Sauna, syksy ja geokätkö


Syksy saapuu.
Silloin tekee mieli uudistua. Uudistumista avittaa luonnollisesti paremmin kuin hyvin esim uusi arsenvärinen paljettimyssy, uudet viininpunaiset polvisukat, uusi vintage-henkinen kaulakoru ja uusi tukka (uusi väri ensi-illassa loppuviikosta). Koska uutuuksia on tällä kertaa enemmän kuin tarpeeksi onkin kaikki muu sitten ihan vanhaa: Evil Dressmaker, neuletakki, hame, trikoopusero ja kengät. Alan muuten jollain kierolla tavalla tykästyä noihin konjakinvärisiin T-remmikenkiin. Saattaa olla että ne eiv
ät joudukaan värikäsittelyyn.

Syksyyn kuuluu
olennaisesti (kuten Evilin perheessä jokaiseen vuodenaikaan) myös visiitit
maalle ja saunominen rantasaunassa. Vaikka pidän kovasti kesästä, rakastan myös syksyä. Illat ovat kuulaan kirpeitä ja aamut raikkaita ja yöt tähtikirkkaita. Päivistä ei niin väliä. Valoisa aika menee lähes kokonaan jokatapauksessa työn merkeissä. Niinpä suuntasimme viikonloppuna maalle ihailemaan syksyn väriloistoa ja maistelemaan puutarhan satoa. Kotipuutarhasta löytyy omenoita, vadelmia, viinimarjoja, karviaisia ja nykyään myös karhunvatukoita. En ole koskaan ennen maistanut karhunvatukoita muuta kuin jugurtissa. Isäntäkin sai maistaa niitä 7 vuoden tauon jälkeen. Englannissahan karhunvatukka kasvaa villinä, mutta Suomi on niille ehkä hivenen liian korkealla, jotta marjat ehtisivät kunnolla kypsyä muualla kuin kasvihuoneessa. Hyviä ne olivat silti. Äiti pakkasi mukaamme itsetehtyjä mehuja oman puutarhan marjoista: punaista, mustaa ja valkoista viinimarjaa.

Äidin valmistamat herkut eivät suinkaan ole ainoa syy maalla vierailuun. Maalla on nimittäin maailman paras sauna. Puusauna on jo verrattain iäkäs rakennus, seisonut järvenrannassa jo ainakin kuutisenkymmentä vuotta. Sitä on remontoitu sekä ulkoa että sisältä, sillä jos se puretaan ei yhtä lähelle rantaa enää saa uutta rakentaa. Saunan ovelta on järveen kolme metriä. Isäni sai saunaosaston ja pukuhuoneen remontin valmiiksi vain muutama kuukausi ennen sairastumistaan ja poismenoaan joten sauna tuntuu siksikin erittäin rakkaalta. Saunan ja ruokien lisäksi on maalla vielä muutakin ihanaa. Nimittäin rauha ja vanhat esineet. Samaa tyyntä ja kiireetöntä ilmapiiriä ei koskaan tavoita kaupungissa, ei edes sunnuntaisin. Ja koska äiti rakastaa vanhoja esineitä kuten minäkin, on lapsuudenkotini täynnä vanhoja esineitä joissa on kiehtovaa sekä niiden ulkonäkö että tarina ja historia.

Samalla reisulla piti hoidella alta pois yksi kinkkimäinen kätkö jota olemme turhaan yrittäne
et löytää jo neljä kertaa aiemmin. Ensimmäisellä kerralla vaan olimme niin totaalisen puusilmiä että vaikka kumpikin oli meistä kätköä jopa koskettanut emme vain hokanneet. Kolme muuta kertaa oli lähistöllä niin sakeana porukkaa että etsiminen jäi suorittamatta. Vaan viides kerta vihdoin paljasti kätkön sijainnin. Varsin ovelan sellaisen.

IN ENGLISH
Autumn arrives. When it comes you feel like you want to renew yourself. Of course new arse-coloured sequined beanie, new wine red kneesocks, new vintage-style necklace and new hair helps you to renew yourself much more easily. Because there is so many new things here, rest of it is totally old: Evil Dressmaker, cardigan, skirt, top and shoes. BTW, I am starting to like these cognac-coloured shoes, in a wierd twisted way. Maybe they don’t get new colour on them.

Essential in autumn (like in every other season in the family of Evil) is visits to the countryside and going to sauna on the beach. Even though I like summer very much, I also love autumn. Evenings are crispy, mornings are fresh and nights, they are starbright. I don’t care so much of days. Most of the daylight I spend at work anyway. So, we headed towards the countryside to admire the bright colours of autumn and taste delicacies from our home garden. Mum has apples, raspberries, wineberries, gooseberries and also nowadays blackberries. I have never tasted blackberries before. And boyfriend got to tast them now first time after 7 years. In England they grow wild, but Finland might be little bit too high for them to have long enough summer to get ripe without greenhouse. They were still good. Mum also gave us homemade juices from red wineberries, black currants and white wineberries.

Mums delicacies
are not the only reason to visit. Because the best sauna in the world is there. Woodsauna is rather old building, standing by the lake atleast sixty years already. It has been renovated inside and outside, because if you tear it down, you can’t build another as close to the beach as it is. There is only three meters to the lake from the doorstep. My dad was able to finish saunasection and changingcoom renovation just couple months before he got sick and passed away. That makes this sauna even more dear to me. But there is more than sauna and food. Peace and quiet and all of the old stuff. You never get the same calm and peacefull athmosphere in town, not even on sundays. And because mum loves old items like I do, this old house is full of old stuff. Both their appearance and their stories and history are interesting and enchanting.

On the same trip we had to deal with one annoying geocache. We have tried to find it already four times before. One time we just couldn’t see it and on three other times there was too many people hanging around. But fifth time was the charm. We found the cache, rather clever one.

All photos by Rhia