Musiikkia sielulle

Viikonlopun soundtrackinä Kerliä. Me loves! Kerli – Walking on Air from Memiux on Vimeo.

Päivän soundtrack

Kellekään ei lie yllätys että tämä on yksi suosikkibiiseistäni! Soitossa tänään….

Timangi misu!

Tylsä maanantai-aamu. Tänään täytyisi tehdä töitä, ihan oikeita töitä. Mutta ei se mitään! Onneksi olen niin timanginen misu että sain Meet me at Tiffany’s– blogin Cerisier’ltä Briljantin! Briljantit pistän edelleen kiertoon seuraaville. Ovat saattaneet niitä jo aiemmin saadakin, mutta nyt saavat vielä yhdet! Maailmassa on niin paljon ihania blogeja mutta nämä nyt ehkä eniten seuraamiani:…

Burlesque with Hollywood glamour

Viikonloppu oli täynnä ohjelmaa. Isäntä oli vieläkin hieman flunssainen joten hänen viikonlopussaan ei ollut hirveästi hurraamista. Perjantai-iltana meillä oli normaali ilta radio-ohjelman parissa. Isännälle kahden tunnin yhtäjaksoinen puhuminen tuotti hieman vaikeuksia, joten soitimme ehkä vähän normaalia enemmän musiikkia. Yleensä kahteen tuntiin mahtuu noin 40 minuuttia musiikkia mutta tällä kertaa sitä oli ehkä noin 50 minuuttia….

Viittaan mä kääriydyn ja varjoihin katoan

Bädädädädädädädä-Bätmääääääään! Tänä syksynä kukaan ei naura viittasankareille. Viitat ovat nyt kuuminta hottia mitä erilaisimpina versioina. Yksivärisenä, ruudullisena, murrettuna, kirkkaana, ohuena, paksuna, kirjailtuna, pitkänä lyhyenä. Viittaa voi käyttää kesällä ja talvella. Juhla-asun täydentäjänä se on erinomainen, mutta tekee myös arki-asusta katu-uskottavan. Englannissa ja muualla Euroopassa viittoja on nähty tietenkin jo viimesyksynä, mutta tänne Peräpohjolaan kaikki rantautuu…

Audreyn lumoissa

Ostin uusimman Suomen Ellen. Ihana Audrey Tautou kurkki sen sivuilta suloisena ja raikkaana kuin vastasatanut puuterilumi. Siro ja kaunis nainen jonka eteerinen olemus lumoaa jokaisen. Audrey tuli maailman tietoisuuteen elokuvasta Amelie, jossa Audreyn roolihahmo alkaa järjestellä muiden ihmisten elämää ja siinä samalla melkein unohtaa omansa. Eksentrinen pikku-leffa johon rakastuin siltä istumalta. Audreyn yhdennäköisyys toisen Audreyn,…

Lapatuskan paluu ja muita stressin aiheita

Eilinen ilta oli jotain järkyttävää. Hartiakipu, jota kutsun lapatuskaksi palasi pahat mielessä. Lapatuska on lapaluun takana tuntuva viiltävä kipu jota ei voi edes hieroa, koska lapaluu estää pääsyn suoraan lihakseen. Aamulla se tuntui vain vähän ja pystyin vielä liikkumaan normaalisti. Illalla viiden maissa kipu oli jo niin viiltävä että Para-Tabs ei siihen enää tehonnut. En…

Me, myself and I

Minussa on kai vähän narsistin vikaa koska minusta on kiva ottaa omakuvia. Etenkin nyt digi-aikakautena kun kuvan laadun voi tarkistaa samantien on tullut näpsittyä omakuvia luvattoman paljon. Toisaalta näin valokuvauksen harrastajana olen sitäkin mieltä että jos aikoo pyytää muita ihmisiä valokuviinsa ja haluaa heidän käyttäytyvän kuvissa luontevasti on myös pystyttävä itse siihen. Olenkin opetellut kuvissa…