Kevätbaali: Kirjallisuus / Spring Ball: Literature

“Käytöstapojen ohella myös ruotsalaisten ruokapöydät vaikuttavat olevan pelkkiä pilakuvia ranskalaisten pöydistä. Ruoat on valmistettu siten, että ne tuhoavat raaka-aineiden luontaisen maun, eivätkä silti ole herkullisia. Mausteita ja sokeria tungetaan joka paikkaan, jopa leipään, ja ainoa selitys sille, että paikalliset suosivat raskaasti maustettuja ruokia, vaikuttaa olevan jatkuva suolattujen raaka-aineiden käyttö. Täällä on välttämätöntä varastoida kuivattua kalaa…

Masquerade Ball: Mock funeral party a la French revolution

Pariisi, 17. Lokakuuta, 1793 Minulla on surullisia uutisia, rakas ystäväni. Tilanne täällä rakkaassa Ranskassamme on kääntynyt kammottavaksi, enkä tiedä tavoittaako tämä viesti sinua ennen kuin on myöhäistä. Minä ja muutama ystäväni olemme onnistuneet piilottelemaan nationalisteilta jo hyvän tovin. Olemme kulkeneet julkisilla paikoilla vain vähän, käyttäneet valeasuja ja jopa häpäisseet syntyperämme pukeutumalla vallankumouksen väreihin pelastaaksemme kaulamme….

Tiedettä ja tanssia / Science and dance

Olen suorittanut menestyksekkäästi uuden aluevaltauksen. Kauppiaan tytär Kustaava Eliaantytär Bäroth (kaikki nimet kerätty omasta sukuhistoriasta, josta löytyy mm. sotilas Bäroth 1700-luvun puolivälistä) nimittäin suoritti ensiesiintymisensä Tammerforsin sociétén keväisessä maskeraadibaalissa. Euroopan kuninkaallisia suuresti ihailevan Kustaavan muodikas empire-puku herätti suurta ihastusta näyttävine kirjailuineen, jotka Kustaava on itse iltapuhteinaan valmistanut. Sorminäppäryyden lisäksi Kustaava on varsin taitava kaupantekijä, joutuuhan hän…