Älä osta mitään / Buy Nothing

Ajattelin kirjoitella vaihteeksi vähän erilaista asiaa, joka kuitenkin on tärkeä sekä itselleni, että koko maapallolle. Tänään vietetään Black Fridayta (joka on laajentunut jo kattamaan koko viikon), eli kulutusyhteiskunnan ja ostohurmoksen juhlapäivää. Tänään vietetään myös Älä osta mitään-päivää. Tänä vuonna en aio ostaa mitään Black Friday-tarjouksista.

Siinä missä Black Friday houkuttelee tekemään huippuhalpoja ostoksia tavarasta, jota ei oikeastaan tarvitse, Älä osta mitään-päivä haastaa miettimään omaa kuluttamista, kulutuksen seurauksia, omia kulutustarpeita ja pyrkii ohjaamaan ostotottumuksia ekologisempaan ja eettisempään suuntaan. Itse olen vuosia ja vuosia kestäneiden ajatusprosessien myötä vähentänyt omaa ostamistani, etenkin vaatteiden osalta. En yksinkertaisesti tarvitse sellaista määrää vaatteita. Etenkään vaatteita joita ei tule käytettyä koska ne on ostettu vain ostamisesta syntyvää mielihyvää varten. Niinpä olinkin erittäin mielissäni kun joulukalenteripostausta varten kävin läpi vanhoja kuvia ja totesin että vaatekaapissani on edelleen käytössä vaatteita joita olen käyttänyt jo 10 vuotta sitten. Ansaitsen olalletaputuksen ja annan sen itselleni tänään, Älä osta mitään-päivänä.

Tein päätöksen että en osta enää pikamuotia enkä oikeastaan mitään muutakaan uutta vaatetta jos en oikein tosissani sitä tarvitse ja harkitse myöskin huolella sen ostopaikkaa. Tämä päätös on pitänyt oikein hyvin. Henkkamaukan ja muiden halpojen nettikauppojen sijaan olen tehnyt ostoksia kestävämpää kuluttamista tukevissa kaupoissa. Huomionarvoista on myös että suomalaisten ylikulutuspäivä oli tänä vuonna jo 31.3. Se tarkoittaa sitä että maaliskuun loppuun mennessä suomalaiset olivat käyttäneet jo oman osuutensa maailman uusiutuvista luonnonvaroista tämän vuoden osalta. Maapallo ei siis pysty uusiutumaan yhtä kovaa tahtia kuin me sitä kulutamme ja koko loppu vuoden olemme kuluttaneet maapalloamme velaksi. Vuonna 2019 ylikulutuspäivä oli 29.7, vuonna 2020 se oli siirtynyt hiukan myöhempään ja oli vasta 22.8 ja vuonna 2021 se oli taas 29.7. Koronan myötä kuluttaminen vähentyi ja siksi vuosi 2020 oli poikkeuksellinen, mutta tämä vuosi on erityisen paha. Siksi erityisesti tänään on tärkeää puhua erityisesti pikamuoti-vaateteollisuuden haitallisesta kehityksestä.

Parin viime vuoden aikana globaalit ultrapikamuodin jättiläiset ovat rantautuneet myös Suomeen. Niistä erityisesti S*h -e i- n markkinoi agressiivisesti sosiaalisessa mediassa ja hyödyntää algoritmeja jotka alkavat syöttää mainoksia välittömästi jos mainitset yrityksen jossakin. Olen itsekin joutunut kyseisen firman spämmin kohteeksi instagramissa pelkästään sillä että keskustelin aiheesta erään postauksen alla. Tästä syystä kirjoitin tähänkin postaukseen yrityksen nimen vähän erikoisesti. En tiedä onko siitä hyötyä, mutta yritetty on. Älkää siis tägätkö yritystä tai mainitko sen nimeä jos ette halua alkaa saada spämmiä. Jos haluatte lisätietoja aiheesta niin mm. somevaikuttaja ja tekstiilien vastuullisuuteen erikoistunut liiketoimintakonsultti Outi Pyy on kirjoittanut aiheesta paljon mm Instagramissa. Hän kertoo miksi etenkin nuorille netissä markkinoitava ultrapikamuoti on haitallista ja sen ostamista tulisi välttää kaikin keinoin. Epäkohtiin kuuluvat mm. ihmisoikeusloukkaukset, tekijänoikeusloukkaukset, kemikaalijäämät vaatteissa ja mittavat päästöt.

Finnwatch joka edistää liiketoiminnan vastuullisuutta on laatinut raportin vaateteollisuuden eettisistä ja ekologisista ongelmista ja määrittelee siinä vaateteollisuudelle välttämättömät toimenpiteet ilmastokriisin ja luontokadon välttämiseksi. Voit lukea sen täältä. Ilman luontoa ei ole ihmisiäkään. Niinpä haastan kaikki lukijani pohtimaan omaa kuluttamistaan ja sen tarpeellisuutta. Ostatko todelliseen tarpeeseen vai emotionaaliseen tarpeeseen? Mieti mistä ostat, voisitko tehdä ostoksesi jossakin eettisemmässä kaupassa, esim kirpputorilla. Liitän tähän häpeämättömästi Outi Pyyn tekemän ostohierarkian, koska se on erinomainen apu omia ostopäätöksiä pohtiessa. Eli kun teet ostoksia, käy läpi tämä lista ja mieti millä tasolla omat ostoksesi ovat. Mitä ylempänä, sitä vastuullisempi hankinta. Tasot 8-10 eivät ole enää kovinkaan vastuullisia joten niitä tulisi välttää.

Vastuullisen kuluttajan ostojärjestys:
1) käytetty tuote, kotimaiselta alustalta / appistä / kivijalasta
2) kotimaisen firman Suomessa valmistettu tuote
3) kotimaisen firman tuote, valmistettu EU-maassa
4) kotimaisen firman laadukas tuote, valmistettu EU-alueen ulkopuolella
5) käytetty tuote, ulkomaiselta second hand alustalta / appistä
6) vastuullisen ulkomaisen brändin tuote heidän omasta nettikaupasta
7) vastuullisen ulkomaisen brändin tuote jälleenmyyjän nettikaupasta
8) laadukkaan, mutta vastuuttoman brändin tuote heidän omasta nettikaupasta
9) halpamerkin tuote suomalaisesta kivijalkamyymälästä
10) halpamerkin tuote ulkomaisesta nettikaupasta

Haastan sinut nousemaan ostohierarkiassa vähintään yhden pykälän ylöspäin seuraavan vuoden aikana!

I thought I should write about something a bit different than my usual content, but which is still very important to me and to the whole globe. Today is the Black Friday (which is now a whole week long event), which is the celebration of consumerism and shopping fantasy. Today is also Buy Nothing-day. This year I am not going to buy anything from Black Friday offers.

When Black Friday tempts you to do cheap bargain buys of things you don’t really need, Buy Nothing-day challenges you to think about how you consume, consequenses of consumerism, your consuming needs and is guiding people’s consuming habbits towards more ecological and ethical direction. Over the years and years of hard thinking process I have tried to buy less, especially clothing. I just simply don’t need that much clothing. Especially I don’t need clothes which I don’t really use, because I bought them just to get the endorfine high from buying new stuff. So I was more than please to find out, when I was going through my old photos recently, that I still have clothes from 10 years ago in my wardrobe and using them too. I deserve a pat on the shoulder, and I will give it to myself today, on Buy Nothing-day.

I decided that I will no longer buy fast fashion, and not really anything else either, unless I really really need it and consider where to buy it very carefully. This decision has worked well for me. Instead of H&M and other cheap online shops I have done my shopping in more sustainable shops. It’s also noticeable that Finlands Earth Overshoot Day (EOD) was already in March this year. So for the rest of the year we have been overspending our share of Earths natural renewable resources. In 2019, Finlands Overshoot day was 29.7, in 2020 it was 22.8 due to covid and in 2021 it was back to 29.7. So 2020 was exceptional, but this year is really bad! You can check your country’s EOD at this link. Because of that its very important to talk about the bad developement of fast fashion clothing industry today.

During past couple of years global ultra fast fashion giants have boarded Finland too. Especially S*e -e i- n is using very aggressive marketing on social media and uses algorithms which are pushing ads immediately if you mention the company name somewhere. I have been targeted by the company with spam on instagram because I joined in conversation about it in one post. For this reason I spelled it funny on this post. I’m not sure if that helps, but atleast I tried. So don’t tag the company or mention the name of it, unless you want to get the spam. If you want to read more about it, you can find posts about the harmful practices they use. Forexample Finnish social media influencer and recycling textile consultant Outi Pyy has talked about it a lot on instagram, usually in Finnish. She explains why ultra fast fashion, marketed especially for young people is very harmfull and you should avoid buying it. List includes forexample disgarding human rights, breaking copyright laws, chemical substances in clothing and huge pollution at production sites.

Finnwatch, Finnish association which encourages responsible business methods, has made a report about ethical and ecological problems in clothing industry and lists the necessary actions to avoid environmental crisis. You might be able to find similar reports made in your country or by WWF or other similar associations. Without nature there is no people. I challenge all my readers to think about how you consume and what is the necessity of it. Are you buying for actual real need or just for emotional need? Think about what you buy, could you make that purchase in more ethical shop, for example from flea market or charity shop. Influencer Outi Pyy has also made fantastic consumerism hierarchy, which I want to add here. It is very usefull when you try to decide what is sustainable and ecological enough. When you do shopping, use this list as guideline, think about what tier your shopping is. The higher you are, the more responsible purchase it is. Tiers 8-10 are not really very responsible and those should be avoided.

Responsible consumers shopping check list:
1) second hand product, from your local platform /app/ shop
2) product from your local shop, sustainably made in your own country
3) product from your local shop, made inside EU
4) product from your local shop, high quality, made outside EU
5) second hand product, from foreign second hand platform/app
6) product from sustainable foreign brand from their own online shop
7) product from sustainable foreign brand, from retailers online shop
8) high quality product from NON-sustainable brand, from their own online shop
9) cheap brands product from your local shop
10) cheap brands product from foreign online shop

I challenge you to climb up atleast one tier on this consumer hierarchy during next year!

2 Comments Add yours

  1. Hehkuvainen says:

    Tää on niiiiin tärkeä juttu, hienoa että nostat blogissasi esille ylikulutuksen ja pikamuodin ongelmia! En suinkaan ole tässä synnitön, mutta pyrin kuitenkin noudattamaan tuota ostojärjestystä.

    1. Rhia says:

      Hehkuvainen – Kyllähän se nykymaailmassa on melko vaikeaa olla ostamatta mitään halpatuotantotavaraa, vaatteita tai muutakaan. Se käy ihan vahingossa, sillä ostaminen on tehty niin helpoksi. Etenkin netissä kun houkutuksia puskee silmille joka suunnalta. Eettisten ja ekologisten valintojen tekeminen on todella vaikeaa koska asiasta ei vieläkään puhuta tarpeeksi. Ei kuluttaja voi tietää näitä asioita jos ei ole jotenkin erityisen kiinnostunut ja ota itse selvää. En sitä minäkään synnitön ole tämän suhteen, mutta oikealla polulla kaiketi kuitenkin.

Leave a Reply to HehkuvainenCancel reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.