Hiphei, se toimii sittenkin! Useamman tunnin työn tuloksena isäntä sai selvitettyä läppärisotkun. Vika oli virusohjelmassa johon oli lipsahtanut bugi ja joka korjaantui korvaamalla korruptoitunut tiedostokansio virusohjelman sisällä uudella ehjällä tiedostokansiolla. Pikku juttu sen jälkeen kun on ensin saanut selville missä vika. Terveisiä vaan Comodon Internet Securityyn *sarkastinen hymy ja vilkutus*. Bugi kuulemma vaikuttaa vain Vista-käyttöjärjestelmään….
Kohtalon ivaa
Sen jälkeen kun palasimme matkalta ei oikein mikään ole mennyt putkeen. Olin aikonut tehdä tänään postauksen Englannin matkaan liittyen mutta kohtalo päätti toisin. Tai oikeastaan se oli tuo meidän läppäri joka päätti toisin. Ehkä se tuli mustasukkaiseksi sillä tänään kotiin saapui isännän uusi lelu, kakkospc viimeisiään vetelevän antiikkisen tilalle. No jokatapauksessa, läppäri jota käytän kotona…
Harrastuksia harakalle / Hobbies for magpie
Ettei blogipostaukset mene ihan puhtaaksi Englannin hehkutukseksi niin kerronpa vähän mitä puuhailimme isännän kanssa sunnuntaina. Olemme molemmat sci-fi-faneja henkeen ja vereen ja sitä kautta myös kiinnostuneita tähtitaivaasta ja astronomiasta. Pidämme myös kaikenlaisista vimpaimista ja härpäkkeistä (elektronisista tai mekaanisista). Ja etenkin minä olen lisäksi vielä innostunut steampunk-henkisistä jutuista. Kun siis näimme mainoksen mekaanisesta, kullan lailla kimaltelevasta…
Tulin, näin ja toin tuliaiset
Nyt on omat ostokset esitelty, joten voisin varmaan esitellä myös tuliaiset. Pinssejä keräävä äitini saa Fishbournen roomalaisesta palatsista ostetun pinssin. Se on jäljennös roomalaisesta kolikosta. Lisäksi äiti saa kaksi muuta pinssiä jotka on vaihdettu parista englantilaisesta geokätköstä.Kummipoikani sekä heidän isoveljensä saavat kukin omalla nimikirjaimellaan varustetun kirjanmerkin sekä yhteisenä tuliaisena Full Metal Alchemist-sarjan ensimmäisen osan englanniksi….
Halvat huvit eli shoppailua minibudjetilla
Lienee aika purkaa hieman matkakokemuksia ja katsoa mitä Englanti (ja matkalaukku) on syönyt. Aloitamme siis ostoksista. Jos haluaa selvitä Englannissa minibudjetilla kannattaa jättää suosiolla Lontoo väliin ja suunnata edullisemmille apajille. Hyviä ostospaikkoja löytyy Lontoon ulkopuoleltakin, eikä edes hirveän kaukaa. Aivan Lontoon eteläpuolella on loistava shoppailukaupunki, Croydon. Paikka on kuuluisa taskuvarkaista joten omistaan kannattaa pitää huoli….
Rude awakening
Kotiin on yleensä ihana palata matkan jälkeen. Tai niinhän sitä luulisi. Myöhään torstai-iltana palatessamme ihanasta ja lämpimästä Englannista oli vastassa ns. rude awakening. Lämpötila oli pakkasen puolella ja ensitöiksemme jouduimme raapimaan autonikkunat puhtaiksi jäästä. Vaan eipä siinä kaikki. Tänään jatkuu karu todellisuus sillä isännän fillari on näemmä pöllitty lomamme aikana. Pihdeillä poikki nirhattu vaijerilukko löytyi…
Kimpassa on aina kivempaa
Tämä meemi on kiertänyt blogeissa jo aikoja sitten. Mutta kesti vaan kauan tehdä se. Tässä se nyt sitten on valmiina. Sitäpaitsi, synttäripostauksessa toivottiin myös henkilökohtaisempia postauksia =) Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun? – Pari viikkoa varmaankin Kuka pyysi ketä ulos? – isäntä taisi pyytää minuaKuinka vanhoja olette? – 36 ja 45Kumman sisaruksia…
Makumuistoja lapsuudesta
Tässä blogissa harvoin puhutaan ruuasta vaikka aiheet muuten ovatkin aika moninaiset. En koe olevani mitenkään häävi ruuanlaittaja vaikka en nyt ihan tumpelokaan. Hyviä ruokablogeja löytyy pilvin pimein joten jätän reseptien jakamisen muille. Löysin vuosien jälkeen lapsuuaikojen herkun ja aloin miettiä miten lapsuudenaikaiset ruuat ovat vaihtuneet aikuisuuden ruokiin. Ajattelinkin jakaa teidän kanssanne lapsuuden makumuistot. Ehkä voimme…