Etsintäkuulutus!

Olipa kerran nuori nainen, melkein vielä tyttönen. Neitonen oli pitkään ihaillut äidin kimaltavia korvakoruja. Ilahduttaakseen tytärtään äiti lahjoittikin nuo kimmeltävät pisarat hänelle. Mutta miten sitten kävikään? Kiittämätön tytär lähti ruotsinlaivalle juhlimaan ja laittoi korvakorut korviinsa. Siinä ilakoidessa ja hieman myös humaltuessa ei neitonen enää muistanut korvakorujaan. Tanssilattia houkutteli jo tanssimaan. Tanssin tiimellyksessä ei neito huomannutkaan…

Ellokselta päivää

Elloksen paketti saapui toissa viikolla. Olishan se pitäny arvata. Pusero mahtui päälle juuri ja juuri. No kai sitä voi pitää itsetehdyn liivin kanssa. Muuten se oli kyllä nätti ja kiva. Kaulakorun ketju oli lyhyempi kuin kuva antoi ymmärtää. Se ulottuu juuri ja juuri tissien päälle eikä suinkaan alle niinkuin oletin. Mutta enpä jaksa palauttaa ja…

40-luvun kekseliäs nainen

On aika taas palata muodin ja tyylin vuosikymmeniin. Tällä kertaa vuorossa, ylettömän laiskuuteni johdosta kauan odotettu, 40-luku. Jos 30-luku alkoikin laman kourissa, ei 40-luvun alku ollut juuri sen helpompi sodan melskeessä. Materiaalien puute nosti naisten kekseliäisyyden arvoon arvaamattomaan. Klikkaamalla kuvan isommaksi näet paremmin lukea. Jo käsitellyt vuosikymmenet löydät täältä: 10-luku 20-luku 30-luku Ja jälleen kerran…

Torstai-kitinää ja valmiita projekteja

– Kaikenlaiset pre-perjantaiset viikonpäivät pitäisi kieltää. Olis vaan perjantai ja kaksi post-perjantai päivää. – Alvariinsa vaihteleva sää pitäisi kieltää. Kesällä vois olla semmonen joko aurinkoinen keli, lämpötila +22 tai sitten puolipilvinen n. +18. Koska maapallo ei kuitenkaan tule ilman vettä toimeen niin vettä vois sataa silloin kun mä nukun, joka ei välttämättä ole aina öisin.Talvella…

Vanhoja valokuvia

Olen varmasti aiemminkin maininnut että keräilen vanhoja valokuvia. No nyt mainitsen uudelleen. Digikuvat ovat toki näppäriä ja edullisia ottaa, mutta ne ovat jotenkin kliinisiä ja tasalaatuisia. Vanhojen kuvien koristeelliset reunat, kulumat, pehmeät sävyt ja tunnelma ovat vain jotenkin aivan erityisiä. Erityisesti mua kiinnostaa vanhat valokuvat joissa näkyvät aikakauden vaatteet, mutta keräilen myös kuvia joissa on…

Maanalainen armeija iskee jälleen

Koska tänään on sopivasti pyhä, oli eilen otollinen päivä juhlia. Isännän työkaveri juhli tupareitaan ja samalla synttäreitä. Työkiireistä johtuen lähtö oli taas kerran kiireinen eli pikainen vaatteiden vaihto ja vartin meikki. Sillä, että en ottanut juhla-asusta kuvaa ei tietenkään ollut mitään tekemistä sen kanssa että olen hajamielinen. Syytän tiukkaa aikataulua ja työkiireitä. Työkiireistä voi syyttää…

Karvareuhka poikineen

Menin jokin aika sitten lupaamaan karvahattujeni esittelyn. Hatut on nyt kuvattu. Olisi osoittanut ehkä hieman liikaa itsekkyyttä esitellä hattujen kera pelkkää omaa pärstääni ja se olisi ehkä ollut lukijoille pikkuisen tylsää (minulle tietenkään ei koska rakastan omaa naamani). Päätin stailata jokaiselle hatulle asukokonaisuudet. Kaikki asut ja asusteet Asoksesta koska siellä sattui olemaan runsas kuva-valikoima. Laiskana…

Uusi vuosi, uusi ilme

Follow my blog with bloglovin´Blogiani voi nyt seurata myös Bloglovin’ kautta. Vuosi vaihtui ja sen myötä blogin ilmekin uudistui. Isännän armollisella avustuksella sain vaihdettua taustakuvan ja levennettyä tekstiosiota ja sivupalkkia. Otan mielelläni vastaan kommentteja muutoksista.Ohessa kuvallinen katsaus mitä meillä tapahtui vuoden vaihtuessa. Kaikki kuvat Evil Dressmaker (paitsi yksi by Isäntä) Little eskimo going on field…