Olen aina halunnut itselleni sellaista kankaiden mittakeppiä. Tiedättehän, sitä jolla kangaskaupassa mitataan kankaan pituutta. Tiedän että niitä myydään uutena jossakin myymälätarvike-tukussa, mutta ovat aika hintavia. Olen tähän saakka siis vain haaveillut. Mutta nyt ei tarvitse enää haaveilla sillä minulla on ihan oma mittakeppi! Ja se on kaiken lisäksi ehtaa vintagea. Kepistä löytyy tarkastusleimat vuosilta 1954, 1956, 1958 ja 1959, se on siis lisäksi The Official Mittakeppi. Löysin minä jotain muutakin pientä tilpehööriä.
IN ENGLISH
I have always wanted to own little 50 cm measuring stick. You know, the kind of stick they use in fabric shops to measure the fabric. I know they are available in some shop supply stores, but they are a bit on the expensive side. So untill now I have just dreamed about it. But no more dreaming needed because now I have my very own measuring stick! And it is vintage. There are inspection stamps on the stick, from the years 1954, 1956, 1958 and 1959, so it is also The Official Measuring Stick. I also found some bits and bobs.
Mittakeppi tarkistusleimoineen /
Measuring stick with official inspection stamps
Solkia ja lasinappeja / Buckles and glass buttons
Vanhoja valokuvia: erikoisuuksina 20-luvun katukuvassa nainen työntää
lastenrattaita & minikuvassa mies jättimäisine manboobseineen soittaa viulua
kaverin korjatessa polkupyörää. /
Old photos: special features 20’s streetview photo were woman pushing
babybuggie and mini photo where man with huge manboobs playing violin
and his friend fixing the bike.
Eiiiiii! Nyt olen virallisesti kateellinen! Olen aina halunnut itselleni mittakepin! Olen ollut ööö… ainakin viidessä eri kangaskaupassa töissä ja niistä parhaaksi muistoksi on jäänyt keppi. Ne ovat niin ihania. Varsinkin vanhat kepit. <3
Ensimmäisessä työpaikassani oli myös vanha puinen kassakone käytössa (siinä piti vääntää veivistä ja se oli muutenkin täysin mekaaninen) ja tiski oli lasikantinen vanha, jossa pitsit sun muut arvokkaammat tavarat olivat sen alla vetolaatikoissa. Huoh, mitä muistoja.
Harva osaa käyttää mittakeppiä ja usein nyskyisin itse kangaskaupassa asioidessani, otan kepin vaistomaisesti käteeni ja saan sen takia myyjiltä hämmästyneitä kommentteja, kun käytän sitä niin tottuneesti.
keppi <3
Ti – Olen nähnyt joskus todella kauniita ja koristeellisiakin mittakeppejä koukeroisine numeroineen, tämä ei ihan niin koristeellinen ole, mutta ihana kuitenkin. Itsekin olen päässyt mittakeppiä käyttelemään entisessä työpaikassani, verholiikkeessä jossa verhopalat mitattiin leikkuuta varten aina mittakepeillä määrämittoihin. Se se vasta oli hauskaa puuhaa :D Jännä miten noin yksinkertaisesta asiasta voi olla niin onnellinen. Ja voi ihanuutta: puinen kassakone ja lasikantinen tiski! Olen joskus kirppiksellä nähnyt sellaisen vanhan puisen lasikantisen tiskin myynnissä mutta se oli aika hintava eikä mulla silloin olisi ollut sille paikkaakaan…
Ihana tuo punainen solki! Ja lasinapitkin :)
Cherise – Niin onkin, mietin noiden muiden solkien ostamista kauan koska etenkin tuo yksi on vähän huonossa hapessa, mutta kun tämä koko roska keppeineen kuvineen maksoi 7 € niin otin sitten kaiken :D
En tiennytkään, että mittakepit ovat jotenkin arvokkaita tai harvinaisia. Meidän ullakolta löytyi semmonen vanha puukeppi, mutta en oo edes katsonut sen vuosilukuja. Täytyykin joskus muistaessa vilkaista :) Kivoja nuo vanhat valokuvat.
Elise – Aika harvoin noita tulee vastaan. Uutena maksavat useamman kympin, esim Ompelijanmaailma.fi myy 45€ kappalehintaan. Niitä voi olla vähän erilaisia mutta ainakin kankaan mittaamiseen tarkoitetussa on yleensä metallinen pää kulumista estämään, kahva sekä kahvan tyvessä metallinen pieni merkki siinä mistä mitta-asteikko alkaa. Ja vanhoissa on nuo tarkistusleimat kun on varmistettu että mitta on paikkansapitävä eikä asiakkaita huijata liian lyhyellä mittakepillä. Äidillä taitaa olla pari vanhaa mittakeppiä kotona, mutta niissä ei mielestäni ole leimoja eikä metallivahvistuksia, yhdessä tosin taitaa olla luinen kahva. Yleensä ne ovat puoli metriä pitkiä mutta olen minä nähnyt metrin pituisenkin mittakepin, tosin sen käyttäminen voi olla vähän hankalaa, etenkin jos on lyhyet kädet :D
Tykkään silloin tällöin keräillä vanhoja valokuvia, niissä on jotakin hirveän hurmaavaa. Viehätyn etenkin kauniista puvuista ja kampauksista sekä ajalle epätyypillisistä ja erikoisista kuva-aiheista kuten tuo 20-luvun katukuva sekä hassu minikuva puolialastomista kaveruksista viuluineen ja pyörineen. Jatkuva keräilykohteeni ovat ihmiset polkupyörien kanssa, kuten olen jo aiemminkin blogissa maininnut. Tällä kertaa löysin sellaisia peräti kolme. Pitäisi ostaa lisää valokuvakehyksiä sillä seinälle pääsyä odottaa nyt vissiinkin viisi pyöräkuvaa.
Voi iik, miten ihania valokuvia! Mää koitan aina kirppareilta bongailla vanhoja valokuvia, mutten ole vielä raaskinut ostaa (en aio maksaa viittä euroa yhdestä kuvasta). En oikein tiedä mikä siinä on, mutta tuntuisi ihan luontevalta omistaa vanhoja valokuvia ihmisistä joita ei edes tunne. Haluaisin koota vanhoista kuvista joko seinäteoksen tai sitten laittaa niitä albumiin. Voisin selailla albumia ja kuvitella kuvien ihmisten elämää.
Hehkuvainen – Täytyy tunnustaa että minä olen maksanut vitosen valokuvasta, en kyllä enää muista mistä kuvista, niitä on jo niin paljon :D tosin nämä eivät olleet ihan niin hintavia. Mutta sillä rahalla kuvan pitää olla jo todella erityinen. Olen myös ostanut kokonaisia valokuva-albumeja. Mulla on suvun perintönä tulleita vanhoja albumeita jotka on täynnä ihmisiä joita en tunne, joten kirppikseltä ostetut ei ole juuri sen kummempia. Ja mullahan tosiaan on niitä pyöräkuvia seinällä, osa sukulaisista, osa tuntemattomista. Minusta on jotenkin kiva ajatus että nämä ihmiset jotka oma suku on jo unohtanut jäävät jonkun muun muistoihin kuvien muodossa, vaikka sitä ihmistä ei henkilökohtaisesti tuntenutkaan. Sitäpaitsi kuten sanoit, on kiva miettiä millaisia tarinoita niiden ihmisten elämään ja siihen kuvaustilanteeseen liittyy.