Pea for a brain

Tiedättehän semmoiset päivät kun aivoissa tuntuu asuvan yksisoluinen ameeba ja käsien paikalla on kömpelöt putkitongit. Sellaisina päivinä ajatus ei kulje kuin etanan vauhtia, käsissä ei tunnu pysyvän mikään ja homma ei muutenkaan suju ihan niinkuin Strömsössä. Noh… tämän alustuksen jälkeen varmaan arvaatte että tänään oli one of those days. Aamupäivästä kaikki oli vielä ihan jees, mutta loppua kohden meno senkun hurjistui.

Lähdin töistä suoraan neulekerhoon värkkäämään villasukkia joita on väsätty kuin Iisakin kirkkoa. Kaksivuotispäivä taisi mennä jo.  Ennen neulekerhoa ehdin poiketa kirppiksellä josta  löysin pilkkahintaan 12 kappaletta (täysi setti) lasisia vintage-joulupalloja. Pistin ne auton takapenkille ja menin neulekerhoon. Neulekerhosta jouduin lähtemään ajoissa asiakastapaamiseen. Ennen lähtöä huomasin jättäneeni töihin mittataulukon joka oli tärkeä asiakastapaamisessa joten jouduin hakemaan sen töistä ensin. Sitten pääsin tapaamispaikkaan vain huomatakseni että tärkeä työväline, mittanauha ei ollut mukana. Jotenka ajelin lähi-Prismaan sellaisen ostamaan.

Mitat tulivat otettua ja pääsin vihdoin kotiin. Kurkottaessani juuri ostamiani joulupalloja takapenkiltä, kädessäni ollut autonavain kolahti yhteen palloon ja löi sen pirstaleiksi. Että näin. Onneksi tämänkin kämäisen päivän korjaa ystävältä ostettu kirjaksi sidottu nippu vintage-muotilehtiä, pala lapsuuteni kukkakangasta ja ne 11 ehjää joulupalloa.

IN ENGLISH
You know those days when it feels that there is single cell organism replacing your brain and there are pair of tongs replacing your arms. When that day strikes your mind runs as fast as a snail, everything seems to fall off your hands and things are generally going tits up. Well… after this you probably realize that today was one of those days. In the morning everything was pretty ok, but it went crazy by the end of it.

I left work to go to our bimonthly knitting club to knit my knee socks that are still not finished. Two-year anniversary just went past. Before the club I had just enough time to pop in to a charity shop and found 12 pieces (full set) of glass vintage christmas balls, and the price was really cheap. I placed them at the backseat of my car and went to the knitting club. From that I had to leave early to meet some customers for measurements and realized that I left my size chart at work so I had to go and pick it up first. Then I arrived to the meeting place, just to realize that I don’t have a tape measure with me. So, I drove to the supermarket nearby to buy one.

I got the measurements and finally headed home. And just when I was reaching for those lovely recently purchased Christmas balls from the backseat, the car key which was on my hand, bashed one of the balls and broke it into pieces. Yaay. Thankfully this crappy day is recovered by some lovely things I got today. I bought some vintage fashion magazines, floral fabric that reminds me of my childhood and I still got 11 pretty Christmas balls.

1 person likes this post.

Comments (4)

HehkuvainenNovember 8th, 2012 at 07:28

Joinain aamuina ei pitäisi nousta ylös ollenkaan. Sitä ei tosin koskaan tiedä etukäteen että mikä päivä tulee olemaan katastrofaalinen. Sääli tuota palloa! No onneksi sinulle jäi kuitenkin 11.

RhiaNovember 8th, 2012 at 09:40

Hehkuvainen – No sehän siinä juuri on että koskaan ei voi etukäteen tietää ja sitten se henkinen maanantai iskee jostain nurkan takaa. Joskus mietin että kannattaako mun hommata vintage tavaraa ensinkään kun olen niin hyvä rikkomaan sitä. Kesällä rikoin vintage-hiuskampani kun se oli tanssatessa pudonnut päästäni ja joku oli tallannut sen päältä.

Magdalena HaiNovember 8th, 2012 at 10:15

Voih. Se on juuri se syy, miksi mulla on lähinnä reproa. Käytän vaatteita kuin katujyrä. Tuntuisi pahalta kuluttaa hetkessä puhki vaate, joka on kestänyt aikaa kymmeniä vuosia ja useita käyttäjiä… Tavarat kestää sentään vähän paremmin, mutta yleensä hankin niitäkin vain koriste-esineiksi, aiemmin mainitusta syystä.

RhiaNovember 8th, 2012 at 10:49

Magdalena Hai – No sehän muakin niissä vähän hirvittää. Mutta toisaalta, ei niitä vintagevaatteita pelkäksi kaapintäytteeksikään ole hankittu ja olisi sääli makuuttaa jotakin kaunista mekkoa pelkästään kaapissa missä kukaan ei sitä nää. Mutta tiedän kyllä tunteen. Mulla on tuolla yksi 50-luvun pitsinen mekko jota en raaski ihan hirveästi käyttää. Se jäi jo kerran kameralaukkuun kiinni ja repesi. Onneksi ei sentään pahasti että pystyin vielä korjaamaan.

Jätä toki viesti / Leave a comment

Your comment