Nyt tulee sitten semmosta laatukamaa että pitäkää kiinni penkeistänne. Nolouskäyrä nousee kohti kattoa ja häpäsy-meter vilkuttaa punaisella. Aion paljastaa karmaisevan menneisyyteni ja vaatekaappieni luurangot.

Now you’re going to see such quality stuff you should hold on to your chairs. Embarrasement diagram is going up to the roof and shame-o-meter is flashing on red. I’m going to reveal my horrifying past and the skeletons in my wardrobe.


Kuljettiin kohti 80-luvun loppua kun sankarittaremme siirtyi peruskoulusta opiskelemaan kaupallista alaa. Se oli auvoista aikaa ennen värisilmää ja tyylitajua. Syntymäblondin hiukset olivat tummentuneet perisuomalaiseen maantienharmaaseen ja silmälasit olivat kaudelle tyypillisesti teevadin kokoiset. Mutta mitä ihmettä liikkui sankarittaremme päässä kun hän puki ylleen verkkatakin ja sen päälle henkselit?!? Anteeksi rouva, mutta saanko oksentaa käsilaukkuunne? Tuo väriyhdistelmä saa värisokean maasiankin pahoinvoivaksi. Aina niin muodikas akryylineule tässä olkatoppauksin ja myrkynvihreänä.

Going towards the end of 80’s when our heroine left ground school to study commerce. It was time of joy, without any sense of colour or taste. Born-blond was turning into typical finnish ash brown and glasses were typically the size of a plate. But what the hell was our heroine thinking when she put track suit jacket and braces ontop?!? Excuse me ma’am, may I throw up in your bag? That colour combination makes even the colourblind aardvark ill. Always such fashionable acrylic knit here with shoulder pads and in veronese green.


90-luvun alussa sankarittaremme ihannoi poikamaista tyyliä. Vaatekaapista löytyi runsain mitoin farkkuja, miesten pikkutakkeja (kuvan pikkutakin muuten myin juuri toissaviikolla kirppiksellä =), puvun liivejä, puuvillaneuleita ja paitapuseroita eri väreissä. Osa vaatteista tehtiin tietysti itse jo tähän aikaan, tosin ilman taitoa ja makua. Kaikki 90-luvulla eläneet muistanevat vieläkin (kauhunsekaisin tuntein?) Arja Korisevan ja pillerihatut. Ja kyllä vain, sankarittaremme vaatekaapista löytyi myös sellainen. Silmälasit olivat vaihtuneet hivenen pienempiin teevateihin ja tukkakin oli vähentynyt päässä. Ikävä kyllä siilitukasta muistuttaa vielä tänäänkin ajokorttikuva helvetistä. Näytän siinä kuulemma poliisilta, miespoliisilta.

In the beginning of 90’s our heroine idolised boyish style. Wardrobe was full of jeans, men’s jackets (jacket in the photo I just sold last week =), waistcoats, cotton knits and shirts in different colours. Some of the clothing was already selfmade, although without any skills or taste. Everyone who lived in 90’s still remember pill box hats. And yes, our heroine’s wardrobe had one of those aswell. Glasses have changed into little smaller plates and hair has gone short. Unfortunately driving licence photo from hell still reminds today of that military hairstyle. I’ve been told that in that photo I look like a police, male police.


Vuosikymmenen puolivälissä alkoi naisellisuus voittaa. Sankaritar otti blondiraitoja niinkuin kaikki muodikkaat nuoret aikuiset 90-luvulla. Farkut vaihtuivat suoriin housuihin, mutta hameen sankaritar suostui laittamaan päälle vain erityisiin juhlatilaisuuksiin ja silloinkin sen piti olla superlyhyt. Harmi että minimittaisesta ruskeasta satiini-hameesta ei ole valokuvaa. Mummoköörin mielestä se oli nolo asu, kuin pelkkä alushame ja vielä isän 50-vuotissynttäreillä, härregyyd! Pöh, sankaritar oli vain aikaansa edellä. Oikeasti hame oli tehty vanhan takin vuorista. Valkoinen & musta-yhdistelmä oli näemmä supersuosikki. Valkoinen paitapusero löytyi useissa erilaisissa variaatioissa: pitsillä, brodeerauksella jne. Huomatkaa kaikissa kuvissa täsmälleen sama huulipunasävy.

In mid 90’s femininity started to push forward. Heroine took blond highlights like all fashinable young adults in the 90’s. Jeans were replaced by trousers, but skirt heroine put on only for special occasions and even then it was very short. Too bad there isn’t any photos of brown satin mini-skirt. Grannies thought it was embarrasing outfit, like underskirt and in dad’s 50th birthday party, OMG! Meh, our heroine was just ahead of her time. Actually skirt was made of old coat’s lining. Black and white seemed to be super favourite. There was several different variations on white blouse: with lace, with embroidery etc. Notice exactly same lipstick shade in all photos.


Sankaritar muuttui pikkuhiljaa nyhveröttäreksi, tylsääkin tylsemmäksi, kuivaksi, mauttomaksi ja valjuksi kuin neljä kuukautta auringossa ikkunalaudalla seisonut avattu voileipäkeksipaketti. Siinä ei auttanut edes muodikas omenanvihreä pusero, päinvastoin. Vaatetusalan opinnot aloitettuaan sankaritar pääsi pikkuhiljaa taas kiinni muodin syrjään. Ahkera kirppari-shoppailija tuunasi jo tuolloin vanhoja vaatteita, kuten mustan silkkitunikan joka kuvassa alkuperäisessä kuosissaan. Ja hei, kattokaa, uudet silmälasit! Onneksi hän älysi myös hankkiutua eroon siitä omenanvihreästä paidasta. 90-luvun loppupuolella sankarittaremme sai luultavasti jonkun tilapäisen mielenhäiriön sillä yhtäkkiä kaikki oli mustaa, mustaa, mustaa. Kaikki oli niin suoraviivaista ja selkeää että tukkakin muuttui kulmikkaaksi ja huulet tiukaksi verenpunaiseksi supuksi.

Heroine turned bit by bit into a woos, boring, dry, tasteless and bleak like package of crackers that have been on the sunshine at the windowsil for four months. Even so fashionable apple green shirt didn’t help on that, on the contrary. She started to get the hang of a fashion again when she started to study cloth making. Busy flea market-shopper she was and already pimped old clothing, like this black silk tunic in the photo in it’s original shape. And hey, look, new glasses! Fortunately she also realized to get rid of the apple green shirt. Sometime at the end of 90’s our heroine propably got some sort of moment of insanity because suddenly everything was black, black, black. Everything was so straightforward and clear that even the hair turned into square and lips into tight blood red pout.


Vuoden 2001 jälkeen seuraa ajanjakso, jolta ei juurikaan ole kuvatodisteita satunnaisia juhlissa otettuja räpsyjä lukuunottamatta. Syynä tähän oli valokuvausharrastuksen aloittaminen eikä kuvaaja vielä tuolloin ollut narsismin turmelema bloggari vaan idealistinen taidekuvaaja joka halusi kuvata vain jerrykannuja, vanhoja kylttejä, hämähäkinseittiä ja raunioita. Isäkin kysyi erään kuvan nähtyään että “Onko tämä nyt sitä taidetta?”. On se.
2000-luvun alussa lempivärit olivat vaaleanpunainen ja musta. Kuvitelkaas että 15 vuotta taaksepäin sankarittaremme inhosi vaaleanpunaista eikä omistanut yhtään mustaa vaatetta. Vuosikymmenen puoliväliin tultaessa oli tyyli selkeästi lähtenyt uusille uomille, naisellisempaan ja persoonallisempaan suuntaan. Sankarittaremme viihtyi edelleen tummassa, hieman flirttailevassa hiustyylissä, ja kappas, taas uudet silmälasit. Huomionarvoista on että sankarittaremme ei ole koskaan käyttänyt muovisankaisia silmälaseja sillä ne ovat aina olleet (ja ovat edelleen) hänen mielestään rumia. Itse tehtyjä vaatteita on kaapissa enemmän kuin vuosikymmen sitten, samoin kenkiä. Itse asiassa noissa neljässä kuvassa on vain yksi vaate joka on ostettu kaupasta, arvaatteko mikä?

After 2001 follows a time period from which there isn’t much photos, except few snap shots from some parties. Reason for this was new hobby, photographying. She wasn’t yet blogger, ruined by the narcism, but idealistic art photographer who only wanted to photograph oil cans, old signs, spider webs and ruins. Even dad asked after seeing one photo “Is this now the thing called art?”. It is.
Favourite colours in the beginning of 2000’s were light pink and black. Imagine that 15 years back our heroine hated light pink clothing and didn’t own one single black cloth. Till the half way of decade her style clearly got on new track, into more feminine and more individual direction. She still liked dark, flirty hairstyle and look, new glasses. Noticeble is that she never wore plastic frame glasses because she always thought (and still does) that they look ugly. There is more self made clothing in her closet than decade ago, and more shoes aswell. As a matter of fact in those four photos there is only one cloth that is bought from shop, can you guess what?

Noloudet on paljastettu ja kammotukset tuotu julki. Enää ette voi kiristää minua noloilla teini-ajan vaatekuvilla sitten kun olen kuuluisa designer. Loppu onkin historiaa jonka suurinpiirtein voitte nähdä blogistani.

All embarrasing and horrible things are now revealed. You can no more blackmail me with those horrible photos of my past. Rest of it is history you can pretty much see from the blog.

***EDIT – Kukaan ei yrittänyt arvata mikä neljän viimeisen kuvan asuista on kaupasta ostettu. Se on tuo pinkinkirjava toppi jakkupuvun alla. Kaikki muut vaatteet ovat itse tehtyjä. ***
***EDIT – No-one tried to guess which cloth in those last four photos is bougth from shop. It is that pink top under my suit. All the other clothing are self made. ***