Olen tässä yrittänyt miettiä helpohkoa uutta cosplay-asua, joka olisi suhteellisen kivuton toteuttaa, eikä vaatisi useiden satojen eurojen rahallista panostusta. Ensi kesänä on nimittäin FinnCon tulossa taas Tampereelle ja kuoro on suunnitellut osallistumista sinne. Haaveena on Dr Whon Mme Vastra, mutta sen toteuttaminen vaatii sen verran isoa panostusta uusien tekniikoiden opetteluun (latex-lisäosien valaminen kasvoja varten), että realistisempi tavoite on ehkä kuitenkin WorldCon 2017 kuin ensikesä.
Nyt kun Tähtien Sota-leffat on taas tapeetilla ja niitä on tullut katsottua televiisorista niin siitähän se idea sitten lähti. Episodi 1:ssä prinsessa Amidalalla on yhdessä kohtauksessa palvelijattaren tumma viininpunainen samettinen taistelu-asu, joka olisi kohtalaisen helppo ommella eikä oikeastaan vaatisi mitään erityistekniikkaa tai koristelua. Asua varten tarvitsisin samettiset polvihousut, pitkähihaisen paidan, pitkävartiset saappaat, samettitakin ja jonkinlaisen vyön. Uudessakin Tähtien Sota-leffassa oli monta potentiaalista cossaushahmoa, mutta tuo samettitakki kyllä vetoaa estetiikantajuuni vähän liikaa. Onhan hyvälaatuinen samettikin toki hintavaa, mutta tullee silti halvemmaksi kuin tuo Mme Vastran hahmo, johon pelkkä päähän tuleva lateksihuppu maksaa jo satkun.
Netistä löytyy onneksi paljon sivustoja joilla voi tutkia kuvia puvusta, joten mallin hiominen ei tuottane ongelmia. Ainoa osa joka saattaa aiheuttaa enemmän kikkailua on tuo vyönsolki (pedanttina ihmisenä tietysti haluaisin senkin mätsäävän originaaliin). Ideoita miten sen voisi toteuttaa? Aseen teen ehkä jos keksin siihen edullisen tavan toteuttaa sen, mutta asu toimii ilman sitäkin. Niitä saattaa ehkä saada valmiinakin jostain.
I have tried to figure out new easy-ish cosplay outfit, which would be generally painless to make. And did not require loads or money. Next summer the FinnCon is coming to Tampere again and our choir has been planning on participating. My dream cosplay would be Mme Vastra from Dr Who, but making that happen requires quite a lot of money and learning new techniques (making latex FX-parts for the face), so more realistic goal for that might be rather the WorldCon in 2017 than next summer.
Now when Star Wars is back on headlights again, I have been watching them from tv. So I got an idea. In Episode 1 Princess Amidala is wearing dark burgundy velvet battle costume. That might be relatively easy to make and doesn’t require much special techniques nor decorations. I would need velvet plus fours, long sleeved t-shirt, long boots, velvet coat and some sort of belt. In the new Star Wars movie they got plentiful of potential cosplay characters, but that velvet coat is tempting me way too much. Proper velvet is going to be expensive, but it’s still going to be much less than Mme Vastra. Just the latex hood for the head is going to be about a hundred.
Thankfully there are loads of web pages where I can study the outfit, so it should be easy to figure out. Only piece which might cause a bit more problems is the belt buckle. As a very pedantic person I would like that to match too. Any ideas how to make it? I will make the gun if I can figure out how to make it cheap, but it’s not essential. They might be available somewhere ready-made.
Kuvat ovat Lucas Film Ltd:n omaisuutta.
Photos are the property of Lucas Film Ltd. Copyright infringement
is not intended.
Voisiko tuon vyönsoljen mallintaa ja printata 3d-tulostimella? Sen materiaalin päälle kun voi maalata…
MariaS – Kyllä varmaan voisi jos osaa mallintaa. Mä en osaa enkä ymmärrä semmosesta mitään. Netistä kyllä löytyy aika tarkkojakin kuvia soljesta mutta kuka sen sitte mallintais? Mulle voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi ;)
FIMO-massasta…? 3D-tulostin mullekin tuli ekana mieleen, mutta en tosiaan tiedä siitä mallinnusjutusta mitään. Luultavasti kävisin kysymässä esimerkiksi tulostuskahvilasta apuja, lupaavat pienissä projekteissa auttaa. http://www.3dtulostuskahvila.fi/
Hehkuvainen – Fimomassa aiheuttaa siinä mielessä ongelmia, että niin paljon kuin kaikenlaista osaankin niin muovailussa olen tosi surkea :D Soljessa on aika erikoisia yksityiskohtia niin 3D-tulostaminen on ehkä realistisempi ajatus. Pitääpä kysyä Crushista, se on onneksi tuossa työhuoneen lähellä niin on helppo piipahtaa sinne käymään.