Kauanko ne kestää? / How long do they last?

Suosikki valituksen aiheeni on sukkahousujen huono kestävyys. Siis ihan oikeasti, jos sukkahousut kestävät pahimmillaan pari tuntia jalassa ehjinä niin jossakin mättää! En koskaan tule unohtamaan dokumenttia nimeltä Hehkulamppuhuijaus, jossa kerrottiin mm. siitä miten aikoinaan DuPont alkoi huonontaa sukkahousujen laatua sillä liian kestävät sukkahousut eivät myyneet riittäviä määriä koska uusia ei tarvinnut hankkia. Nykyisin tämä suunniteltu vanheneminen on mennyt aivan liian pitkälle, eikä sovi yhteen eettisen kuluttamisen ja ilmastonmuutoksen torumisen kanssa. Jos voisin, ostaisin kaikki sukkahousunikin kirppiksiltä, mutta siellä ei juuri koskaan tule vastaan itselleni sopivaa kokoa.

Niinpä päätin tehdä testin. Ostin parin marketin sukkahousuja sekä nilkkasukat. Koska talvi nyt näyttää täällä Pirkanmaan ja Satakunnan rajoilla olevan melko lumeton ja leuto tänä vuonna niin arvelisin pärjääväni näillä koko lopputalven, riippuen tietysti miten kauan ne kestävät. Alkuvalmisteluina olen “pessyt” sukkahousut ennen käyttöä. Valmistajat neuvovat tekemään näin jotta sukkahousujen käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä. Pesuainetta en tähän ensimmäiseen pesuun käyttänyt, siksi pesu-sana sitaateissa. Itse en kylläkään ole huomannut mitään eroa kestävyydessä etukäteen pestyjen tai pesemättömien välillä. Olen kuullut myös moneen kertaan että Wolford, Falke ja muutamat muut merkit ovat kestävämpiä, mutta hirvittää maksaa sukkiksista 30€ jos sattuukin etteivät ne kestä. Eikä se oikeastaan ole edes tämän testin pointti.

Tässä kohtaa sukkiset ja sukat ovat olleet käytössä viikon verran. Toistaiseksi ne ovat ehjät. Jos sukkahousut olisivat 20 denierin vahvuiset, ne tuskin olisivat enää viikon käytön jälkeen ehjät. Raportoin jatkossa miten ne kestävät. Saatan tehdä samanlaisen testin myös 20 denierin sukkiksille kunhan kelit lämpenee.

Sukkahousutesti
Sukkahousut: House basic matta
Den: 40
Muut ominaisuudet: pieni haarakiila ja jalkaterän vahvike
Otettu käyttöön: 17.2.20
Pesukertoja: 1 käyttöönottopesu
Kunto: 23.2 ei silmin havaittavia kulumia
Muuta: jalkaterän vahvike mallissa liian lyhyt eikä ylety (edes reilusti venyttäen) kunnolla kantapäähän asti

My pet peeve is the bad durability of tights. I mean really, if tights last only couple hours while wearing them, there must be something wrong! I will never ever forget the documentary The Light bulb conspiracy, where they told how long time ago DuPont started downgrading the quality of their tights because longlasting tights didn’t sell enough, people never needed to replace them. Modern planned aging has gone too far. It just doesn’t suit with the ethical and environmentally sustainable consuming. If I could, I would thrift all my tights, but they hardly ever have my size is thrift stores or flea markets.

So I decided to test them. I bought a pair of tights from supermarket and ordinary socks too. Because it seems that this Winter here on the border of Satakunta and Pirkanmaa is going to be quite snowless and mild, I think I will be ok for the rest of the season with these tights, if they last long enough. I “washed” them before use. That’s what the manufacturers instruct consumer to do to make them last as long as possible. I didn’t use any washing powder or liquid, so that’s why it’s in brackets. I haven’t noticed any difference between pre-washing and not washing. I have heard many times that Wolford, Falke and other brands are more longlasting, but quite honestly I am terrified to pay 30€ for tights in the case they don’t last very long. And that’s beside the point anyway.

Now the tights and socks have been in use for one week. If the tights would be 20 den I’m pretty sure they would be laddered by now. I will report in the blog how well they last and might make similar test to the 20 den tights later when weather gets warmer.

Tights user test
Tights: House basic matte
Den: 40
Other features: small crotch gusset and reinforced foot
Started using: 17.2.20
Washed: 1 before using
Condition: 23.2 no flaws visible to eye
Other: foot reinforcement on this model is too short for my feet and does not reach the heel properly (not even when stretching heavily)

Kantavahvike ei ulotu kunnolla kantapäähän asti. /
Foot reinforcement does not reach the heel properly.

5 people like this post.

4 Comments Add yours

  1. Tinde says:

    Tätä testiprojektiasi seuraan mielenkiinnolla. Sukkahousujen kestävyys suhteessa hintaan on itsellenikin jos nyt ei ihan viikoittainen, niin kuitenkin useamman kerran kuukaudessa toistuva harmituksen aihe.

    Ostin viime syksynä Prismasta House-brändin 70den tukisukkahousut. Tuki nyt ei niinkään ollut siinä se pointti, mutta ilahduin kun löysin noin paksut sukkahousut, jotka kuitenkin näyttävät ”raikkaalta”. Väri ei luo välittömiä mielleyhtymiä mummoon tai maksamakkaraan, niin kuin usein yli 40den sukkahousuissa tahtoo tapahtua.

    Parin käyttökerran jälkeen ostin toisenkin paketin varastoon varmuuden vuoksi, kun niin kovasti tykästyin niihin ja kohtalaisen harvoin tulee käytyä Prismassa (enkä ainakaan asioikseni lähtisi yksien sukkahousujen takia 35km päähän). Olen nyt käyttänyt niitä ensimmäisiä kaiken talvea, lokakuulta tähän saakka n. 3krt viikossa ja ovat edelleen mainiossa kunnossa. Näin leutona talvena en ole juuri kaivannut toimistokäytössä paksumpia. Ja se varapaketti on edelleen avaamattomana yläkaapissa odottamassa ”pahaa päivää”. Tuota kantapääongelmaa näissä 70den en ole havainnut ja kengänkokoni on kuitenkin 39-40, eli olisin isojalkaisena sille varsin altis.

    Falkea on tosiaan kovasti kehuttu, mutta minäkään en ole raatsinut ostaa niitä. Norlyneita olen suosinut, koska ne ovat tuntuneet paremmin istuvilta kuin perushalpalaatuiset monipakkaussukkikset. Mutta harmillisen usein nekin rikkoutuvat joskus jopa ensimmäisessä käytössä. Ja olen (muistaakseni sinulta oppimani jälkeen) pessyt tai vähintään kostuttanut ne ennen ensimmäistä käyttöä ja toki huomioinut terävät kynnet ym. Nytpä siis kiinnostuneena seuraan kokemuksiasi näiden Housen 40den sukkisten kanssa.

    1. Rhia says:

      Tinde – Paksummissa sukkiksissa on usein muotoon neulottu kantapää, ne on yleensä mulle melko hyvällä kohdalla 39-40 kokoiseen jalkaani. Näissä Housen 40 denierin sukkiksissa on kumminkin vain tommonen vahvempi suorakaiteen muotoinen alue, ei muotoon neulottua kantapäätä. Vahvikkeesta ei ole mitään hyötyä kun se ei ylety sinne missä se kanta eniten on kulutuksella. Muutenhan se ei käyttöä haittaa. Itselläni taas näin leutona talvena tuo 70 denieriä olisi aivan liian paksu sisätiloissa. Kovemmilla pakkasilla kylläkin tulee itsekin niitä käytettyä. Jos kulkisin bussilla ja seisoskelisin pysäkeillä niin sitten olisin ehkä joutunut turvautumaan tänäkin talvena paksumpiin sukkiksiin. Se täällä maalla asumisessa on etuna että kun on pakko kulkea omalla autolla niin kevyempi vaatetus riittää talvisinkin. Mutta hyvä vinkki nuo Housen tukisukkahousut, pitääpä tutustua niihinkin.

  2. Metsäntyttö says:

    Minä olen lakannut vallan ostamasta ohuempia sukkahousuja. Jostakin luin kauan sitten jonkun toimineen niin, ja siitä otin vinkistä vaarin. Nyt sukkahousuni ovat aina sellaisia joissa on isommat denierit. Ne sentään kestää pidempään käyttöä. En myöskään halua maksaa sukkahousuista paljon, joten metsästän niitä alelaareista. Niitä saatan silloin tällöin löytää vaikka hintaan 3 euroa. Olen myös korjaillut rikkimenneitä sukkahousuja ompelemalla ja paikkaamallakin, mikä minusta olisi tuntunut nuorena ihan hullulta touhulta. Silloin melkoisen äkkiä lensi roskiin sukkahousut, joihin oli tullut reikä tai silmäpako. Noihin paksumpiin ei usein niin helposti silmäpakoja tulekaan, vaikka reiät jalkapohjiin tulisikin.

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Alelaareista minäkin usein ostan, siinä on vain se huono puoli että sitten jos löytyy oikein tosi hyvät, niitä ei enää saa lisää. Ja minäkin paikkaan sukkiksia, siihenkin asti varmaan päästään sitten kun tämä testi etenee :D Mulla on ongelmana se että liian paksuissa sukkahousuissa mulle tulee nopeasti tosi kuuma ja ahdistava olo. Siksi en voi lämpimimmillä keleillä käyttää kovin paksuja sukkiksia ja joudun ostamaan noita 20 denierin sukkiksia kesä- ja juhlakäyttöön. Mielestäni niidenkin pitäisi kestää kauemmin kuin yksi käyttökerta. Fakta on että monesti sukkahousut hajoavat jo jalkaan pukiessa. Ja tiedän sen vinkin että ohuet sukkikset pitää pukea puuvillahanskat kädessä. Se nyt on vaan minusta aivan tosi naurettavaa että pukeutuakseen pitää pistää hanskat käteen siksi ettei vaate hajoa.

Don't be shy, leave a message! / Älä ujostele, jätä viesti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.