Saanko esitellä … / May I present …

… Neiti Sophia  van Cauhto. Hän on lepidopteristi ja toksikologi. Hänen perheensä matkusteli pitkään Orientissa ja melkein koko lapsuutensa neiti viettikin mm. Shanghaissa ja Jakartassa. Siksi neiti varmaan onkin kovin viehtynyt itämaihin ja usein yhdistää asuihinsa värikkäitä silkkejä ja kultakankaita. Jakartan vuosinaan neiti tutustui perhosiin ja kiinnostui lepidopteriasta. Tänään neiti tapaa joukon eksentrikkoja jotka ovat…

Höyryjuttuja / Steam stuff

Steampunk-piknikkiin on alle viikko ja asu alkaa olla kutakuinkin mietittynä kuntoon. Päätin tällä kertaa että menen vähän helpoimman kautta enkä tee kuin yhden uuden vaatteen asua varten, muut kaivelen sitten kaapeista. Ja vaatteeksi arpoutui vähän sattumankaupalla liivi. Ideoita oli kasassa mutta ratkaisun teki lopulta kangaskaapista löytynyt silkkisekoitebrokadi. Siitäpä sitten tuumasta toimeen ja liiviä kyhäämään. Hyvänä…

Vintage treasure: Paperilaukut / Paper bags

Sota-aikana oli pulaa kaikenlaisista raaka-aineista. Kangas, nahka ja moni muukin materiaali käytettiin pääasiassa sotateollisuuden tarpeisiin, joten tavallisen kuluttajan piti pärjätä vähemmällä. Suomi kun on paperiteollisuuden luvattu maa, täällä alettiin hyödyntää paperia edullisena ja helposti saatavana materiaalina. Paperikaupassa ei suinkaan myyty kirjoja vaan muistivihkojen ja korttien lisäksi sieltä sai muita paperisia tarvikkeita kuten paperiverhoja, pöytäliinoja ja pieniä…

Vekit ja puhvit / Pleats and puffs

Niin hämmästyttävältä kuin se kuulostaakin niin vaatekaapistani löytyy peräti vaatteita joita ei ole blogissa koskaan nähty. Ja tässä asussa on peräti kaksi sellaista yhdessä. Hameesta ei ole kuvaa koska sain sen vasta viimeviikolla kaverilta. Ja puserosta ei ole kuvaa koska olen käyttänyt sitä vain kerran, vaikka olen ommellut sen jo parisen vuotta sitten. Nyt kuitenkin…

Värit järjestykseen / Colours in order

Muistin tuolta toisen postauksen yhteydessä, että olen joskus kymmenkunta vuotta sitten käynyt värianalyysissä. Itse en varsinaisesti usko värianalyyseihin, mutta kun sellainen lahjakortti mulle annettiin niin ajattelin sitten ihan mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta käydä katsomassa mitä siellä tapahtuu. Lyhyesti kerrottuna hyvin valaistun peilin edessä kasvojesi viereen asetellaan erilaisia kangastilkkuja ja asiantuntija päättelee kankaiden muodostamien varjojen ja valokohtien perusteella mitkä värit…

Huhtikuun Insta / Insta of April

Kylläpä taas aika rientää ja kesä on ihan nurkan takana. Huhtikuussa on ommeltu kone ja sormenpäät sauhuten erinäisiä asuja. Reilu viikko meni baali-asun käsinkirjailuihin. Seuraava projekti on sitten steampunk-piknikin asu toukokuun puoliväliin. Huh mitä haipakkaa, mutta pitkäaikaisista haaveista tulee totta askel kerrallaan. Huhtikuun kohokohta oli varmasti 1700-luvun tanssiaiset (harmi ettei isäntää yhtään kiinnosta moinen, olisi…

Iloista Vappua / Happy Mayday

Harva tietää että minullakin pölyttyy kaapissani tupsulakki. Tosin vähän erilainen kuin useimmilla. Se nimittäin tunnustaa tyylikästä hopeanharmaata väriä mustan sijaan. Kauppaoppilaitoksessa tupsulakkiperinne ei ole niin vahva kuin teekkarien keskuudessa, siksi hopeiset ja vihreät tupsut ovat harvoin nähtyä herkkua. Siksipä ajattelin nyt tupsulakkeineni, siman ja rosetin kera (resepti täältä), toivottaa teille iloista työväen ja opiskelijoiden juhlaa….

Parsima: Projekti Kainalo/ Mending: Project Armpit

Kuten tiedätte niin tykkään silkkipaidoista aika paljon. Niissä on valitettavasti yksi perustavanlaatuinen vika. Silkkipaidat ei nimittäin tykkää hiestä. Mulla on nyt tässä jo kaksi silkkipaitaa, jotka ovat kärsineet kammottavan kainalohikikohtalon, eli revenneet kainalosta. Aikaa myöden hiki haurastuttaa silkkiä ja lopputuloksena on repaleita. Mutta eipä hätää, kätevä emäntä korjaa. Toinen paita sai tuunauksesta yli jääneistä paloista paikat…