Tuleeko teille joskus sellaista fiilistä että oma tyyli kyllästyttää? Tai että teitä kyllästyttää se miten ihmiset suhtautuvat pukeutumiseenne? Oletteko uskollisia yhdelle tietylle tyylille vai navigoitteko eri tyylien välillä sulavasti kuin kala vedessä? Olen viimeaikoina pohtinyt muutamia pukeutumiseen liittyviä asioita:
Miksi vintage?
Itse olen vähän kuin ajautunut vintagetyyliin. En ole oikein koskaan kokenut muodin mukana kulkemista omana juttunani, vaikka toki olen myös ollut vaatteista ja muodista kiinnostunut lähes koko aikuisen elämäni. Pukuhistoria ja muodin historia on kiinnostanut minua ehkä vielä enemmän kuin moderni muoti, mutta vasta muutama vuosi sitten tajusin että vintageen voi myös pukeutua. Pidän vintagesta koska kurvikkaammat vintage-vaatteet sopivat kropalleni paremmin kuin modernin mitoituksen vaatteet. Vintage vaatteissa on käytetty kestäviä, laadukkaita kankaita jotka kestävät vuosikymmeniä. Niissä on taidokkaita ja kauniita yksityiskohtia, joita moderneista vaatteista ei enää tahdo löytyä koska niiden tekeminen tulisi liian kalliiksi. Vintage-vaatteet ovat yleensä myös varsin uniikkeja, koska ne eivät useinkaan ole tehdasvalmisteisia, etenkään 50-lukua vanhemmat. Bonuksena vintagevaatteiden mukana tulee ekologisuus sillä vaatteen pitkä elinkaari vähentää sen ympäristökuormitusta olennaisesti.
Massasta poikkeamisen aiheuttama huomio
Lindsay Lane kirjoitti jokin aika sitten siitä miten häntä toisinaan kyllästyttää ihmisten suhtautuminen hänen vintage-tyyliinsä. Ihailu on toki kivaa, mutta sekin voi mennä liiallisuuksiin joskus. Toisin kuin Lindsaylla, omat kokemukseni rajoittuvat lähinnä tuijotteluun ja ajoittaisiin kohteliaisuuksiin. Tuijotteluun olen jo tottunut enkä aina edes enää huomaa sitä. Täällä Tampereella saa osakseen tuijotuksia jo pelkästään kirkkaanpunaisesta huulipunasta, vintagesta nyt puhumattakaan. Blogistania-ohjelman jälkeen minulle tarjottiin jonkin verran vanhaa tavaraa, ei suinkaan ilmaiseksi vaan ostettavaksi. Ikävä kyllä en ole kovin varakas ja omat kiinnostuksen kohteeni rajoittuvat pääasiassa 40-lukuun ja sitä vanhempaan. En siis todellakaan pysty ostamaan kaikkea minulle tarjottua vanhaa tavaraa. Ja vaatteissa toki rajoittaa myös koko. Vaikka löytäisinkin vääränkokoiselle vaatteelle myöhemmin uuden omistajan, en yksinkertaisesti voi ostaa kaikkea varastoon ihan vain hyvää hyvyyttäni.
Pynttäytyminen?
Toisinaan ihmisiä hämmästyttää myös se että olen “pynttäytynyt” vaikka en ole menossa juhliin. Kokemukseni mukaan pynttäytymiseksi ilmeisesti lasketaan mikä hyvänsä vintagemekosta kirkkaaseen huulipunaan tai siistiin kampaukseen. Monet tuntuvat olettavan että tämä “pynttäytyminen” ja laittautuminen vaatii jotenkin erityisen paljon aikaa, vaivaa ja yleensä aina jonkun erityisen syyn. Mutta ei se vaadi. Kun on kerran saanut rutiinin esim tietyn kampauksen tekemiseen, ei siinä oikeasti kestä kovin kauaa. Yleisimmin suosimaani 30-luvun henkiseen kampaukseen minulla menee aamuisin n. 5-10 minuuttia. Sama juttu meikin kanssa. Monet vintage-harrastajat pukeutuvat vintageen päivittäin ja tekevät huolitellun kampauksen ja meikin päivittäin. Itse en ole vintagea päästä varpaisiin enkä 24/7, mutta ei se silti tarkoita sitä että tarvitsen erityisen tilaisuuden laittautuakseni. Monesti teen sitä täysin omaksi ilokseni, koska se saa oloni hyväksi ja mielen iloiseksi.
Kyllästyttääkö?
Vaikka en pukeudukaan vintageen päivittäin, voisi tyyliäni kuitenkin kutsua vintage-henkiseksi. En oikein keksi sille muutakaan nimitystä. Mummotyyli? Tätityyli? Viimeisimpiä muotivaatteita kaapistani ei löydy, joitakin perusvaatteita kylläkin käytännön syistä. Muutamia yksittäisiä juttuja vaatekaappiini ei kuitenkaan koskaan tule eksymään, kuten farkkushortseja, Uggeja tai Crockseja. Niin paljon kuin vintagesta pidänkin, toisinaan siihenkin tulee kyllästyminen ja tekee mieli pukea jotain täysin muuta. Aina en jaksa rullata hiuksia, koska se pitää aina suorittaa edellisenä iltana. Aina en jaksa meikata. Ja kuten varmasti kaikilla, joskus tulee sellainen fiilis että kaapissa ei ole mitään kivaa päälle puettavaa. Mutta ne fiilikset menevät nopeasti ohi ja pian palaan taas lempi-vintagevaatteisiini.
Do you ever get the feeling that you are bored with your own style? Or are you bored about how people react on your style? Are you loyal to one style or are you navigating smoothly between all of them like a fish in the water? I have recently been pondering about clothes:
Why vintage?
I have sort of slipped on the vintage style. I have never really felt that following the newest trends was my thing, even though I have been interested in style my whole adult life. I have been interested in costume history and fashion history, perhaps even more than modern fashion, but I didn’t really realize that one can wear vintage until couple years ago. I like vintage because curvier vintage garments suit better for my body than the modern clothes. Vintage garments also usually have longlasting, high quality fabrics, which can literally last for decades. They have skillful and beautiful detailing, which modern clothes lack, due to high manufacturing cost. Vintage clothes are also most of the time unique, one of a kind items. That’s because they are not factory-made, atleast in most cases when pre-fifties. And as a bonus, vintage is more ecological, because the long life span of them reduces the strain on the the environment.
Attention caused by standing out of the mass
Lindsay Lane was writing about how she sometimes gets tired of how people react on her style. It is of course nice to be admired, but even that can go too far. Unlike Lindsay, my own experiences are mostly just staring and occasional compliments. I am quite used to people staring at me, I don’t always even notice it anymore. Here where I live, people stare even if you just wear red lipstick, not to mention vintage. After the Blogistania tv-program, I got quite many contacts from people who wanted to, not to give, but to sell me some old stuff. Unfortunately I’m not very wealthy and my interests are mostly 40’s and older. So I’m not able to buy everything offered to me. And there’s obviously also the size matter when it comes to clothes. Even though I might find someone to sell those wrong sized clothing, I simply can’t buy everything just out of courtesy.
Getting all dolled up?
Sometimes people are amazed by the fact that I’m in “my Sunday best” even though I’m not going to a party. In my experience, “being dolled up” can mean anything from vintage dress to just red lipstick or neat hairdo. Many people seem to assume this fancier look requires more effort, more time and usually always a special occasion. But it doesn’t. Once you get the routine worked out, doing that specific hairdo doesn’t take that long. The hairdo I mostly favour, 30’s style curls, takes me about 5-10 mins to do. Same thing with the makeup. Many vintage enthusiasts are dressed up from head to toe every single day. I’m not vintage head to toe, nor 24/7. That still doesn’t mean that I need a special occasion every time to look polished. Often I do that just for my own amusement, because it makes me feel good and happy.
Getting bored?
Even though I don’t wear vintage every day, I think my style could be called vintage inspired. I don’t really know what else to call it. Granny style? There’s no latest fashion items in my wardrobe, some basic garments however I have to have for convenience. However there are some items that will never ever ever move into my wardrobe, like jeans shorts or Uggs or Crocks. As much as I love vintage, sometimes I get bored with it and then I feel like wearing something completely different. I don’t always feel like rolling the hair, it needs to be done the night before. I don’t always have the energy to do makeup. Like most people, I too have some days when it feels I don’t have anything to wear. But those feelings pass quickly and I return to my favourite vintage garments.
Ihan tavallinen lauantai. / Just an ordinary Saturday
Minäkään en ole menossa juhliin, vaikka useimmiten yllä on hame ja korkokengät. (Nyt selkävaivan ollessa pahimmillaan olin hätää kärsimässä, kun jouduin pukeutumaan lötköverkkareihin syystä että selkä ei taipunut sukkahousuja pukemaan.) Minulla on teinistä asti ollut pukeutumisessa kaksi johtolankaa: naisellisuus ja se, etten halua tehdä niin kuin muut. Nuorena tuo jälkimmäinen korostui välillä naurettavuuteen asti, nyt se on tasoittunut tavaksi olla välittämättä muodista erityisen paljon – tai vaikkapa siitä, mikä pian 40-vuotiaalle on sopivaa tai tyylikästä. Naisellisuuskin on tavallaan hassu juttu, koska olen aina ollut julkilausutusti feministi ja kannatan ihmisen kuin ihmisen oikeutta pukeutua kaikkia ennakko-oletuksia ja stereotypioita vastaan. (Miehenikin pitää korkokengistä, siis itselläänkin.) Jostain syystä vain oloni on kotoisampi hameessa kuin housuissa, pitkissä hiuksissa kuin lyhyissä. Olen ehkä onnekas, kun en ole juuri saanut kuulla ylistämällä alistavia “kunpa kaikki naiset pukeutuisivat noin” -tyyppisiä kommentteja; tiedän kyllä, että jotkut vintageharrastajat ovat turhautuneet ja kiukustuneetkin niihin.
Viimeksi sain kommentin pukeutumisestani alkuviikolla, mutta se oli ihan mukava: seisoin kadulla juttelemassa tuttavan kanssa, kun tuntematon nainen pyysi anteeksi ja puhutteli: “Onko tämä nyt sellaista vintagea? Tosi kiva tyyli!” Tällaisia kommentteja saa etenkin tiettyjen kahden asusteen vuoksi: hatun tai saumasukkien.
Samaistun kyllä tähän juttuun! En erityisemmin ylläpidä mitään tiettyä tyyliä, mutta yleisesti ottaen vaatteeni ovat jotain muuta kuin tämän hetken muoti. Pukeudun paljon erilaisiin hameisiin ja mekkoihin, yleensä aika tummalla värityksellä. Usein ihmiset ihmettelevät, miten jaksan aina meikata, ylläpitää pitkiä hiuksia ja pukeutua mekkoon. Mekko on mielestäni usein mukavampi kuin housut, joita pitää koko ajan nykiä ja meikkaaminen todellakin ruutinin muodostuttua vie vain 5 minuuttia.
Saan usein kommenttia, että näytän siltö, että mietin asujani varmaan kauan, vaikka usein käyn läpi samat pukeutumiskriisit aamuisin kuin monet muutkin: etsi epätoivosesti puhtaita vaatteita, yritä yhdistellä jotenkin, yritä pelastaa nukkuessa kummasti asettuneet hiukset jne. Tyyli vain on vähän eri kun joillakin, jotka pukeutuvat tällä hetkellä kaupoissa oleviin vaatteisiin.
Elina – Massasta poikkeavasti minäkin olen pukeutunut jo teini-iästä lähtien, en ehkä aluksi kovin tietoisesti, mutta myöhemmin kyllä ihan tarkoituksella. Siksi juuri vintage ja kierrätysvaatteet sopivat mulle hyvin koska ne usein ovat uniikkeja. Pidän siitä ajatuksesta että keneltäkään muulta ei löydy täysin samanlaista vaatetta. Tuota naisellisuuden ja feminismin aspektia en nyt älynnyt edes tällä kertaa käsitellä. Monestihan samoin kuin huolitellulta näyttäminen yhdistetään vaivalloiseen ja aikaavievään laittautumiseen, niin naisellisuus yhdistetään alistumiseen ja alempiarvoiseen asemaan. Olenpa minäkin tainnut saada kuulla noita “kumpa kaikki naiset”-kommentteja. Toisaalta uskon että ne on lausuttu täysin vilpittömästä ihailusta ja kohteliaisuudesta, mutta ymmärrän senkin että riittävän usein toistuessaan alkaa varmasti ärsyttää. Mutta ei ehkä kannata alkaa pohtia kohteliaisuuksien merkitystä turhan syvällisesti, vaan ottaa ne sellaisena kuin ne luultavasti on tarkoitettukin, vilpittömänä kohteliaisuutena. Vaikka toisaalta, aivan kuten meille vintageharrastajille, niin niille kaikille muillekin pitäisi suoda vapaus pukeutua juuri kuten itse haluavat.
Itse olen viimeaikoina saanut eniten kohteliaisuuksia hiuksistani. Juuri tuo 5-10 minuutin kampaus tuntuu herättävän ihmisissä ihastusta ja monet kysyvät olenko laittanut hiukseni itse vai käynyt kampaajalla. Itsestäni moinen kysymys tuntuu aika hassulta koska en pidä kampausta mitenkään erityisen taidokkaana tai ihmeellisenä.
Reta – Olen huomannut että kun vaatekaapissa on itselle mieluisia vaatteita, sellaisia helposti yhdisteltäviä juttuja, vaatteita joissa viihtyy, näyttää huolitellulta riippumatta siitä onko aamulla ollut se epätoivoinen vaatekaappi-paniikki. Jos yrittää väkisin pukeutua vaatteisiin joissa ei ehkä tunne oloaa niin kotoisaksi niin kyllä sekin näkyy päällepäin. Itse olen kaiken lisäksi yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja miettiä seuraavan päivän asut edellis-iltana valmiiksi. Se helpottaa aamuista pukeutumis-ongelmaa huomattavasti. Tämä osittain siitäkin syystä että aamulla hämärässä makuuhuoneessa on kutakuinkin mahdoton löytää vaatekaapista yhtään mitään. Valoa en voi sytyttää etten herätä nukkuvaa miestä. Mutta kaikki nämä ovat toki tottumiskysymyksiä. Jonkun mielestä on hankalaa elää ilman autoa ja jonkun mielestä on hankalaa meikata aamuisin. On hirmuisen ikävää jos jatkuvasti kokee että ei voi pukeutua haluamallaan tavalla siksi että ympärillä oleva yhteisö aiheuttaa liikaa paineita/ongelmia tai hämmentyy.
Ihana kirjoitus! Niin paljon ajateltavaa.
Minun suurin ongelmani retroon ja vintageen pukeutumisessa NYT on se että jaan aikani pk-seudun ja pienen länsirannikkokylän välillä ja näissä eri paikoissa minuun suhtaudutaan todella eri tavoin riippuen pukeutumisesta.
Lähinnä Helsingissä koen että voin pukeutua melkein miten vain. Vaikka miten hienosti! Useimmin tulee ihailevia katseita ja kauniita kommentteja.
Huono puoli on se että olen huomannut että varsinkin naisellinen vintagetyyli tuntuu laittavan miesten päitä pyörälle vaikka pukeutuminen olisi täysin siistiä. Tämä joidenkin miesten hurmaantumisen heijastuminen ulospäin taas näkyy sivullisten naisten ärsyyntymisenä. Pukeuduin eräässä toimistotyöpaikassani aika paljon vintagetyyliin ja huomasin että toimiston naisille se oli jonkinlainen punainen vaate erityisesti jos joku toimiston miehistä sanoi ääneen kohteliaisuuden. Koen myös monesti miesten huomion kiusallisena.
Pk-seudulla koen kuitenkin voivani pukeutua vapaammin katseista huolimatta mutta täällä maalla vintageen ei oikein, tuntuu ettei edes SAA pukeutua. Täällä vallitsee jotenkin todella syvästi sellainen “älä tuo itseäsi esille”-mentaliteetti ja jos joku pukeutuu erikoisemmin kuuluu perästäpäin juorujen muodossa että luuleeko sekin ihminen oikein olevansa jotakin?? Että hahhah mikä primadonna, kylläpäs se kuvittelee itsestään liikoja! Sellainen mieto nöyryytyshöykytys siis.
Minua kiinnostaa myös pohtia syitä miksi tällainen reaktio monelta tulee lähes tiedostamatta. Luulen että se ehkä liittyy siihen että täällä tehdään paljon ulkotöitä, puutarhassa, merellä, pelloilla ja puuhataan eläinten kanssa. Pukeutuminen siis on käytännönläheistä tyylillä croksit, legginssit ja koirankarvainen teepaita. Sitten jos joku tulee siihen mekonhelmat polvea viistäen, silkkikukkia hiuksissaan on ensireaktiona se että kyllähän tuo näköjään koettaakin olla parempi kuin me rehelliset työtätekevät ihmiset, ehkä asiaan liittyy jokin pieni alemmuudentunto siitä koirankarvaisesta paidasta joka taas tuo esille puolustusreaktiona pilkan? En tiedä kun en pääse näiden ihmisten päiden sisälle.
Täällä siis en pukeudu erityisen kauniisti koska se herättää niin paljon hämmennystä ja seläntakana naureskelua. Eihän se mitenkään niin rankkaa ole kuin ehkä kirjoituksestani voisi kuvitella mutta se on ihan olemassa ja totta. Tottakai pukeutumiseni on edelleen minun näköistäni mutta sanotaan näin että tyllialushameet jäävät kyllä sieltä hameen alta pois eikä kiharakampauksia paljon näy. Saattaa olla että jos laittaisin jonain päivänä vaikka kauppareissulle kirkkaanpunaista huulipunaa ja joku kyläläinen sen näkisi, siitä ehkä puhuttaisiin vielä kymmenen vuoden kuluttua.
Tiivistettynä siis sanoisin että vintageen pukeutumisessa ongelmana on se että silloin olet visuaalinen monenlaisten kommenttien kohde. Neutraali pukeutuminen tuo sinulle neutraalin vastaanoton, erilainen pukeutuminen tuo sinulle hyvin erilaisia kommentteja.
Pitää myös mainita että minun itseni tekisi mieleni usein puuskahtaa useammalle kuin yhdelle ihmiselle pukeutumisen tärkeydestä edes juhlatilaisuuksiin! Olen huomannut että nykytrendi on se, että juhliin ei enää pukeuduta juhlallisesti! Lähivuosien häissä on ollut ihmisiä farkuissa ja muissa tärkeissä tilanteissa kuten valmistujaisjuhlissa ihmisillä on päällään teepaitoja ja verkkareita. Nämä nyt ovat pahimmat esimerkit, suurin osa juhlavieraista kuitenkin menee kategoriaan “erittäin neutraalit” eli niihin häihin ja muihin juhliin päälle laitetaan vain siistit perusvaatteet. Ei koruja, ei hameita, ei mekkoja, ei pahemmin meikkiä. Kun ystäväni täytti pyöreitä hän naurahti minulle että no nyt saat pukeutua ja kun puin päälle ihanan cocktailmekon ja saavuin juhlapaikalle, oli muilla päällään farkut ja tavispaidat. Voi miten turhauttavaa! Onko juhla enää niin juhla jos se ei mitenkään eroa arjesta?
No, vaikka tässä valitankin, en onneksi anna liikaa valtaa elämästäni muille ihmisille mutta haasteensa on tässä pukeutumisasiassakin.
Taika – Itse en ole huomannut tuollaista naisten puolelta tulevaa ärsyyntymistä. Kateuden poikasta ehkä? Tosin itse liikun niin paljon nimenomaan juuri vintage-piireissä että tuollainen saattaa siksi jäädä minulta kokonaan kokematta.
Pikkupaikkakunnalla vintageen pukeutuminen tosiaan saattaa herättää ihmisissä voimakkaampia tunteita. Itse olen kotoisin hyvin pienestä kylästä jossa vierailen nykyään aika harvakseltaan, mutta olen toisinaan kuullut sukulaisten kautta kyläläisten kommentteja pukeutumisestani. Ja todella, jopa naisellisemmat modernit vaatteet ovat herättäneet ihmetystä joskus. Pukeutumiseni aiheutti kommentteja jo silloin nuorempana kun en vielä pukeutunut edes vintageen. Mutta yritän ajatella sen niin että minun puolestani saavat ajatella minusta ihan mitä lystäävät ja jos he luovat minusta väärän kuvan pelkästään vaatteideni perusteella niin se on sitten heidän menetyksensä. Toki tässä asiassa auttaa se että en ole heidän kanssaan tekemisissä kuin satunnaisesti. Ja toisaalta, olen samalla kylällä esittänyt burleskia hyvin vähissä vaatteissa, joten he ovat ehkä jo muodostaneet minusta käsityksen erikoisena taiteilijana jolle sallitaan erikoisempi pukeutuminen. Tiedä häntä, mutta toivon näin.
Tilanteeseen sopivalla tavalla pukeutuminen on ilman muuta paikallaan. En minäkään vintagemekossa mene puutarhaa tonkimaan, mutta en siksi että se herättäisi närää vaan siksi että se olisi epäkäytännöllistä ja pilaisi mekon. Ja yhtä lailla ne puutarhantonkimisvaatteet voivat olla oman estetiikkani mukaisia vaikka ovatkin työvaatteita.
Ja olet aivan oikeassa että juhlatilaisuuksiin ihmiset voisivat ehkä vähän enemmän miettiä pukeutumistaan. Olin jokin aika sitten häissä, jossa jopa hääparin läheiset ihmiset olivat pukeutuneet arkisiin farkkuihin ja t-paitoihin. Esteettistä silmääni kirpaisi ihan pikkuisen tämä. Samoin voisi miettiä sitä että arvostavatko juhlavieraat todella juhlan kohdetta pukeutumalla samoin kuin normaalistikin. Itse koen että se oma laittautuminen ja huoliteltu ulkonäkö on tavallaan myös kunnioitusta sitä juhlittavaa kohtaan, olipa se sitten hääpari, vainaja tai synttärisankari. Samoin myös töissä tietty ulkonäkö ja tyyli kertoo asiakkaalle tiettyjä asioita. Antaisinko luotettavan kuvan ammattitaidostani ompelijana jos olisin töissä rikkinäisissä verkkareissa ja venyneessä t-paidassa kun asiakas tulee sisään?
I think I just get bored with myself, full stop. Recently I’ve been feeling like people are taking my energy away, which creates disharmony in my mind and causes a lot of emotional friction in me. The way people stare and point, it’s like they can’t believe their eyes. I could wear a saggy tshirt and jeans, yes I could. But I would be lying to myself. And that in my mind, is a greater problem. Thank you for this thoughtful post Rhia. xoxo
Desiree – I think I know what you are talking about. I get that too, the feeling that people are taking my energy. Allthough I don’t really get that pointing-stuff, Finns are too shy for that kind of action I think. But in general, when I have been social a lot like meeting people, going to parties or so, it sort of drains my energy. But I think that doesn’t necessary have anything to do with wearing vintage, perhaps it’s just my general personal feeling about being social. Sometimes I just need to have a break from people. However I have a way of resetting things: when I have a weekend when I don’t need to go anywhere at all, I just stay indoors and hang around all day in my nightgown or robe. Like a proper slob. Then when the Monday comes, I feel like all new person, ready to wear my pretty dresses again.
I’ll add khaki slacks and cropped above the ankle pants to your list of “not in my closet”
thorne garnet – haha, I suppose we all have the items we don’t want to see in our closet :D I’m still undecided about those two…
“Täällä Tampereella saa osakseen tuijotuksia jo pelkästään kirkkaanpunaisesta huulipunasta”
Asuin jonkin aikaa Tampereella, ja aika yllättyneenä huomasin saman!
Ansa! – Joo, vaikka Tampere onkin aika suuri kaupunki niin mulle tää on aina tuntunut jotenkin vähän semmoiselta “maalaiskaupungilta”. Siis että täällä tuijotetaan jos hiukankaan erottuu massasta. Täällähän ei yhdessä vaiheessa ollut lainkaan esim pieniä persoonallisia vaateputiikkeja, ainoastaan noita isoja massamuoti-liikkeitä. Nyt onneksi tilanne jo korjaantumaan päin ainakin putiikkien osalta, toivottavasti myös tuijottelun.
Pukeutuminen taitaa olla monelle tottumiskysymys: jos on tottunut laittautumaan, ei pidä sitä mitenkään erikoisena – ja jos on tottunut vetämään ylleen vaatteita mitään miettimättä, voi ehkä pitää pientäkin suunnitelmallisuutta hankalana ja aikaavievänä. Tosin luulen myös että meillä kaikilla on välillä sellainen olo, että on kiva panostaa ulkoasuunsa erityisen kovasti, oli se lähtötaso millainen hyvänsä.
Uggit on jär-kyt-tä-vät. Ehkä ne ovat mukavat. En tiedä, kun en ole koskaan kokeillut. Mutta vaikka ne olisivat kuinka mukavat, en silti käyttäisi niitä, koska ne ovat kertakaikkiaan kamalan näköisiä.
En yleensä saa minkäänlaisia kommentteja pukeutumisestani. Olenko siis onnistunut siinä vai epäonnistunut…? Ehkä sulaudun sopivasti massaan. En oikeastaan halua, että minulla olisi jokin tunnistettava tyyli. Tavoittelen pukeutumisellani ennen kaikkea hyvää fiilistä itselleni.
Hyvä fiilis syntyy paitsi siitä että vaatteet ovat käytännölliset ja mukavat yllä, myös siitä että ne sopivat tilaisuuteen ja tuovat parhaat puoleni esiin. Tilaisuuteen sopiminen tarkoittaa myös esimerkiksi tätä muiden kunnioittamista, josta on ollut aiemmissa kommenteissa puhetta. Vaikka verkkarit ja T-paita ovat esimerkiksi siivousvaatteina aivan erinomaiset, eivät ne sovi juhlatilaisuuksiin.
Oma tyyli/tyylittömyys ärsyttää toisinaan. Tai ehkei ihan ärsytä, mutta jotenkin harmittaa kuitenkin. Tahtoisin olla hiukan huolitellumpi. Olen itse ainoa este sille.
Hehkuvainen – Varmasti onkin tottumiskysymys, mutta jos joku haluaa laittautua niin ei kai niiden muiden tarvitse tehdä siitä aina numeroa? En minäkään joka ikinen päivä meikkaa, laita tukkaa ja tälläydy, mutta niinäkin päivinä kun jätän sen tälläämisen vähemmälle saatan saada osakseni ihmettelyä. Kai sitä voisi sitten vaikka olla ihan hiljaa? Enhän minäkään päivittele muille että oletpas sinä taas tänään homssuisen näköinen ja voi voi miten oletkin taas tänään niin perinpohjin tavallisen näköinen. Näin kärjistetysti :D Onhan se toki kivaa tulla ihailluksi, mutta ainainen selittely miksi näytän tältä ja tuolta kyllästyttää joskus. Tai siis että miksei sitten voisi ihan vaan vaikka kehua ja sanoa että ompa upea mekko tai kaunis kampaus (niin minäkin teen kun joku on tyylikkäästi pukeutunut), sen sijaan että kysyy oletko menossa juhliin kun olet niin laittautunut. Koska eihän se oikeastaan ole edes kohteliaisuus sanoa toiselle että hän näyttää “laittautuneelta”.
Hyvää fiilistä itselle minäkin pukeutumisella, meikillä ja kampauksilla tavoittelen. Mutta se mistä kullekin tulee se hyvä fiilis tietysti vaihtelee ihmisen mukaan. Itse kokisin oloni todella epämukavaksi esim modernissa pelkistetyssä lookissa jossa vaatteet ovat oudon graafisia ja ihmeellisen muotoisia. Tai ylisuuressa jakussa, rikkinäisissä pillifarkuissa ja Converseissa. Tai löysässä neuleessa ja neonvärisessä minihameessa. Mutta joku toinen kokee olonsa hyväksi juuri noissa ja hyvä niin. Olisikin aika tylsää jos kaikki näyttäisivät minulta :D ja jestas että olisi muuten vintagevaatteiden löytäminen vaikeaa jos kaikki pukeutuisivat niin, eli ihan hyvä että eivät.
Tuntuuko susta sille että olosi olisi epämukava huolitellummassa lookissa? Jos ostat huolitellumman tyylin vaatteita, jäävätkö ne kaappiin käyttämättä? Itse olen todennut että tyyliä/lookia on turha pakottaa. Toisinaan olen hommannut jotain tiettyjä vaatteita joista olen haaveillut tai ihaillut samantapaista jollakin toisella. Sitten on tullut huomattua että joo, tämä ei nyt istukaan omaan vaatekaappiin ihan sillä tavalla kun oli kuvitellut ja vaate on jäänyt vähälle käytölle. Toisaalta tyyli voi muokkautua ja muuttua, mutta sekin tapahtuu itsekseen jos on tapahtuakseen, ei pakottamalla. Ne muutamat kerrat kun ollaan tavattu niin olet mielestäni ollut siististi pukeutunut, ja jos tuntuu omalta niin miksi sun pitäisi erityisesti muuttaa tyyliä huolitellumpaan vain ollakseen huoliteltu.
Se on ihan totta, että jos ei ole mitään mukavaa sanottavaa niin voisi sitten olla hiljaa. Ei toisten vaatteista, tukasta tai asusteista tarvitse numeroa tehdä. Tähän jos mihin sopii vanha sanonta “antaa kaikkien kukkien kukkia”. :)
Nykyinen “tyylini” on tosiaan ihan itsestään ajan kanssa muokkautunut juttu, eikä niinkään minkään aktiivisen toiminnan tulosta. Ja olet ihan oikeassa siinä, että pakottamalla ei näissä hommissa voi edetä.
Ehkä mulla on vain sellainen päähän pinttynyt ajatus, että elämä olisi kivempaa jos olisin asteen verran huolitellumpi. Tämä voi olla harhaa. Voi olla, että tietty tyytymättömyys säilyisi vaikka vaihtaisin vaatetustani. Jos kaipaan muutosta, se on ehkä viisainta tehdä jotenkin muuten – ja voi olla että tyyli muuttuu muiden muutosten seurauksena. Tai sitten ei. Ei sevväliä, kuten Tampereella tavataan sanoa, sillä olen pääsääntöisesti todella tyytyväinen nykyiseen tyyliini. :)
Hehkuvainen – No ei todellakaan. Mutta huomautan vielä että en siis ole saanut varsinaisesti mitään negatiivisia kommentteja pukeutumisestani (toisin kuin ystäväni joka oli humalaisen miesporukan mukaan näyttänyt haudasta nousseelta mummovainaalta), mutta tuosta laittautumis-kommentista alkaa tulla sellainen kun sen kuulee riittävän monta kertaa toistettuna ihmettelevään sävyyn. Se ikäänkuin kääntyy itseään vastaan ja alkaa kuulostaa sille että minä kuvittelen olevani jotenkin parempi kun olen niin laittautunut ja kommentin heittäjä ei. Vaikka tuskin sanojan mielessä oikeasti sitä tarkoittaakaan.
Se on usein niin että elämä saattaa tuntua kivemmalta jos olisi sitä ja tätä. Ja sitten jos sen himoitun joskus saavuttaa, huomaakin että ei se nyt sitten oikeasti muuttanut tilannetta mitenkään :D se on tämä ihmiselo siksi niin mielenkiitoista kun ikinä ei etukäteen voi tietää. Ja toisaalta hyvä niin.
Minulta on kysytty myös, että olenko menossa juhliin. Se, että talvella on mekko ja bleiseri on ilmeisesti ihmisten mielestä juhlavan näköinen. Vaikka mekko on kirpputorilta ostettu ja bleiseri yli 5 vuotta vanha.
Harvemmin saan kommentteja ulkonäöstäni. Yleensä ne on sitä, että joku tumma mies hihkaise iloisesti Hey rasta! Kerran on eräs nainen tullut kaupassa sanomaan, että kaikkien tuulipukujen keskellä oli ihana nähdä, joku jolla on mekko. Useimmiten saan “huomaamattomia” katseita. Eli tuijotetaan kun luullaan ettei toinen huomaa, ja jos katson takaisin niin käännetään äkkiä katse ja ollaan kuin ei oltaisikaan tuijotettu.
Ja yleisen keskustelun ohella saattaa kuulla sitä, että ei jaksaisi miettiä niin paljon vaatteita, että laittaisi mekon tai hameen ja huulipunaa. Yleensä kyseisellä ihmisellä on kuitenkin päällään vaatteet (ylläri) ja meikkiä sekä hiukset muotoiltu. Miksi ihmiset kuvittelee, että mekko tai hame on vaikeampi pukea kuin housut? Mekko on helpoin vaate ikinä, jos miettii pukemista. Sen kanssa ei välttämättä tarvitse yhdistellä mitään. Housujen kanssa pitää aina miettiä se yläosa. Ja millä logiikalla huulipunan väri hidastaa meikkaamista. Ihan sama, että onko se nude vai kirkkaan punainen niin siinä menee sama aika.
Kuopiossa ei oikeastaan tuijotella kovin pitkään pukeutumisen tai vastaavan takia. Paitsi massateinit. Hieman kammottaa ajatus, että jos muutetaan miehekkeen kanssa joskus jomman kumman lapsuuden maisemiin (Elimäki/Kouvola tai Outokumpu) niin siellä ei voi olla niin vapaasti ilman, että tuijotellaan. Nyt jo kun on käymässä sukulaisilla ja poikkeaa siellä kauppaan niin se katseiden määrä on melkoinen (minäkin toivon, että ihmiset sitten vaan miettisi omalaatuisena taiteilijana).
Minulla on tunne, että ihmiset ajattelee, että jos on teininä erinäköinen niin se menee teiniyden piikkiin, mutta jos on erikoinen vielä aikuisena niin se ei ole kasvanut aikuiseksi tai jotain on muuten vialla. Ja ehdottomasti oletetaan, että kaikki jotka ei sulaudu massaan hakee vain huomiota. Eihän kukaan omaksi ilokseen tahdo käyttää niin kummallisia vaatteita (vaikka niissä ei oikeasti edes ole mitään kummallista).
Pyrin ajattelemaan, että ennakkoluuloja ei saa muutettua muuten, kuin olemalla oma “erikoinen” itsensä ja olla niin mukava näille paheksujille kun mahdollista. Ehkä ne joskus tajuaa etten ole sen oudompi kuin muutkaan.
Kuten isosena ollessani sain kuulla erään rippikoululaisen mietteen minusta “Vaikka Jenna onkin vähän pelottavan näköinen niin on se ihan mukava”.
Jenna – Haha, hauska ajatus että huulipunan väri tai vaatteen malli vaikuttaa siihen miten paljon aikaa sen valitsemiseen/pukemiseen/laittamiseen menee. Mekko tosiaan on yksi maailman helpoimpia vaatteita. Itse valitsen usein juuri mekon siksi ettei tarvitsisi miettiä mikä ylä- ja alaosa käyvät yhteen keskenään ja mitkä niistä sattuvat olemaan juuri sillä hetkellä puhtaana. Ja tumman huulipunan valitsen usein nimenomaan siksi että nudehuulipunasta (tai muista vaaleista huulipunista) muodostuu huulten sisäreunaan (siihen kohtaan jossa huulet koskettavat toisiaan) usein sellainen ruma vaalea rantu. En tiedä mistä se johtuu, ehkä sylki yhdessä huulipunan kanssa muodostaa sen rannun? Mutta voimakkaanvärisellä huulipunalla tätä ongelmaa ei ole. Tumma huulipuna pysyy siis siistinä koko päivän, toisin kuin vaaleammat sävyt. Eli oikeastaan nämä tekemäni valinnat vain helpottavat elämääni.
Itsehän olen tiennyt/tajunnut olevani hieman erikoinen pukeutumisen suhteen jo teinistä asti, joten mua ei varsinaisesti enää haittaa vaikka ihmiset pitäisivät minua “ikuisena teininä” tai mitä nyt sitten ajattelevatkaan. Tai ehkä olen vain riittävän vanha olemaan välittämättä mitä he ajattelevat.
Ja ihan totta, miksi juhliin menevältä on sallittua kysyä oletko menossa juhliin kun sitä ei vaatteiden perusteella kysytä lenkille tai ruokakauppaan meneviltäkään? Minusta on toki kiva kertoa vintagesta ihmisille, mutta joskus heidän äänensävystään kuultaa niin suuri ihmetys että se on vaivaannuttavaa. Ja tunnenpa joitakin ihmisiä joiden vintageharrastus on heidän tuttujensa mielestä vain resuisissa kirppisrääsyissä kulkemista, eivätkä he arastele tuoda mielipiteitään ilmi näille ihmisille. Ääritapauksia varmasti tuollaiset, mutta luulen että kaikkien erikoisempien tyylien harrastajat joutuvat kohtaamaan jonkinlaista kummeksuntaa. En minäkään kaikkia tyylejä ymmärrä, mutta itse sentään älyän pääsääntöisesti pitää suuni kiinni ja antaa ihmisten olla sellaisia kuin ovat.
Ja tuohon “oletko menossa juhliin?” kysymyksestä tuli mieleen, että entä sitten, jos olisikin. Eihän se muille kuulu.
En minäkään verkkapukuisilta ihmisiltä kysy, että onko ne menossa lenkille, koska se kuulu minulle.
Miksi oletetään, että massasta erottuvilta saa tulla utelemaan ja, että ne tahtovat puhua ulkonäöstään kaikille?