Paljasjaloin

Perjantai, vihdoinkin! Olen parisen viikkoa puuhastellut erään ompeluprojektin kanssa (hitaasti hyvä tulee) ja toivon viimein saavani sen valmiiksi tänä viikonloppuna. Kankaan ostin jo varmastikin pari vuotta sitten mutta se on odottanut inspiraatiota kangaskaapissani. Pitääkin muuten ottaa siitä kaapista kuva, ei kukaan muuten usko mille se näyttää =) Vanha 50-luvun liinavaatekaappi on tungettu täyteen erilaisia kankaita ja pikku-laatikot täyttyvät erivärisistä lankarullista. Kaappi on todellakin niin täynnä että uusia kankaita sinne ei enää mahdu, joten osa kankaistani lojuu lattialla muovikasseissa =/ Olen tehnyt jo monesti periaatepäätöksen että en osta uusia kankaita ennenkuin vanhoista on edes osa käytetty. Lipsun päätöksestäni joka kerta kun kävelen kangaskauppaan. Olenkin nyt päättänyt että en edes mene kangaskauppaan koska en pääse sieltä ulos ilman ostoksia. Minulla on myös mittava kokoelma erilaisia nappeja joita hamstraan pääsääntöisesti kirpputoreilta. Kerran tilasin 10 kiloa nappeja Huuto.netistä. Siinä oli ihmettelemistä xD Ja laatikko jonka postista sain painoi todellakin 10 kiloa.

Kangasostoksia teen usein fiilispohjalta ilman tarkkaa suunnitelmaa. Kun näen ihanan kankaan ostan sitä jonkun verran, yleensä 1,5 – 2 m riippuen siitä millaista kangasta se on. Kangas saattaa sitten kypsyä kaapissa useita vuosia kunnes se pääsee käyttöön. Toisinaan hankin kankaita myös kirpputoreilta (katso aiemmista blogimerkinnöistäni bolero).

Myöhemmin postailen kuvia sekä kangaskaapistani, nappikokoelmista että tästä uusimmasta projektistani. Sitä odotellessa hauska kuva jonka löysin netistä etsiessäni kuvia kengistä. Kaikkea sitä keksitäänkin…. =)

Barefoot running shoes =)