Turnyyripuku – vaihe 1 / Bustle Gown – phase 1

Kattokaa ny, näin siinä käy kun tää eukko innostuu jostain. Viikonlopun surffailun, luonnostelun ja pähkäilyn seurauksena tapahtui tänään seuraavaa:

Suunnittelu ja kaavan piirto – vähän reilu 1 tunti
Leikkaus ja alkuvalmistelut – vähän vajaa 1 tunti
Ompelu ja viimeistely – n. 3 tuntia

Ja lopputuloksena on valmis turnyyri noin viidessä tunnissa.  Nopeamminkin olisi valmistunut jos olisin käyttänyt valmista vinonauhaa. Tein senkin itse ja sen silittämiseen meni jonkin verran aikaa. Pientä hiomista malli vielä kaipaa mutta ensimmäiseksi, ilman ohjeita ja valmiita kaavoja ommelluksi turnyyriksi voin olla varsin ylpeä. Kiitos hyvän kolmiulotteisen hahmotuskyvyn. Se muistuttaa hyvin pitkälti esikuvaansa. Huomioitavaa on että turnyyri on tehty omille mitoilleni sopivaksi joten mallinukelle se on ihan liian suuri. Materiaalit: vanha paksu lakanakangas, synteettinen valaanluu, silitettävä tukikangas, sirkkarenkaat, puuvillanyöri.

IN ENGLISH
Have a look at what happens when I get all excited. After the weekend full of internet surfing, sketching and planning, following took place:

Designing and pattern drawing – a bit more than an hour
Cutting and preliminaries – less than an hour
Sewing and finishing touch – about 3 hours

And we got boned bustle in about five hours. It would have been finished even quicker if I would have used readymade bias cut tape. I made that myself and ironing it took quite some time. Pattern requires a bit retouching, but for first bustle, done without any instructions or ready-made patterns I can be proud of it. Thanks for my good ability for three-dimentional conceptualizing. My bustle looks pretty much like the one I chose for my original model. Notice that it is made for my measurements and it’s way too large for the mannequin. Materials: old thick bed sheet, synthetic whale bone, iron-on interfacing/stabilizer, eyelets, cotton ribbon. And sorry about my bad english terminology, it’s something I have always found a bit tricky to cope with.


Suunnitelma ja miniatyyrikokeilu paperista /
Design and miniature bustle made of paper


Kaava / Pattern
Nyöritysläppään lisättävä vielä yläreunaan ja otettava vähän pois alareunasta /
Lacing still requires adding on top and taking off on the bottom


Leikatut osat / Cut from thick cotton
Takaosa taitteelta, nyörityksen reunaan 4 cm saumanvaraa,
alareunan 2 cm saumanvara kääntyy luukujaksi.
Sivukappaleen kaareva reuna – ei saumanvaraa, huolitellaan vinonauhalla.
Leikkaa myös vyötärökaitale ja vinonauhat (tai käytä valmista vinonauhaa)/
Backside cut on folded fabric, lacing with 4 cm seam allowance,
2 cm seam allowance on the bottom creates place for bone.
Curved edge on sidepiece doesn’t require seam allowance –
will be trimmed with bias tape. Cut also waistband and bias tapes
(or use readymade bias tape)

Luukujat ommeltuna, vyötärön muotolaskokset neulattu,
päärmää myös nyöritysläpän reunat /
Bone tapes done, tucks on waist pinned,
hem also edges of the lacing part before sewing sidepiece

Vinonauhalla huoliteltu sivuläppä ommellaan luukujien päiden päälle /
Sidepiece, trimmed with bias tape sewed on top of the bone tape ends


Sivuläpän alla nyöritysläppä, sirkkarenkaiden paikat merkitty /
Under sidepiece is part for lacing, eyelet places marked


Ennen toisen sivuläpän ompelua pujota vanteet
(voit käyttää paksua valaanluuta tai metallivannetta) /
Before sewing the other sidepiece put bones on their places
(you can use either thick whale bone or metallic bones)

Ompele vyötärökuja niin ettei nyöritysläppä jää sen alle vaan kääntyy vapaasti /
Sew waistband so that lacing part doesn’t get caught under, it must move freely under boning

Se ois sitte niinku solkea vaille valmis /
I think it’s done
, except for a buckle

11 Comments

  1. Nina says:

    No huh huh!!! Kyllä sä olet kone! :D Hieno on.

  2. RautaNeito says:

    Siitähän tuli turnyyri :D ja nopeasti vielä!

    1. Rhia says:

      Nina – en mä normaalisti ihan noin kone ole, mut en malttanu olla tekemättä tätä valmiiksi samantien kun matskut löytyi omista varastoista. Itse puvussa kyllä sitten menee vähän pidempään.

      RautaNeito – Tää turnyyri oli pikkuhomma verrattuna siihen varsinaiseen pukuun. Siinä tulee olemaan enemmän hommaa, ja aattelin että mitä nopeammin saan alushameet kuntoon sitä pidempään mulla on aikaa sohlata itse puvun kanssa. Mulla on nimittäin yks projekti tulossa tässä kevään aikana johon tarvitsisin sen puvun, mutta tarkka aikataulu on vielä pimennossa.

      PS. Lisäsin nyt vielä ton linkin turnyyrin malliin kun se jäi uupumaan julkaistessa.

  3. Wempula says:

    Vau! Oon nyt aika kade sun tyaidoista. Todella hieno.

  4. Wempula says:

    Ja heti tuli kirjoitusvirheitä, sitä se kateellisuus teettää :)

    1. Rhia says:

      Wempula – haha :) tuossa kaavassa on oikeasti fiksattavaa, eli ei se ihan täydellinen vielä ole, mutta ihan käyttökelpoinen kuitenkin. Nyöritysläppien yläosa saa olla reilusti leveämpi ja alaosa ehkä jopa vähän kapeampi kuin tuossa kaavassa. Ja samoin se nyöritysläpän pitkä sivu vois alareunasta tulla vähän alemmas, nyt jää puettaessa vähän hassusti kenottamaan yläviistoon. Mut tommosta pientä hienosäätöähän kaavoissa on aina. Ja kuten mainitsin postauksessa, mulla on aika hyvä kolmiulotteinen hahmotuskyky (vaikka itse sanonkin :P), siksi mulle on aika helppoa tuo kaavanmuodon hahmottaminen.

  5. RautaNeito says:

    nyt on pari kuvaa keskiaikarytkyistä jos vielä kiinnostaa :)

  6. Midinetti says:

    Ou mai, hieno on! Mulla oli joskus 11-vuotiaana kauhee päähänpinttymä vannehameista ja rakentelin niitä ite jostain olohuoneen verhoista hakaneulojen, tyynyjen ja vyön kanssa. Vanteet vaan puuttu ja sekös harmitti. Erityisesti mua kiehto ne jokapuolelta pyöreet krinoliinit ja Marie Antoineten aikaset paniere-hässäkät.

    Ja kiehtoo pönkkähameet näköjään vieläkin, kiinnostuneena jään odotteleen jatkoa :)

    1. Rhia says:

      Midinetti – ihan kuin minäkin oisin lapsena viritellyt tyynyistä jotain pönkkähameita :) Eihän sitä tiedä miten mä tästä vielä innostun ja kohta voi olla koko kavalkaadi erilaisia vannehameita ja turnyyreitä. Tykkään myöskin niistä jättimäisistä pitsikauluksista mitä esim kuningatar Elizabethilla oli. Ehkä teen semmosen ja lantiomakkaran seuraavaksi :D

  7. Sanski says:

    Ihana sinä! Aaaaah! Nyt mä jopa tajusin miten tämmönen tehään :D Pakko kokeilla jahka saadaan muutto loppuun ja kamat uuteen kämppään.

    Kiitoskiitoskiitos! :D

    1. Rhia says:

      Sanski – Hih, en saanut tehtyä mitään hirveän yksityiskohtaista ohjeistusta (ompelin niin hirveellä höyryllä eteenpäin että unohdin ottaa välikuvia) mutta hyvä jos noidenkin avulla jo pystyy ymmärtämään mistä on kyse. Tsemiä muuttoon :)

Comments are closed.