Kun on sama hatara pää kesät talvet voi alkaa unohdella kaikenlaista. Joudun heräämään aamulla laittoman aikaisin joten minulla on vain puolisen tuntia aikaa peseytyä, pukeutua, keittää kahvit, keksiä evästä päiväksi, laittaa hiukset ja pärstä sekä kiskoa isäntä ylös sängystä. Yleensä vietän puolet siitäkin ajasta sängyssä peitto korvilla. Tämä johtaa automaattisesti siihen että hiukset ja meikki…
Category: Vaatehtimo
Keväinen matkakuume
Tänä aamuna paistoi aurinko. Varmana paistoi, ainakin viisi minuuttia (ja ehkä vähän pilvien takaa)! Joten päätin ulkoiluttaa hiljattain hankkimiani rusettinilkkureita, ihan noin niinkuin kevään kunniaksi. Pistin myös ohuen kesähameen ja ohuemmat sukkikset, ihan vaan kevään kunniaksi. No päivä ei mennyt sitten ihan putkeen koska iltapäivällä satoikin sitten räntää. Onnistuin myös repäisemään lempihameeseeni sentin pituisen reiän…
Hot hot hot
Evil Dressmaker käy nyt kuumana. Ei, nyt ei ole kyse häiriköivistä naapureista tai rikkinäisestä pesukoneesta. Dressmaker käy kuumana kevään muotiin. Katso tästä miksi.IN ENGLISHEvil Dressmaker is running hot now. No, it’s not disturbing neighbours or broken washing machine. Dressmaker is hot for spring fashion. See why. Gibson Girl ja olkihatut /The Gibson Girl and straw…
Amazon, tuo käymättömistä korpimaista vihoviimeinen
Koskapa olen onneton märkäkorva-pelkuri, en ole aikaisemmin uskaltanut tehdä Amazon-ostoksia. Nyt kuitenkin innostuin sillä bongasin (jostain blogista jota en enää löytänyt että olisin voinut linkittää) upean kirjan. Yhden kirjan innostamana siis tartuin näppäimistöön ja surffasin Amazonin ihmemaailmaan. Because I am poor little noobie I haven’t had the gutts to make Amazon-order, until now. I got…
Eikö tää koskaan lopu?
Tää muuttopuuha alkaa olla jo vähän vanha juttu. Olen nyt pakannut tavaraa jo melkein viikon ja olen vakuuttunut, että kun en ole paikalla se lisääntyy itsekseen. Laatikkokasa on kasvanut tasaisesti mutta tavaran määrä hyllyillä, kaapeissa, seinillä ja pöydillä ei ole vähentynyt. Tänään päätimme isännän kanssa ottaa härkää sarvista. Meillä oli selkeä työnjako. Minä ladoin kamaa…
Navigaattorin kanssa en voi eksyä
Mää oon ollut laiska paska (lue: remontoinut työhuonetta) niin etten ole saanut paljon postauksia aikaiseksi viimeaikoina, mutta nyt lienee paikallaan kertailla viikonlopun tunnelmia blogimiitistä ja esitellä kuuluisa goodiebag sekä muut löydöt. Aina yhtä hurmaavan Tiitin kera matkasimme cityyn. Itse olin tapani mukaan myöhässä melkein puoli tuntia alkuperäisestä aikataulusta. Spank spank! Pääsimme kuitenkin perille suunnitellusti kun…
Vaihda vetskat nappeihin
First things first: Heijastuspinnan arvonnasta voi voittaa ihania Essien kynsilakkoja. Menkää osallistumaan! Tai älkää sittenkään että mulla on paremmat mahkut =)*** Olen varmaan nk. erilainen nuori. Monissa blogeissa on hartaasti hehkutettu vetoketjujen ihanuutta. Minä en oikein lämpene niille, noin niinkuin esteettisesti. Napit sen sijaan ovat saaneet pysyvän paikan sydämestäni. Nappikaupassa minut saa helposti sekoamaan pakkopaitakuntoon….
Sirkus-romantiikkaa
Olen etsinyt pitkään täydellistä nahkatakkia sitä kuitenkaan löytämättä. Luulen että nyt aletaan olemaan aika lähellä. Surffailin aikaa kuluttaakseni, oikeasti välttelin velvollisuuksiani eli tiskien koneeseen laittamista, ympäri suosikkiblogejani ja törmäsin tähän: Kingdom of style-blogin Queen Michelle on bongannut lehdessä täydellisen nahkatakin! Katsoin kuvaa ehkä kaksi sekuntia kun sain inspiraation jonka tuotos on tässä: Minä pukisin tuon…