Tämä kesä tuntuu olevan kiireisempi kuin vuosiin, mutta silti olen onnistunut haalimaan itselleni myös enemmän lukemista kuin vuosiin. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa on mukava rauhoittua hetki sängyssä ja lukea pari sivua hyvää kirjaa. Olen onnistunut koukuttamaan itseni Sookie Stackhouse-kirjoihin sekä Gail Carrigerin Parasol Protectorate-sarjaan jonka viimeinen osa tuo Timeless on. Vaikka pidän myös englanninkielisistä kirjoista, ei…
Tag: Something to read
Mummokengät ja kiilapohjat / Granny shoes and wedges
Oikeastaan minun piti esitellä teille pukumuotia vuodelta -44 mutta unohdin lehden töihin joten saattekin sen sijaan nähdä kenkätyyliä. Kenkämalleja esittelee Hopeapeili-lehti toukokuulta 1955. Kuten asianharrastajat tietävät, perusavokkaat, kiilakorkoiset sandaalit, ns. mummomaiset terveyssandaalin näköiset kengät, tukevat kävelykengät ja remmisandaalit olivat muotia 50-luvulla. Kiilakorot olivat lähes poikkeuksetta matalia, järkevissä arkikengissä kun taas avokkaat ja remmisandaalit olivat korkea-…
Book review: Dressing Marilyn
Kerronpa ihan ensimmäisenä että olen ollut n. 10 vuotiaasta asti Marilyn-fani. Keräilin kuvia lehdistä ja ostelin vähäisistä viikkorahoista marilyn-tavaraa. Vanhan faniuden innoittaman varmaankin ostin taannoin heräteostoksena Andrew Hansfordin kirjan Dressing Marilyn – How a Hollywood Icon was styled by Travilla. Kirjakaupan hyllyllä tehdyllä nopealla vilkaisulla kirja näytti olevan täynnä upeita värikuvia William Travillan Marilynille suunnittelemista…
Magazine time warp
Fintage ry:n ompeluseura sai lahjoituksena vanhoja Kotiliesi-lehtiä ja ajattelin jakaa teidän kanssanne muutamia skannaamiani juttuja. Vanhojen lehtien lukeminen on hauskaa puuhaa. Lehtijuttujen kieli on erilaista verrattuna nykyiseen, mainokset ovat hupaisan virallisia ja kuvat ja poseeraukset niissä jäykkiä ja joskus varsin erikoisiakin. Sisältö sinänsähän on varsin samanlaista kuin nykyään: ruokaohjeita, muotia, käsityöohjeita, sisustusvinkkejä, neuvoja perhe-elämän pyörittämiseen,…
Kirjakaupan ihmeet / Wonders in the bookshop
Kävin pari päivää sitten kirjakaupassa eikä siinä sinänsä ollut mitään ihmeellistä. Siellä hyllyjä tutkaillessani kuitenkin mietin että miksi laihdutusoppaat on harrastus-kirjaosastolla? Katsotaanko laihduttaminen harrastukseksi? Eikö terveellisen ruokavalion pitäisi olla pikemminkin elämäntapa? Samoin ihmettelin käsityö-osastolla kirjaa nimeltä “Tee itse vintage-koruja”. Oon jotenkin ymmärtänyt että vintage ois niinku vanha. Miten voi ite tehdä vanhaa? En tutkinut kirjaa…
Hattu päässä / Wearing hats
Ihme että kukaan ei ole vielä kommentoinut tästä mitään, joudun siis tekemään sen itse. Olen nimittäin lehdessä. Uusimmassa MeNaiset-lehdessä terapoidaan hatuilla. Se on eräänlaista leikkiä, draamametodi uusien puolien löytämiseksi. Voi ottaa hetken vain itselleen ja oppia itsestään jotakin. Sadan hatun nainen on kehittänyt hattuterapian, työkaluksi työpaikalleen vanhainkodissa. Hattuterapia sopii silti kaikenikäisille. Pääsin mukaan kesähattuineni. IN…
Surprising 70’s
70-luku ei ole koskaan ollut mulle se kaikkein innoittavin vuosikymmen. Juhannuksena selailin äidin vanhoja käsityölehtiä ja yllätyin iloisesti. Kannattaa näemmä pitää silmät auki ja mieli vastaanottavaisena. Vanhoista käsityölehdistä suorastaan pursusi ideoita ja kiinnostavia kuvia. Vai mitä sanotte näistä? Onko kukaan teistä, rakkaat lukijani, yllättynyt positiivisesti viimeaikoina? Muodin tai jonkin muun asian suhteen? Saatoin muuten ehkä…
May the Parasol be with you
Vaikka pidänkin lukemisesta niin harvoin tulee blogissa suositeltua mikään kirjoja. Nämä kirjat kuitenkin räjäyttivät tajuntaani sen verran laajemmaksi että olen pakotettu uudestaan kiusaamaan teitä pienellä kirja-suosituksella. Kuten muistanette, tulin joulukuussa ostaneeksi Englannin reisulla Parasol Protectorate-sarjan ensimmäisen osan Soulless. Nyt olen lukenut (lue: ahminut) jo osat kaksi (Changeless) ja kolme (Blameless). Siis nyt kun vihdoin sain…