House of Eliott

Kun mietin taaksepäin pukeutumis-inspiraationi lähteille niin mieleen tulee yksi tv-sarja joka on erityisesti vaikuttanut vintage-ihanteisiini. Ikätoverini varmasti ainakin muistavat englantilaisen sarjan Muotitalo 90-luvun alusta. Tuo sarja taisi olla jonkinlainen käännekohta elämässäni, vaikka varsinainen vintageharrastus alkoikin vasta paljon paljon myöhemmin. Epäilen että juurikin tuo sarja herätti alati jatkuvan rakkauteni 20-luvun tyyliin.

Sarjahan sijoittuu 1920-luvulle ja sen puvustus on toiminut silloin ja usein myöhemminkin innoittajana asuihini. Tarinassa juuri aikuistumassa olevat Eliottin sisarukset jäävät pennittömiksi isän kuollessa. He ovat olleet täysin tietämättömiä isänsä veloista ja huonosta taloudenpidosta ja joutuvat keksimään itselleen toimeentuloa. Neuvokkaat sisaret hyödyntävät varsin elostelevasti eläneen isän silkkejä ja laadukasta villaa pursuilevaa vaatekaappia muokatessaan itselleen uusia vaatteita ja pian maine alkaakin kiiriä tuttavapiiriin. Entä pikaa siskokset huomaavatkin olevansa menestyksekkään muotitalon omistajia.

Sarjan puvustus oli huikaisevan kaunista ja tokihan nyt pukuateljeen maailmaan sijoittuvassa sarjassa täytyykin olla. Erityisesti minua ovat aina viehättäneet sarjassa nähdyt värikkäät ja mielikuvitukselliset takit ja tunikat. Ja älyttömän hauskaa ja jännittävää on tietysti bongailla Muotitalossa nähtyjä pukuja muista samalle aikakaudelle sijoittuvista sarjoista tai leffoista. Yksi tämän hetken suosikkisarjoistani, Downton Abbey, hyödyntää paljon Muotitalossa nähtyjä asuja.

inenglish

When I think back to the source of my wardrobe inspiration, I can pinpoint one significant tv-series which has influence my style. Readers about my age can probably remember English tv-series called House of Eliott, from the early 90’s. That series must have been some sort of turning point in my life, even though my actual vintage hobby started much much later. I think that it was that series which really woke up my continuing love for 20’s style and fashion.

The series happens in the 20’s and the costume design in it has been then and many times afterwards my inspiration. In the story line, two sisters in their early adulthood are left penniless when their father dies. They are completely unfamiliar about their fathers debts and bad financial capabilities and are forced to invent ways to earn some income. Clever sisters are taking advantage of their fathers elaborate and expensive wardrobe, full of silks and quality wools, using it as a material for making new clothes for themselves. Their talent is noticed within their social circles and soon the sisters find themselves at the ownership of a successful fashion house.

Costumes in the series were fabulously beautiful and sure, in a series about clothing boutique, they must be.  I have always been especially fascinated by the colourfull and imaginative coats and tunics, seen on the series. And it’s so amusing and exciting to see outfits from House of Eliott in other series or movies. One of my current favourites, Downton Abbey, uses a lot of costumes seen in House of Eliott.

DA4_1_6.jpg

Lady Edithin takki nähtiin Muotitalossa Evangeline Eliottilla. /
Lady Edith’s coat was seen in House of Eliott on Evangeline Eliott. 
Pic. 

HE-beaevie

Sisarukset Eliott /
Sisters Eliott
Pic.

postedwardianmodern098.1

Beatrice Eliott näyttävästi kirjaillussa takissa ja huivissa.
Asu nähty myöhemmin monissa muissa tuotannoissa, mm Downton Abbeyssa. /
Beatrice Eliott in flamboyantly embroidered jacket and scarf.
Outfit is seen later in many other productions, including Downton Abbey
Pic.

house_of_eliott_03

Evie Eliottin samettitakki nähtiin myöhemmin myös Lady Coralla. /
Evie Eliott’s velvet coat was seen later on Lady Cora.
Pic.

postedwardianmodern054.3

Madge, eräs Eliottin muotitalon ompelijoista. /
Madge, one of House of Eliott’s seamstresses.
Pic.

4dfdde85b6912d38c7dcefbe8091d15cd0347396

Sarjassa nähtiin myös upeita juhlapukuja, mutta ne eivät jostain syystä koskaan
sävähdyttäneet yhtä paljon kuin arkivaatteet. /
There was also gorgeous evening wear in the series, but for some reason
they were never as appealing to me than everyday wear.
Pic.

Eliott 3.jpg

Muotitalon asiakkaan näyttävä takki on nähty jälleen Downton Abbeyssa
Martha Levinsonin matka-asuna. /
Extravagant coat of House of Eliott’s customer was seen later in Downton Abbey
as Martha Levinson’s travel outfit.
Pic. 

ep4b

Jostakin syystä halusin erityisesti tämän Bean takin,
jossa oli tummansininen samettinen miehusta. /

For some reason I especially wanted this Bea’s coat
with dark blue velvet bodice.
Pic.

En omista kuvien oikeuksia. / I don’t own the rights for these photos.

16 Comments

  1. adelheid says:

    Munkin lempparisarjoja :)

    Ihan uskomatonta että osaat tunnistaa mitkä puvut ovat olleet kummassakin sarjassa!

    1. Rhia says:

      Adelheid – hehee, totuus on että ihan niin hyvin en muista. Siitä on sen verran aikaa kun olen viimeksi Muotitaloa katsonut, mutta jos katsoisin sitä nyt niin ehkä muistaisin Downton Abbeyssä olleet asut. Tieto näistä ja monista muista asuista löytyy netistä, mm. kuvien linkkien takaa.

  2. Itse olen viime aikoina katsellut vaatteitä sillä silmällä sarjasta Kaikenkarvaiset ystäväni. Kivoja neuleita sekä puolihameita ja mekkoja. Tuo mekko-sana ottaa kyllä aikansa istuakseen suuhuni… Aikanaan äitini ja minunkin hameeni oli joko puolihameita tai kokohameita. Leninki-sanakin on vieraantuntuinen. Alushameetkin on nykyään alusmekkoja. Kait sitä aikanaan tuo mekko-sana tulee ihan omaksi, kun sitä kaikki nykyään käytttää.

  3. Sanna says:

    Muistan sarjan! Mä olen aloittanut vintageharrastukseni jo 16-vuotiaana 1991, kun mummini äitipuoli kuoli ja häneltä jäi valtavasti vaatteita, asusteita ja kenkiä aivan tuolta 20-luvulta lähtien. Onni on, että olen saman kokoinen kuin hän, tosin pidempi, mutta ympärysmitoiltani juuri saman kokoinen, niin olen pystynyt käyttämään näitä ihanuuksia. Mulla on Muotitalo-kirjakin, joka hieman poikkeaa juoneltaan sarjasta, mutta joka kerta kun luen, näen juuri sarjan henkilöt mielessäni. Toinen inspiroiva sarja on Kyllä Jeeves hoitaa :) myös siinä on upeita vaatteita. Niin ja Poirotit. Ja Marplet… Ja vaikka kuinka moni muu Brittisarja ;)

  4. Sanna says:

    Lisään vielä edelliseen…. Hatut! Rakastan Muotitalo-sarjan hattuja!

  5. Rosy says:

    That show was not issued in Spain, but you made me curious now … I’ll look about it …. wonderful inspiration!

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Juu, hyvää inspiraatiota kaikista mainituista sarjoista. Samoin Kutsukaa katilö on hyvä inspiraationlähde. Omaan suuhuni ei taas puolihame ja kokohame istu ollenkaan koska meillapäin hame tarkoittaa vaatetta vyötäröstä alaspäin, eli se ei voi olla yläosan peittavä.

      Sanna – Oooh, mikä mahtava vaate-aarre. Jeeves tosiaan myös mukavaa katseltavaa. Ja onhan noita englantilaisia 20- ja 30-luvuille sijoittuvia sarjoja monia muitakin. Suosittelen tutustumaan myös australialaiseen uuteen sarjaan Miss Fisher Murder Mysteries. Siinä samoin hienoja asuja, tosin ei mielestäni ehkä ihan yhtä autenttista kuin englantilaisissa sarjoissa.

      Rosy – I highly recommend if you can get your hands on it. It’s definitely worth checking.

  6. Tuo kokohame sana on tosiaan mielenkiintoinen tapaus. Ajattelin ensin sen olevan äitini suvun asuinsijoilta (Luopioinen/Hauho) mutta ehkä se onkin länsi-suomen sanontoja. Laitoin oikein hakusanaksi kokohame ja löysin blogin nimeltä kaitaliina. Siellä oli käyty keskustelua asiasta puolesta ja vastaan :) Hauska kuulla mitä sanoja muut käyttää. Aikanaan koulussa väittelin sanasta töpseli. Erään Pomarkkulaisen koulutoverini mielestä se kuului olla tepseli. Hänen äitinsä oli muistaakseni karjalaisia.

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Minähän olen kotoisin Luopioisista myös, eikä siellä kyllä mielestäni puhuta kokohameista. Puolihame-termiä ehkä ovat vanhemmat henkilöt käyttäneet. Murreasiat ovat kyllä mielenkiintoisia, mutta olen monesti huomannut että ne saattavat olla kieliopillisesti hieman virheellisiä jopa. Opiskellessani vaatetusalaa saimme opettajilta sapiskaa jos käytimme sanoja “puntti” (=lahje), “puolihame” (=hame), “kokohame” (=puku, mekkokaan ei siis ollut oikea termi), “hia” (=hiha) jne. Ne eivät kuulemma ole suomenkieltä, vaikka murresanoja toki saattavatkin olla ;) opiskellessa tuli käyttää kieliopillisesti oikeita termejä. Siitä johtuen osa termeistä on aika tiukkaan iskostunut vaikka mekkosanaa kyllä käytänkin, mutta sen erottaa helpommin miesten puvusta kuin pelkän puku-sanan.

  7. Nellykka says:

    Muotitalo on upea sarja ja harmittaa kun se jäi jotenkin juonellisesti kesken.

    Vaatteet ja kampaukset ovat siinä aivan ihania.

    Onnekseni löysin vähän aikaa sitten kirppikseltä yhden tuotantokauden dvd-boksin. Yllätys oli suuri kun siellä oli sisällä kirje ja käsittääkseni siinä oli jonkun sarjaa tehneen henkilön kirje ja nimikirjoitus. Onneksi kirjastossa on ko sarja lainattavissa.. pitäisikin taas lainata kerran ja katsoa.

    1. Rhia says:

      Nellykka – Totta, sarja päättyi vähän omituiseen juonenkäänteeseen, vähän kuin siihen olisi vielä odoteltu jatkoa. En ole lukenut kirjoja niin en osaa sanoa että olisiko niissä ollut vielä jotakin jatkumoa sarjan päätösjaksoon. Kuulostaa sille että teitkin oikein jännän löydön kirppikseltä, wau. Pitäisi kyllä ottaa sarja taas katsottavaksi kun siitä on tosiaan aikaa kun olen viimeksi katsellut.

  8. Nellykka says:

    Vielä jännä kommentti, tähän sarjaan. Muistan kun silloin aikoinaan katsoin tätä sarjaa, niin samaistuin ajatuksilta Evangelineen.. nyt kun reilu vuosi sitten katsoin sarjan uusiksi, yllättäen katsoinkin sarjaa Beatricen näkökannalta.. sitä se ikääntyminen teettää :)

    :)

    1. Rhia says:

      Nellykka – Totta, ikääntyminen ja erilaiset elämäntilanteet vaikuttaa ohjelmienkin katsomiseen. Itekin samaistuin ennemmin Evieen, vaikka toki pidin molemmista sisaruksista.

  9. Nellykka says:

    Rhia katsoppa uudelleen ja kommentoi, kumpi sisaruksista ajatusmaailmaltaan on tällä hetkellä lähempänä. Itse yllätyin niin radikaalista muutoksesta :)

    vaikka itse koen enemmän 50 – 60 luvun olevan “omaa kauraa” niin kuitenkin tässä sarjassa käytetyt vaatteet upeiksi. Pidän erityisesti siitä Nocturne-kokelmasta ja ajatuksesta yön sävyistä.

  10. biloba says:

    Minulle kävi samoin Muotitalon suhteen: ensin olin nuoremman siskon puolella, uusintakierroksella vanhemman ja yllätyin ihan samoin Nellykan tavoin, että sitä se ikä teettää.
    Viime tiistain Downton Abbey -jaksossa olikin muotinäytös, mutta vielä enemmän ihastuin näyttelijöiden vaatteiden väreihin, syvän punaista, vihreää ja sinistä.
    Erikoiset kaulukset hattujen lisäksi saavat minut tarttumaan digikameraan, aikaisemmin yritin piirtää näkemäni mallin talteen.

    1. Rhia says:

      Nellykka – Pitääpä ottaa listalle, voi olla kyllä että siihen menee vähän aikaa kun on kaikkea muutakin ;) Se Nocturne-kokoelma oli tosiaan upea.

      biloba – Siinä varmaan yksi syy miksi Downton Abbey minua niin kovasti viehättää kun asut ovat siinäkin niin täydellisiä kaikkinensa.

Comments are closed.