Sunnuntain herkuttelua

Rakastan sunnuntaita, etenkin silloin kun aurinko paistaa eikä ole kiire minnekään. Haaveilen kiireettömistä sunnuntaiaamuista maalla kun voi kattaa aamukahvit ulos ja kuunnella lintujen laulua ja lehtien hentoa suhinaa. Vaikka olen tehokkaasti kaupunkilaistunut ja laiskuuden vaivaama, en voi olla haaveilematta omasta romanttisesta puutarhasta jossa omenapuut kukkivat keväällä ja autojen melu on muisto vain. Sellaisiin päiviin sopii…

Ehkä tilasin, ehkä en

Sattuipa päivänä muutamana, että lueskelin erästä mukavaa blogia nimeltä MODE & VINTAGE. Sattuipa niin mukavasti että siellä oli esillä valittuja paljoa eräästä Etsy-kaupasta. Sattuipa sitten niin että erehdyin menemään sinne, ihan vaan kurkkasemaan että mitä sieltä löytyy. Mitään en tietenkään tapani mukaan tunnusta, mutta saattaa olla niin, että saatoin ehkä ihan vahingossa tilata yhden hiuspannan….

Perinteinen materiaali uudella tavalla

Kuka teistä lukijoista tietää/muistaa poppanat? Etenkin 80- ja 90-luvuilla poppanaliinoja kudottiin joka mökissä ja kudontapiirissäkin lähes joka kangaspuissa. Poppana on perinteinen suomalainen kudonnainen joka tehdään täysvinoon leikatusta ohuesta puuvillakangas-kuteesta. Poppana on helppo aloittelijankin kudonnainen. Alunalkaen kuteena käytettiin vanhoista vaatteista leikattuja kangassuikaleita mutta nykyään poppana-kudetta myydään valmiina rullina kaikissa mahdollisissa väreissä. Itsekin olen muutaman poppanan kutonut…

Tehdään kesästä entistä miellyttävämpi

Kesä se vaan näyttää niitä parhaita puoliaan: ulkona vihmoo sadetta. Siitä huolimatta aion kertoa teille mitkä tuotteet kuuluvat nesessääriini kesällä. Kesässä on ihanaa se kun on lämmintä, aurinko paistaa ja voi olla paljon ulkona. Kesässä on kamalaa kun on hiostavan kuuma, aurinko polttaa ja joutuu olemaan ulkona elukoiden syötävänä. Jotta voisi kunnolla nauttia ensinmainituista on…

Here comes the bride

Muistanette taannoin esittelemäni näperryksen, jonka lopullisesta tarkoituksesta ja lopputuloksesta vaikenin mysteerisesti kuin muuri. Nyt voin esitellä sen koko komeudessaan melkein kuin äidin ylpeydellä. Kyseessä oli ystäväni hääpuku johon lupauduin häälahjaksi tekemään koristeluja. Yllätyslahjaksi tein lisäksi hiuskoristeen ja rannekukan. 30-luvun tyylin viimeisteli taitava vintage-hiustyyleihin erikoistunut kampaaja. Morsian on niin kaunis, eikö teistäkin! IN ENGLISHYou might remember…

Casual Friday

Voitaneen huolettomin mielin sanoa että kesä on täällä. Kesäkuu alkaa maanantaina ja viikonlopulle on luvattu hellelukemia ja aurinkoa. Rentoilua siis luvassa. Päätin ottaa viikon viimeisen työpäivänkin rentoilun kantilta ja päälleni eksyi mukavuusvaatetusta: kuluneet farkut ja valuva trikootoppi Jalkaan vielä valkoiset balleriinat ja voisi melkein sanoa että mukavuuden huippu on saavutettu. Töissä sen sijaan mukavuus on…

Tylliä siellä, tylliä täällä, Evil istuu tyllien päällä

Lupailin tuossa aiemmin tehdä postauksen tyllihameesta. Rockabellalla on hyvä ohje tyllihameeseen, jolla saa muhkeaakin muhkeammat fiftarihelmat. Tyllihameita voi olla toisenlaisiakin. Hieman hillitympiä jotka ovat enemmän omaan makuuni. IN ENGLISHEarlier I promised to make a post about tulle petticoat. Rockabella has a good instructions (unfortunately only in finnish!) for making fifties-style big petticoat. But there can…

Pakettia pukkaa

Alkuvuodesta liityin Salainen Blogiystävä 09-rinkiin. Rinki oli ensimmäinen tätä laatua ja siksi vain kahden kuukauden mittainen. Toinen ja samalla viimeinen pakettini saapui eilen. Salainen blogi-ystäväni muisti minua hurmaavalla perhos-rintaneulalla. Hyvin blogiystävä minut tuntee sillä pidän kovasti perhosista. Paketista löytyi myös söpö rusettikortti ja Lindexin lahjakortti. Sekä pieni värikäs kortti joka paljasti ystävän henkilöllisyyden. Pikkupakettien takana…