedostettu päällyshame joka ei yletä maahan asti. Helma,…
Luovuuden koeponnistus / Testing my creativity
Tämän viikon Tamperelais-postaus (ilmestyy näköislehdessä keskiyöllä ja lehdessä huomenna) käsittelee luovuutta ja sen kehittämistä. Jutun aihe syntyi tämän kellohelmaisen hameen myötä. Pidempään mukana roikkuneilla lukijoilla saattaa olla joku hämärä muistikuva poppanakuteesta ompelemistani t-paidan hihoista parin vuoden takaa (oho, onko siitäkin jo noin kauan?). Joskus tuotekehittely tapahtuu silmänräpäyksessä ja toisinaan, kuten tässäkin tapauksessa, voi mennä vuosia…
Talven iloja / Joys of winter
Välillä tuntuu että vähintään pari planeettaa on väärässä asennossa. On nimittäin ollut viimeviikosta lähtien semmoista säpinää elämässä että sitä ei selitä muu kuin kosminen epätasapaino. Torstaina autoni jäätyi kadunvarteen työhuoneella. Perjantain yritimme isännän kanssa saada tuttuja ja tuntemattomia sitä kaapelein käynnistämään. Kenelläkään ei ollut kaapeleita ja se ainoa ihminen jolta sellaiset olisi löytyneet ajoi itse…
Aarre / Treasure
Olin tänään tekemässä varsin jännittävää puuhaa. Ystäväni on myymässä 16 vuoden ajan keräämäänsä vintagepukukokoelmaa ja olin auttamassa häntä seulomaan ja pakkaamaan pukuja. Kymmenisen jätesäkillistä (jos tuo määrästä mitään kertoo) pukuja ja asusteita n. 20-80-luvuilta on siis tulossa myyntiin 11-12.3 Putiikille/Työhuoneelle, Lähteenkatu 11, ovi N, Tampere. Perjantaina tarjolla myöskin hieman pikkupurtavaa ja kurkunkostuketta. Ovet avoinna perjantaina…
Postia Englannista / Parcel from England
Kunnollista postia saa nykyään aniharvoin, siksi tulin liittyneeksi The Snail & The Pigeon-pakettivaihtoon. Vaihtari-kumppanikseni osui The Little Red Squirrelin Miss Katie, jonka blogista voitte lukea millaisen paketin laitoin hänelle menemään. Oli jännittävää tutustua uuteen ihmiseen, ottaa selvää mistä asioista hän on kiinnostunut ja koota paketti ajatuksella häntä ilahduttavista asioista. Todella kurjan perjantai-päiväni pelasti Katien minulle…