Sukkahousupäivitys 2 / Tights update no 2

Nyt ollaan sukkahousutestissä jonkinlaisessa käännekohdassa. Sukkahousut ovat olleet käytössä aika tarkkaan kaksi kuukautta. Kahdeksannella käyttöviikolla niiden rakenteessa tapahtui selkeä muutos huonompaan. Olen melko hämmästynyt että jalkaterät, josta sukkahousuni yleensä hajoavat ensimmäisenä kovien varpaankynsien vuoksi, ovat täysin ehjät. Sen sijaan haaroissa, joihin on muodostunut paljon pillinkiä, on alkanut hyvin nopeasti tapahtua reikiintymistä. Nyppyyntyminen on heikentänyt neulosta merkittävästi. Paikkasin ensimmäiset reiät, mutta niiden viereen ilmestyi melko pian uudet reiät. Ja niin edelleen. Muualta sukkikset ovat täysin ehjät, lukuunottamatta edellisessä postauksessa mainitsemaani pientä takapuolen silmäpakoa, jota en ole jaksanut paikata. Ei se kyllä ole siitä kuukauden aikana suurentunutkaan. Pieniä langanvetoja on tosin ilmestynyt kissan kynsistä sinne tänne.

Normaalisti nypyt olisi mahdollista irrottaa vaatteesta nypynpoistajalla. Ohuiden sukkahousujen ollessa kyseessä se on kuitenkin mahdotonta. Nypyn muodostavat neuloksen pinnassa toisiaan vasten hankautuneet ohuet kuidut. Niiden katkaiseminen irti aiheuttaisi neulokseen käytetyn huippuohuen langan katkeamisen jolloin sukkahousuun alkaisi muodostua reikä. Ja tästä juuri on reikiintymisessäkin kyse. Kävellessä toisiaan vasten hankaantuvat nypyt alkavat kiskoa neuloksen ohuita lankoja jotka hankauksessa kuluvat ohuemmiksi ja lopulta katkeavat muodostaen reiän.

Jatkan vielä sukkisten paikkailua ja käyttöä niin pitkään kuin mahdollista, mutta eiköhän tässä lopun ajat ole käsillä. Niin hullu en sentään ole että viitsisin ommella toisista sukkahousuista haaroihin paikat. Olisiko tätä nyppyyntymistä voinut estää jotenkin? Tuskin, mutta jos olisin housu-ihmisiä niin housujen käyttö olisi luultavasti hidastanut prosessia. Hameen allahan sukkahousut pääsevät hankautumaan jatkuvasti vastakkain haaroista. Housujen kanssa taas sellainen on vähäisempää kun välissä on ne housut. Housun haaraosa ei hankaudu alla olevaa sukkahousua vasten yhtä paljon, joten nyppyyntymiseen olisi kukaties kulunut pidempi aika.

Sukkahousutesti, kaksi kuukautta
Sukkahousut: House basic matta
Den: 40
Muut ominaisuudet: pieni haarakiila ja jalkaterän vahvike
Otettu käyttöön: 17.2.20
Pesukertoja: 1 käyttöönottopesu + noin 13-16 käsinpesua (keskimäärin kahdesti viikossa)
Kunto: kantapäissä pientä nyppyyntymistä pääosin sisäpuolella, haaroissa ulkopuolella voimakasta nyppyyntymistä ja sen seurauksena reikiä, pieniä langanvetoja
Muuta: pidempi kantavahvike olisi luultavasti vähentänyt kantapään sisäpuolen nyppyyntymistä ja sukkisten käyttö housujen kanssa vöhentänyt haaroihin muodostuvaa nyppyä

This is some sort of pivot point on my tights test, I suppose. I have been wearing them almost exactly two months now. On the eight week there was clear change to worse on the condition. I am pretty amazed that they don’t have any damage on the toe, which usually breaks first due to the hard toenails. However the crotch area has a lot of pilling and due to that, holes. I mended first holes, but pretty soon there was another ones right next to them. And so on. Otherwise tights are in good shape. No other holes, except the small laddering on the backside, which I mentioned on previous update. I didn’t bother mending it, but it hasn’t gone larger either during the past month. Otherwise there is just tiny thread pulls from cat claws here and there.

Usually it’s possible to remove pilling. With tights this thin, it’s impossible. Little knot is formed by fine fibers from the knit, when the material has been rubbing against itself. Cutting those knots off would also cut the extra fine yarns used for the knit. And that is how these holes appeared too. The pilling has been rubbing against itself, pulling the fine yarns which are then worn even thinner and then finally snapping and creating the hole.

I will continue mending and wearing these tights as long as possible , but I think we are near the end now. I’m not that mad that I would make proper patches from another pair of tights for the holes. Would this have been possible to prevent? I doubt it, but if I would be wearing more trousers, that probably would have made the pilling process longer and slower. When wearing tights under trousers, they are not getting as much rubbing because trousers are moving with them, not so much against them.

Tights test, after 2 months
Tights: House basic matte
Den: 40
Other features: gusset and stronger heel
Started using: 17.2.20
Washed: 1 pre-use wash + about 14-16 hand washes (approx twice a week)
Condition: slight pilling on the inside of heels, crotch has heavy pilling on the outside and holes, small thread pulls
Other: longer heel support probably would have reduced pilling on the heel and wearing them with trousers might have reduce pilling in the crotch area

Kantapään sisäpuolen nyppyyntyminen on vielä melko maltillista.
Teräosissa ei näy vielä reikiä kahden kuukauden käytön jälkeen. /
Insides of the foot area, pilling is moderate. There is no holes, even
after two months use.
Reiden yläosan kunto haarassa, tilanne 9.4, käyttöviikolla kahdeksan. /
Condition on upper thigh crotch area, situation on 9.4, eight weeks of wearing.
Sama alue 19.4, kymmenessä päivässä kaksi uutta reikää ja selkeitä uusien reikien alkuja. Vaakasuorat tummat rannut ovat paikattuja reikiä. /
Same area on 19.4, in just ten days two more holes and several beginning holes. Horizontal darker stripes are mended holes.
Toisella puolella kaksi paikattua reikää ja useita uusia reikiä. /
On the other side, two mended holes and several new holes.

2 Comments Add yours

  1. Metsäntyttö says:

    Moi! Kenties olet jo huomannutkin,että Yle Areenassa on katsottavissa neliosainen draamasarja Aenne Burdasta. Oli mielenkiintoista nähdä hiukan jotain hänen elämästään, sillä ennestään hän oli minulle vain pieni kuva jossain 80-luvun Burda-lehtien ensilehdillä.

    https://areena.yle.fi/1-4667020

    Sukkahousun jalkapohjia paikkasin taas jokusia päiviä sitten. Sukkahousuissa piisaa aina tekemistä.

    Valoisia päiviä sinulle:)

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Kyllä vaan, olen ehtinyt sen jo katsoakin, mutta ehkä joku muu lukija nappaa tästä katseluvinkin! Ihan hauska minisarja oli, vaikka mielestäni viimeisessä jaksossa kiirehdittiin vähän omituisesti yhtäkkiä verrattuna ensimmäisiin jaksoihin.
      Kiitos samoin sinulle aurinkoa päiviisi. Eletään erikoisia aikoja, toivottavasti siellä metsän siimeksessä ei murheet paina.

Don't be shy, leave a message! / Älä ujostele, jätä viesti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.