DIY: Balettikassi / DIY: Ballet tote

Mulla on vähä semmoinen hytinä että Tammikuun postauksista on tulossa aika ompelupainotteisia. Tämäkin on. Kun päätin, että tänä vuonna hommaan lisää balettiasuja niin päätin sitten samaan syssyyn tehdä uuden balettikassin. Tähän mennessä treenikamat ovat kulkeneet jos jonkinlaisessa enemmän tai vähemmän ehjässä kangaskassissa, jota on vaihdeltu tarpeen mukaan. Kun kamat löytyvät aina samasta kassista niin ei…

Ensikertalaisena kärkitossuostoksilla / Buying the first pointe shoes

Uusi vuosi on hauska aloittaa kertomalla asiasta mitä en ole tehnyt koskaan ennen, mutta joka toivottavasti tulee olemaan osa viikottaista rutiiniani tänä vuonna. Siitä syystä spämmään blogia nyt oikein urakalla balettijutuilla, kun se sattuu olemaan mielenpäällä. Olimme nimittäin Joulupukin kanssa sopineet, että lahjakortti balettikauppaan olisi hyvä lahjaidea. Olin käynyt ennen joulua sovittamassa kärkitossuja kahdesti. Ekalla kerralla venäläiset Grishkot…

22/12 Jumppakuminauha-yllätys / Exercise band surprise

Enpä olisi ikinä uskonut että näin tulee käymään, mutta ostin kuulkaa jumppakuminauhan! Päässä on tainnut vinksahtaa jotain lopullisesti, koska minähän en ole ikinä ollut erityisen urheilullinen ja minkäänlaisten urheiluvälineiden hankinta ei ole ikinä kuulunut suunnitelmiini. Noh, mulla on tähän ihan pätevä selitys. Mainitsin aiemmin, että baletinopettajamme ilmoitti viimeisellä tunnilla, että tammikuussa voitaisiin alkaa tekemään kevyttä…

12/12 DIY: Balettihame / Ballet skirt

Olen koko syksyn kärvistellyt menemään yhdellä ainoalla balettiasulla. Käytön kannalta se on hiukan hankalaa kun viikossa on useampia balettitunteja. Treenien väleissä ei välttämättä ehdi aina pestä asua. Siksi olenkin ensivuonna päättänyt panostaa muutamaan uuteen asuun. Nähtäväksi jää teenkö ne itse vai ostanko valmiina. Itse tekeminen ei olisi hankalaa, mutta ajan löytäminen hommaan on. Sen verran…

9/12 Balettipäivitys / Ballet update

Ajattelin että voisin vähän päivitellä mitä tapahtuu balettiharrastus-rintamalla. Reilu kolmisen vuotta balettia on takana (aloitin tuolloin baletin siis täysin uutena lajina) ja olen huomannut että ainakin jonkinlaista edistystä on vihdoin tapahtunut. Tänä syksynä päätin nostaa treenikertoja yhdestä tunnista kahteen per viikko. En tiedä oliko tuo se ratkaiseva käänne, mutta viimeaikoina olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että…

Viikonlopun venyttelyt / Weekend stretching

Olen käynyt balettitunneilla viikottain nyt parisen vuotta. Vaihdoin tosin yksityiseltä tanssisalilta kansalaisopiston tunneille, koska raha. Meillä on siellä aivan loistava ohjaaja, Virpi, joka antaa sopivasti haastetta, mutta ei nipottele turhasta. Vuosia sitten irlantilaisen tanssin harrastukseni nimittäin päättyi siihen kun ensimäisellä tunnilla olisi pitänyt saada jalka täysin suorana nousemaan 90 asteen kulmaan, siis vyötärön tasolle. Ajattelin…

Couch potato into ballerina

Nyt tuntuu olevan muodissa että muoti- ja tyylibloggarit aloittavat erillisen liikuntablogin jossa käydään läpi treenijuttuja, syömisiä ja annetaan vinkkejä muille. Vaihtoehtoisesti näitä samoja juttuja voidaan käydä läpi siinä tyyliblogissakin erillisen urheilu-osion alla. No guess what. Minä en aio aloittaa erillistä treeniblogia, enkä aio luoda mitään erillistä urheilu-osastoa tänne blogiin. Asia kuitenkin sen verran inspiroi että…