Sauna

Sauna on yksi minun ja isännän lempiasioista. Nautimme saunomisesta, etenkin puulämmitteisessä, lempeälöylyisessä saunassa. Havumäkeen muutettuamme olemme kuitenkin olleet ilman saunaa, sillä yli sata vuotta vanhassa talossa ei sellaista ole. Arvelemme että talon sauna on luultavasti alunperin sijainnut vanhassa navetassa, joka on purettu vuosikymmeniä sitten. Pohdimme pitkään miten toteuttaisimme saunan. Taloon sisälle emme sitä halunneet. Kuuma…

Rännit ja kourut / Drains and gutters

Paneudutaanpa taas vähän vanhan talon sielunelämään. Alusta asti on ollut selvää että talon sadevesien hallinnassa on parannettavaa. Havumäki on aikojen saatossa kokenut tyypillisen vanhan talon muodonmuutoksen kun pyöreät rännit on vaihdettu moderneihin kulmikkaisiin. Tyylillisesti taloon kuuluisi konesaumakatto jalkaränneillä ja niistä pyöreät suppilot pyöreisiin syöksytorviin. Tai no silloin aikanaan kun talossa on vielä ollut pärekatto niin…

Syksyiset kirppislöydöt / Autumn thrift finds

Mahtaako siitä olla jo useampi ajastaika kun olen kirppislöytöjä blogissa esitellyt? Aika kuluu niin nopeaan nykyisin ettei oikein edes tajua sen kulumista. Mutta kurkataan nyt pari löytöä jotka osuivat plakkariin samalla ekstempore-kirppiskierroksella. Tällaista rullatelinettä olen metsästänyt jo useamman vuoden ajan. Kohdalle osuneet ovat olleet yleensä niin hinnakkaita, että en ole raaskinut niitä ostaa. Tällä kertaa…

Vintageturkisten hyötykäyttöä / Practical uses of vintage fur

Jokainen meistä sortuu joskus ostelemaan halpoja massatuotettuja juttuja tai tavaraa, joita emme oikeastaan tarvitse. Muistan eräänkin tapauksen kun tilaamani t-paita oli melko ala-arvoista laatua. Nykyään pyrin tutkimaan tuotteen alkuperää ja laatua hiukan tarkemmin ja ostamaan vain tarpeeseen, mieluiten kierrätettynä. Marraskuun #suuntanaomaravaraisuus -postausten aiheena on yksi lemppareistani, vastuullinen kuluttaminen, kierrätys, tuunaus ja sähkön säästäminen tai oma…