Noniin, se kevätflunssa sitten sai minutkin vaikka olen yrittänyt esilääkitä itseäni vitamiinipitoisilla viherpirtelöillä. Ei auttanut, joten yskin parhaillaan keuhkojani pihalle ja niistän kolmen minuutin välein. Mutta ei hätää, kävin juuri kaupassa täydentämässä nessu-varastojani joten niiden turvin pystyn esittelemään teille vihdoin tämän yhdenkin iisakin kirkon jota on ainakin suunniteltu kauan ja hartaasti. Reipas vuosi sitten kyselin…
Warm weather is here! Wohoo!
Nyt olen pahemman kerran jäänyt koukkuun. Nimittäin merkkareihin. Kersana merkkarit olivat parasta mitä karkkiteollisuus saattoi karkinhimoiselle natiaiselle tuottaa. Niitä syötiin ain pareittain niin että suuhun levisi tasaisesti sekä salmiakin että hedelmän makua. Tottakai noita jättikokoisia hampaanmurskaajia piti tunkea suuhun niin paljon kuin vaan sinne suinkin mahtui ja sitten musta kuola suupielestä valuen niitä näljättiin kunnes…
More butterflies
Perhosseinä sai tänään uusia asukkaita. (Ja parvekekin alkaa päivän aherruksen jälkeen näyttää vihdoin parvekkeelta romuvaraston sijaan. Raporttia parvekkeen kasvojenkohotuksesta tulossa myöhemmin.) IN ENGLISH Butterfly wall got some new tenants today. (And balcony is starting to look like a balcony again, after a day’s job. Report of the balcony face lift coming later.)
Getting the fresh milk
Päätimme tuossa isännän kanssa jokin aika sitten siirtyä kaupan maidosta käsittelemättömään maitoon. Yksi syy on meikäläisen ruokavalio-kokeilu, mutta yksi erittäin hyvä syy on että käsittelemätön maito maistuu paremmalta kuin kaupan maito. Isäntäkin tuntuu tykkäävän käsittelemättömästä maidosta enemmän kuin kaupan maidosta. Tampereella olemme siitä onnellisessa asemassa että käsittelemätöntä maitoa myy Ahlmanin opetusmaatilan Maitobaari edulliseen hintaan. Saimme…
Mini-collection: Dress clips
Nyt kun juuri ja juuri selvitty rumuusjärkytyksestä niin katsellaan jotain vähän nätimpää välillä. Ajattelin esitellä tässä väliprojektina yhden pienistä kokoelmistani joka käsittää pääasiassa kimaltavia pikkujuttuja. Olette varmaan nähneet, ehkä kirppiksillä, tai ainakin netissä, sellaisia rintakorun näköisiä härpäkkeitä mutta niissä ei ole takapuolella neulaa vaan sellainen klipsi jossa on pienet piikit alapuolella. Myöhemmin, alkaen 50-luvulta ihan…
Junk yard
Jos näytän teille jotain kammottavan rumaa niin lupaatteko että ette kuole järkytyksestä? Tai vaihda blogia? Tämä on oikeasti aika noloa, mutta parvekkeemme on aika kammottavassa tilassa. Viimeaikoina se on toiminut lähinnä hyvin tuuletettuna askartelutilana ja romuvarastona. Talvella kun on aina pimeää ja kylmää se ei ole hirveästi haitannut. Päivien pidetessä olkkarista ja makkarista avautuva näkymä…
Happy Go Green
Luulisin että aika pian voin esitellä teille erään työn alla olleen projektin josta fiilistelin jo reilu vuosi sitten. Se on nimittäin paria yksityiskohtaa vaille valmis. Mutta sitä ennen jatketaan vihreällä. Niinkuin aiemmin sanoin, vihreä kuuluu minun kevääseeni aina jossain muodossa. Vihreä on myös isännän lempiväri (etenkin British Racing Green) joten olen ehkä saanut lievää painostusta…
Happy 1st of May
Urhea nuoriso on jälleen upotettu koskeen joten voitaneen julistaa kesä alkaneeksi. Meillä juhlistettiin Vappua rauhallisissa merkeissä vain kotoväen ja yhden vieraan voimin. Vappusima saatiin tulille viimetipassa, sunnuntai-iltana. Isäntä leipoi aattona bravuurinsa, pekonipiirakan. Emäntä taas kokeili jotain mitä ei ole tehnyt sitten peruskoulun kotitaloustuntien: vappurosetteja. Löysin viimesyksynä kirppikseltä rosettirauta-setin jota en ollut päässyt vielä testaamaan. Netistä…