Yläkerran remppasuunnitelmia / Upstairs renovation plans

Meillä kävi silleen vähän vanhanaikaisesti että aloitettiin monta remonttikohdetta yhtä aikaa. Niinpä niissä vähän kestää. Siksi ajattelinkin että kerron vähän mitä ollaan suunniteltu yläkertaan. Keskimmäisestä huoneesta on siis tulossa meidän makuuhuone. Se valikoitui koska se jotenkin vaan tuntui kaikkein luontevimmalta makuuhuoneeksi. Sinne ei paista aamu-aurinko eikä ilta-aurinkokaan kuin aivan keskikesällä, joten aamuisin ei tarvitse herätä hiestä märkänä eikä iltaisin tarvitse mennä nukkumaan saunatunnelmissa. Viereisen tien metelikään ei juuri kuulu sinne. Huoneeseen on helppo pääsy suoraan portaikosta ja sieltä pääsee kaikkialle muualle yläkerrassa kätevästi jos tarvitsee.

Makuuhuoneen remontti aloitettiin purkamalla ällöttävä, pimeä ja epäkäytännöllinen, oveton komero. Samalla selvisi että kattolappeiden yhtymäkohdassa oli lahovaurio joka vaati korjaamista. Tästä meillä oli jo viitteitä ennen ostopäätöstä tehdyssä homekoiratutkimuksessa. Ei ihme että yläkerran alkovissa meni lämpötila talvella pakkasen puolelle. Rakenteet olivat onneksi kuivat, korjaamiseksi riitti muutaman yksittäinen tukipalkin uusiminen ja kattolappeen uudelleeneristys. Puretun komeron tilalle tulee väliseinä. Makuuhuoneen puolelle tulee pienempi ovellinen vaatekaappi ja sen viereen tilaa lipastoille. Väliseinän toisella puolella on alkovi jonne tulee kuivavessa ja lisää kaappitilaa vaatteille.

Asuntonäytössä makkari näytti tältä. Oviaukko vie epäkäytännölliseen komeroon, jossa ei ollut edes valoa. Seinä on nyt purettu.
/ In the showing 2020, this is what the bedroom looked like. Doorway is to the impractical storageroom, which didn’t even have light. This wall has now been dismantled.

Nyt kun kattopalkkien ja seinän lahovaurio on korjattu, voi vähitellen alkaa suunnittelemaan makuuhuoneen ja vessan sisustusta. Makuuhuoneen sisustus on melko suoraviivainen, sänky (musta Ikea Brimnes) jossa kiinteä yöpöytähyllykkö, pari mattoa, pari taulua, kattovalaisin ja yövalot molemmille, pimentävä rullaverho ja tavalliset verhot ja jos lipastoilta jää tilaa jää, ehkä joku tuoli. Meillä on valmiiksi hankittuna useita erilaisia vintage-valaisimia, jotka tarvitsevat kunnostusta. Lisäksi valmiina on vanhoja messinkisiä verhotankoja ja yksi lipasto. Vaatekaappikin on, mutta se ei valitettavasti taida mahtua makuuhuoneeseen. Hakusessa on romanttista ja hiukan boheemia vintagetunnelmaa. Haluan että makuuhuone on kodikas, rauhallinen pesä, jossa on mukavaa ja turvallista rauhoittua sateen ropistessa katolla. Makkarin moodboard löytyy Pinterestistä. Tapetti tuottaa minulle vähän tuskaa sillä en osaa valita.

Makkarin ovi yläaulasta katsottuna, sijaitsee kutakuinkin keskelä taloa. /
Bedroom door from the lobby view, it’s located pretty much in the middle of the house.

Vessan tapetti sen sijaan on jo valittu ja tilattu. Vessa on matalakattoinen ja hassun muotoinen. Valitsimme kakkosvessaksi kuivavessan koska se on ekologinen, säästää vettä ja rahaa. Vessaan ei siis tarvitse vetää vesijohtoja eikä viemäriputkia. Tarvitaan ainoastaan pistorasia tuulettimelle. Separett Tiny erottelee jätteet ja meille jää tehtäväksi kompostoida kiinteä jäte ja hävittää siitä eroteltu nestemäinen jäte. Käsien puhdistukseen vessassa käytetään kannettua vettä, joko hanallisesta säiliöstä tai kannusta. Periaatteistani poiketen myönnyin isännän toivomukseen että kakkosvessaan asennettaisiin lattiapinnaksi vinyylilankku tai laminaatti. Katselimme jo alustavasti vaihtoehtoja ja harmahtava tai vaalean ruskea tammi-laminaatti vaikuttavat kivoimmilta vaihtoehdoilta jotka minäkin kelpuutan. Ne ovat nykyään jo todella aidon oloisia. Koska katto on niin matalalla, valaisimiksi tulevat seinävalaisimet. Täytyy sanoa että suomalainen valaisinvalikoima on kyllä melko… no, tylsää. Joka kaupassa on moderneja, futuristisia ja pelkistettyjä valaisimia, mutta jos etsii vintagetyyliin sopivia tai muuten erikoisempia niin tehtävän vaikeusaste nousee potenssiin kymmenen. Tai sitten hintalappu on tähtitieteellinen. Sori, mutta remppa on sen verran kallista puuhaa että en maksa valaisimesta tonnia. Vessan moodboard Pinterestissä.

Suurin osa makkarin ja vessan kalusteista ja sisustuksesta on siis jo valmiina olemassa. Saatan kuitenkin pähkäillä juttuja vielä sitten kun pintamateriaalit on paikoillaan. Koko talon kalustushan hakee koko ajan muotoaan remontin edetessä. Makkarihan on vielä hyvin paljon kesken sillä tällä hetkellä pitää keskittyä kiireellisimpiin juttuihin kuten ulkoseinään. Mutta nyt alkaa jo näyttää sille että ehkä tänä talvena meillä on jo ihan oikea makkari! Vielä pitää hommata ilmalämpöpumppu ja valita se tapetti.

We did the rookie mistake and started several projects at the same time. So it takes a while until anything is finished. For that reason I decided to tell you a bit about our plans for upstairs. Middle room is going to be our bedroom. We chose that because it just naturally felt like the best option. Sun doesn’t shine in there early in the morning nor very late in the evening (except perhaps in the midsummer). So you don’t have to wake up sweating like crazy or go to sleep in very hot room. The noise from road doesn’t really bother in there. It’s got easy access straight from the stairs and it’s got handy access to other rooms upstairs, if needed.

We started the bedroom reno by taking down disgusting, dark and very impractical doorless closet/storage room. While doing that we realised that there was rot cause by water damage on the beams which connect two roof slopes. Some beams required replacing. We already kind of knew this, because of the mold sniffer dog investigation done before we bought the house. No wonder the room went on minus temperatures during winter. Thankfully all materials were dry, so we just needed to remove rotted beams and renew the insulations. New inside wall will be built where the back of the closet used to be. On the bedroom side, there will be small wardrobe and space for drawers. On the other side of the new wall, in old alcove, will be dry toilet and more storage space for clothes.

Now, when the rot damage has been repaired, I can start planning the interior of the bedroom and toilet. Bedroom is quite straight forward, bed with attached nighttables (black Ikea Brimnes), couple carpets, couple pictures on the wall, ceiling light and night lights for both, blackout curtain and ordinary curtains and if there is any room left after we put the drawers, perhaps a chair. We already have several vintage lamps, which need repairing. We also have brass curtain rods and one drawer. We also have wardrobe, but unfortunately I don’t think there is no room for it in the bedroom. I am looking for romantic, a bit bohemic vintage athmosphere. I want the bedroom to be cozy, calm nest, where it’s lovely and safe to relax and calm feeling, while rain is making music on the roof. Bedroom moodboard in Pinterest. Wallpaper is giving me grief though, I can’t choose.

Toilet wallpaper however, is already chosen and ordered. Toilet has low ceiling and it’s funny in shape. We chose to have dry toilet for our second toilet upstairs, because it’s ecological, saving water and money. So we don’t need plumbing nor running water in there. Only thing we need is socket for fan. Separett Tiny separates the solid and liquid matter and our job is to compost the solid and get rid of the liquid matter. For cleaning hands we will use carried water either from container with a tap or from jug. Against my normal principals, I accepted hubby’s suggestion of vinyl or laminate flooring. We already looked at the options and grayish or light brown oak laminates look actually pretty acceptable. They seem pretty realistic these days. Because the ceiling is very low, our only option for lighting is ceiling sconces. I have to say that Finnish selection for lamps is pretty… well, boring. Every shop has plenty of options for modern, futuristic and simple Scandinavian styles. But if you are looking for something for vintage style or unusual options, then the difficulty level goes up times ten. Or the price tag is astronomical. I’m sorry, but renovation is so expensive that I’m not going to pay thousand euros for a lamp. Loo moodboard in Pinterest.

Most of the furniture and interior decoration for bedroom and second toilet we already have. I might however mull things over when the surface materials are in place. The interior decoration of the whole house is still changing all the time when renovation proceeds. Bedroom is still very much unfinished, because at the moment we need to concentrate on more urgent matters like outside wall. But it’s finally starting to look like we might actually have real bedroom this winter! We just have to get the air-source heat pump and choose the wallpaper.

Makuuhuone ikkunaseinältä nähtynä. Huoneessa on kolme ovea. /
Bedroom view from the window wall. Room has three doors.
Tältä näytti katon alla kun avasimme rakenteita. Valkoinen höttö vaakasuorassa hirressä on hometta ja linnunkakkaa. Tuossa kohdasa oli linnunpesä seinän sisällä. /
This is what it looked like when we opened the wall. White residue on the horizontal log is mold and bird poop. There was a birds nest on that spot inside the wall.
Tällä hetkellä omat suosikit on nämä seinille teipatut näytteet, mutta haaveilen silti vielä muista vaihtoehdoista. Kuten vaikka Borås Tapeterin Indigo garden-tapetista sinikultaisena. /
At the moment my favourite wallpapers are taped on the walls, but I’m still dreaming of other options. Like this Borås Tapeter Indigo garden in gold-blue.
Tämä tapetti sopisi hyvin 30-luvun henkiseen sisustukseen, mutta jokin tapetissa tökkii. /
This style would go nicely with 30’s style interior, but something bothers me on this wallpaper.
Makuuhuoneen oven yläpuolelle hankkimani kirjailtu jugend-verho. Sopisikohan tämä tuon yllä olevan tapetin kanssa? /
Jugendstil doorway curtain I got for the bedroom entrance. I wonder if this would go with the wallpaper above?
Tällä hetkellä makkari on täynnä roinaa, remonttitarvikkeita ja sohva ja nojatuoli jotka ei mahdu minnekään muualle. Valaisin on väliaikainen ja menee vaihtoon sitten kun muu osuus on valmis./
At the moment bedroom is full of junk, renovation materials and sofa and armchair which don’t fit anywhere else. Light is temporary and will be replaced eventually when everything else is done.
Tuohon tulee se kuiva-wc. Seuraavaksi allekirjoittaneella tiedossa hiukan paklaushommia ja hiomista. /
This is going to be the dry toilet. Next on my list of jobs, wood fillers and sanding.
Ja tosiaan, meillähän on yläkerrassa jo yksi vessa. Tämä komistus on poistettu käytöstä joskus 80-luvulla kun vedet on katkaistu viemäririkon yhteydessä. Oma ymmärrykseni ei riitä tämän kohdalla mitenkään päin. Tämä viritys ei varsinaisesti houkuttele asioimaan ja toimii tällä hetkellä varastona jossa ei tee mieli käydä. Ikinä. /
Oh yes, we already have one toilet upstairs. This charming facility has been taken out of use sometime in the 80’s when they have cut the water pipes to this room. Plumbing malfunction ended the use of this. Styling doesn’t really invite using it anyway. At the moment we are using it as storage which neither of us enjoys going to. Like never.
Yläkerran kuivavesssaan tulee siis tuo kukallinen vihreäsävyinen Ciara Hisae- tapetti. Tiedän, se on vinyylipintainen, mutta vessassa (jopa kuivassa sellaisessa) pitäydyn mieluummin pyyhittävissä pinnoissa. Tuo grammaria varten hankittu komuutti todennäköisesti muuttaa vessaan, alkuperäiseen tarkoitukseensa, käsienpesuvadin alustaksi. Separet Tiny on kuivavessoista sieltä tyylikkäimmästä päästä. Muut kuvat fiilistä luomassa. /
Upstairs dry toilet will have greenish Ciara Hisae- wallpaper. I know, it’s vinylcovered, but in the toilet (even if it’s one without running water) I’d rather have surfaces I can wipe clean. The washcabinet, which we bought for the gramophone, will be moving upstairs, back to it’s original use, stand for the washbasin. Separet Tiny is on the more stylish end of dry toilets. Other pictures giving the impression of style.

8 Comments Add yours

  1. Jonna says:

    Ihania tapetteja ja verho! Noista suosikkini on männyn oksa. Jugendverho näyttäisi upealta myös Indigo Gardenin kanssa. Itseäni on miellyttänyt jo pitkään tummat makuuhuoneet kultaisin (ja keltaisin) yksityiskohdin. Tsemppiä remppaan.

    1. Rhia says:

      Jonna – Se indigo garden on tosi upee, mutta pelkään että pimentää huonetta liikaa. Yhdeksi tehosteseinäksi en epäröisi, mutta kun ajatus on tapetoida koko huone niin tuntuu hurjan synkältä, kun sänky on musta ja lipastokin on tumma ja jos tuo vaatekaappi sattuisi mahtumaan niin musta on sekin. Pitää miettiä. Joudun ehkä tilaamaan siitäkin näytteen.

      1. Jonna says:

        Jos maalaisi ovet kultaisiksi ja niihin iso jugendeläin/-kukkamaalaus/-siirtokuva? Kultainen pohja heijastaisi valoa ja ovet toimisivat maalauksina/maisemina …vähän niinkuin katsoisi portiikista ulospäin. Tummat seinät eivät välttämättä pienennä tilaa vaan “häviävät” tyhjyyteen.

        1. Rhia says:

          Jonna – Niin hienot kuin kultaiset ovet olisikin, niin en ehkä ihan hirveesti olisi kotonani kultaisten ovien keskellä. Talonpoikaisempi nukkavieru fiilinki on enemmän ehkä mun mieleeni. Hylkäsin jo yhden jugend-tapetinkin liian herraskaisena :D Niin ja sitten pitää vielä neuvotella tuon isännän kanssa ja kuunnella senkin mielipidettä. Hieno idea kyllä, uskon että talon edellinen asukas olisi tykännyt kultaisista ovista ;) kuistin portaikon kaiteissa on kultaisia yksityiskohtia, tosin maali on vuosien saatossa vihertynyt niin ettei ihan hirveästi kullalta enää näytä.

  2. Murmur says:

    Borås Tapeterin tapetit ovat ah niin kauniita, mutta ah niin kalliita, ainakin omaan makuuni. Mukavaa, että jonkun muunkin mielestä seinäpintojen ei tarvitse olla kliinisen valkoisia, vaan tummillekin sävyille annetaan tilaa. Olenkin välillä ihmetellyt, miksi valkoisia seinäpintoja halutaan koti täyteen. Toisinaan sairaalassakin on enemmän väriä seinillä kuin ihmisten kodeissa.

    Mielenkiinnolla odotan lopputulosta varsinkin siitä, mitä päätätte tehdä vanhalle yläkerran vessalle.

    1. Rhia says:

      Murmur – Joo, kyllähän ne kalliita on, mut toisaalta, jos aattelen, että remppaillaan tätä kotia oman maun ja mieltymyksen mukaiseksi ja pitkäaikaiseksi kodiksi, niin miksei sitä voisi sit käyttää tapettiin vähä enemmän ja pihistää jostain muusta. Mitä nyt oon noita hintoja vertaillu, niin aika monet noista edullisemmista tapeteista on myös hirmu rumia mun silmään. Joko niissä on pelkkää tasaraitaa, jotain hailukkaa beigeä söhryä tai jotain ihmeellistä pintatekstuuria joka ei miellytä omaa silmää. Kaikki vähänkään vintagetyyliset on vähintään sen 60€ rulla tai jos ne on aitoja vintagekuoseja ne on reilusti 100€ paremmalla puolen. Valkosen suosio on kai siinä että sen kanssa sopii kaikki muut värit. Ja asunto on helppo myydä/vuokrata edelleen. Oon tosiaan katellu koko ikäni valkosia vuokrakämppäseiniä enkä enää jaksa semmosta. Elämä on liian lyhyt tylsyyteen.
      Vanhan vessan kohtalo saattaa ratketa vasta vuosien päästä. Ehkä siihen tulee varastotila, tai tekninen tila jos satutaan hommaamaan joskus aurinkopaneelit. Ei tiedä vielä :)

      1. Murmur says:

        Totta, elämä on liian lyhyt tylsyyteen. Ainoa todellinen ongelma tapettien suhteen on valinnan vaikeus, koska 100%:sen täydellistä on lähes mahdoton löytää ja melkein hyviä on aivan liikaa.

        1. Rhia says:

          Murmur – Totta, täydellistä on vaikea löytää, ihania tapetteja on niin paljon. Mutta olen lohduttanut itseäni sillä ajatuksella että ennenkin ruukattiin tapetoida huoneet noin 10 vuoden välein uudelleen, joten aivan hyvin voi itsekin niin tehdä. Eli jos valitsee yhden ja se alkaakin tympiä niin ihan hyvin voi muutaman vuoden päästä tapiseetata uudelleen. Pääsee kokemaan monta erilaista ilmettä.

Don't be shy, leave a message! / Älä ujostele, jätä viesti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.