Höyryä punkkiin

Vapaapäivä, eli aamulla isäntä töihin ja sitten auto katsastuksen jälkitarkastukseen (läpi meni!). Virallisen päiväohjelman jälkeen kotiin rentoutumaan. Mutta ei tässä ole kerennyt rentoutua. Tuli sähkökatkos ja tietokoneet sammuivat. No ei muuta kuin tarkistamaan sulakkeita. Ei mitään vikaa. Nyt toisen koneen ja pistorasian välissä oleva virtaa tasaava laite (älkää kysykö mikä sen virallinen nimi on!) piipittää enkä tiedä mikä sitä vaivaa =/ Isäntä saa luvan katsoa kun haen sen töistä iltapäivällä. Toivon vain että kyseinen rakkine ei katkaise virtaa kesken postauksen.

Sähköongelmista intoutuneena päätin taas surffailla steampunk-sivuilla. Olen aina pitänyt viktoriaanisesta tyylistä joten steampunk on kyllä ehdottomasti yksi suosikki-genrejäni. Aihe oli päässyt vähän jo minulta unohduksiin, mutta tyylitaivaslaisten avustuksella löysin sen uudelleen jokin aika sitten.

Steampunk = 1980-luvulla syntynyt science fictionin alalaji joka sijoittuu yleensä viktoriaanista aikaa muistuttavaan vaihtoehtohistoriaan. Nykymaailman keksinnöt on siellä keksitty höyrykoneiden aikakaudella ja toimivat kellokoneistojen tavoin. Steampunk saa innoituksensa mm. Jules Vernen kirjoista. Loistavia esimerkkejä steampunkista ovat mm. elokuvat Wild wild west ja League of extraordinary gentlemen. Myös Paluu tulevaisuuteen sisältää steampunk-ideaa, kun leffasarjan viimeisessä osassa professori jää jumiin menneisyyteen ja joutuu rakentamaan aikakoneen käyttäen 1800-luvun teknologiaa.
Olennaista steampunk-tyylissä ovat vanhojen lentäjälasien tyyliset suojalasit. Usein nähtyjä muita asusteita ovat vanhat taskukellot, replika-revolverit, silinterit jne. Vanhoista koneenosista voidaan rakennella rannekelloja, rekvisiitta-aseita, koristeita asuihin jne.


Yksi suosikki-linkeistäni on Gibbous, pieni muotitalo joka tekee resuista steampunk-muotia. Sivusto hivelee silmiä niin ulkoasunsa kuin tuotteidensakin puolesta. Se tuo mieleeni Chaplin-maisen kulkuri-tyylin ja vie jonnekin kauas aikojen taa.

Päätin itsekin ryhtyä siis tekemään jotakin steampunk-tyylistä. Tähän mennessä olen päässyt eteenpäin tämän verran: Kaksi rintaneulaa joihin on käytetty lähestulkoon pelkästään kierrätettyä materiaalia (kirppikseltä hankittua nauhaa, vanhoja nappeja, kellon rattaita, vanhaa kangasta, pitsiä jne). Jotenkin minua viehättää myös tuo höyrypunkiin niin osuvasti liittyvä kierrättäminen ja romun uusi elämä.

Tuota isompaa olen jo käyttänytkin töissä. Ainakin yksi asiakas tuijotteli sitä silmät ymmyrkäisinä =)

One Comment

  1. Romy says:

    Tämän postauksen innoittamana oli pakko Googlettaa steampunkia laajemmalti! Järjettömän mielenkiintoista :)

Comments are closed.