Flashback to the childhood


Harvoin pääsee
pynttäytymään teemabileisiin. Niinpä tilaisuuden osuessa kohdalle on pakko ottaa siitä kaikki irti. Hauskinta on tietysti silloin kun kaikki vieraat ovat jaksaneet panostaa edes vähän. Itse kyllästyin jossain vaiheessa naamiaisten ja teemabileiden järjestämiseen kun tuohon aikaan ystäväjoukkoni koostui suurimmaksi osaksi ihmisistä joita ei tuollainen pynttäytyminen kiinnostanut yhtään ja lopputuloksena olikin sitten bileet joissa minä olin ainoa teemaan pukeutunut tai sitten vieraat eivät saapuneen ollenkaan.

80-luku ei ole ihan niitä suosikkivuosikymmeniäni sillä se on vielä vähän liian tuoreesti omassa muistissa, mutta teemabileet on aina teemabileet eikä ole niin väliksi että pitääkö siitä omasta asustaan vai ei, kysehän on vain hauskanpidosta ja hulluttelusta. Pieni pelleily olisi joskus paikallaan ihan jokaiselle. Muistutan tässä kohtaa että pukeutuminen ei aina tarkoita armotonta rahanmenoa. Ompelijana mulla tietysti löytyy jo varastoista valmiina yhtä ja toista, mutta kirpputorit ovat teema-bileiden edullinen aarreaitta niille joiden mielikuvitus pelaa. Näytän miten meidän kasari-asut koostuivat.

Ja koska
mun objektiivin valovoima ja kameran kuvanlaatu ei tunnu vetävän vertoja muiden parempilaatuisille objektiiveille ja kuville niin käykää katsomassa muut bilekuvat Marian, Nooran, päivänsankari Maijan ja Marin blogeista. Kiitos kaikki ihanat ihmiset.
Ja ennenkaikkea iso kiitos päivänsankarille hauskojen bileiden emännöinnistä!

Dynastia-teema: Rhia Carrington
Mekko: omasta kaapista, hankittu kirppikseltä parilla eurolla reilu
vuosi sitten, helmaa vähän lyhennetty

Olkapääkoristeet:
tilkku paljettikangasta alle 2 € Eurokankaasta,
muovistrassit purettu kirppari-topista 2 €,
höyhenpuuhka saatu kaverilta puoli vuotta sitten,koristeet on harsittu olalle ja ne
voi poistaa jakäyttää myöhemmin jossain muussa projektissa
Korut & laukku: omista varastoista, haalittu kokoon vuosien saatossa
Sukkahousut: paljettikankaan lisäksi ainoa uutena ostettu asuste, 2,95 €
Meikki: mallina Alexis Carrington, kaikki meikit kaiveltu omista varastoista
Tätä tilaisuutta varten asukokonaisuuteen käytetty summa: alle 7 €

Huge hair


New romantics-teema: Ugg Ant

Paita: tuunattu kahdesta miesten paidasta, molemmat kirppikseltä yht: 9 €,
röyhelöt voi jälkeenpäin poistaa ja valkoinen kauluspaita jää
isännälle myöhempään käyttöön

Housut & vyöt: isännän omasta vaatekaapista
Kaulakoru: lahja Rhialta 4 vuotta sitten
Hiuskoristeet: Rhian ompeluvarastoista nauhanpätkiä ja höyhen
Meikki: mallina Adam Ant, tarvikkeet Rhian varastoista
Tätä tilaisuutta varten asukokonaisuuteen käytetty summa: 9 €

IN ENGLISH
Very rarely
you get to play dress up in theme party. So when the opportunity comes you make the most of it. It is most fun when all guests have atleast some effort on getting dressed up. I got bored on arranging dress up theme parties because at that time most of my friends weren’t very interested in that sort of nonsense. Usually I was pretty much the only person who made the effort or in other case people didn’t show up.

80’s isn’t one of my favourite decades becase I still have that era too fresh in my memory, but theme party is a theme party and it doesn’t really matter if you like your outfit or not. It is all about having fun and being a bit silly. Little bit of clowning around makes good for everyone. At this point I should remind you that dressing up doesn’t always mean huge amount of money. As a seamstress I happen to have all sort of stuff in my storages, but thrift shops and car boot sales are treasuries for those attending to theme parties. Here is how we formed our outfits.

Dynasty theme: Rhia Carrington
Dress: thrifted about a year ago, hem shortened
Shoulder decoration: small piece of sequin imitation fabric less than 2 €
plastic rhinestones taken from thrifted top 2 €,
featherboa from a friend 6 months ago
decorations can be removed later
Jewelry & eveningbag: from my stash, collected through the years
Tights: only item besides sequin fabric that I bought for this, 2,95 €
Make up: Alexis Carrington style, everything used in this found from my own storages
The amount of money used for this occasion: less than 7 €

New romantics theme: Ugg Ant

Shirt: made of two men’s shirts, both thrifted 9 €,
ruffles can be removed and white shirt will stay
as it is for later use

Trousers & belts: from his own wardrobe
Necklace: gift from Rhia 4 years ago
Hairdecorations: feather and ribbons from Rhia’s storages
Make up: Adam Ant style, everything from Rhia’s storages
The amount of money used for this occasion: 9 €

And because my camera and it’s picture quality don’t seem to match with other better quality lenses please do and check other party photos from Maria’s, Noora’s, birthday girl Maija’s and Mari’s blogs. Thank you all lovely people. And most of all, thanks to the birthday girl for hosting such a fun party!

Yours truly,
mrs Carrington a.k.a

12 Comments

  1. tiiti says:

    sulla oli kyllä semmoinen miljoonan dollarin asu, ja hymy! oot selkeästi sukua carringtoneille, tai ainakin henkisesti miljoonaperijätär!

  2. Maija says:

    Hihii, teillä oli kyllä molemmilla aivan upeat asut! Ihanaa että pääsitte kumpikin tulemaan! <3

  3. SalsaDesign says:

    Aivan mahtava kokonaisuus, nuo olkapää koristeet ja meikki on toteutuneet loistavasti!!! 80-luku jyrää!!!

  4. Anonyymi says:

    On monesti pitänyt kommentoida että oot yksi kauneimmista naisista mitä oon ikinä nähnyt. Tyrmäävä.

  5. annakaisu says:

    Upeeta, kerrassaan! Voitko paljastaa, miten teit tuon kampauksesi lyhyisiin hiuksiisi?

  6. Forêt Noire says:

    Voi hesus että olette ihanan näköisiä! Vau!! Olet tuunannut näemmä isännänkin asuun sopivaksi ;o))

    Adam & Ant oli aikoinaan suuri suosikkini.

  7. Romulus says:

    Mainio Dynastia-asu, ihan mieletön :D

  8. Ilona says:

    Ooh, oletpa upea Dynastia-leidi! :)

  9. Prefecta says:

    Tuo sun lookki on kyllä fantastinen ja niin totaalisen esikuvansa näköinen, että!

  10. Rhia says:

    tiiti: henkinen miljoonaperijätär =D se kuulostaa hyvälle, laitan sen mun cv:hen.

    Maija: oli tosi kivaa tulla ja isäntäkin tuntui kovasti viihtyvän laatuisassa Top Gear-joukkossa =D

    SalsaDesign: oli hauskaa väsätä noita vermeitä ja meikkiä. Onnistuivat yli odotusten =D

    Anonyymi: ohoh, oon varma että tuossa on puolet liiottelua, mutta siitä huolimatta printtaan tuon seinälle =) kiitos!

    annakaisu: tässäkin kampauksessa apuna toimivat aiemmin mainostamani Carmen-rullat. Laitoin kuiviin pestyihin hiuksiin reilusti muotovaahtoa ja Joicon lämpökäsittelysuojaa. Kiersin rullat koko päähän (lyhyttä niskaa lukuunottamatta) jättäen jakauksen oikeaan sivuun. Rullat kiersin alaspäin. Rullien jäähdyttyä ja hiusten kuivahdettua avasin rullat ja haroin sormin tukan kevyesti auki. Taisinpa kevyesti vähän harjata harvapiikkisellä harjalla. Sitten reippaasti tuupeerausta ja hurjasti hiuslakkaa etenkin hiusten tyveen ja yltympäri. Parin tunnin kuluessa tukka vähän läsähtää joten lisäsin vielä päälaelle pari pinniä pitämään kiharoita paikoillaan.

    Forêt noire: juuh, isäntä piti kans tuunata =) Adam Ant on etenkin isännän suosikki, mutta itekin tulee sujuvasti kuunneltua edelleenkin.

    Romulus & Ilona: mä päätin vetää Dynastia-linjaa kun arvasin että muut on enempi semmosta Madonna- ja poppari-tyyliä neonväreineen ja kreppi-hiuksineen. Isännästä haaveilin Miami Vicen Sonny Crocketia, mutta sillä oli itellä tuo new romantics-idea =)

    Prefecta: no mä olin näkevinäni jotain yhdennäköisyyttä parissa kuvassa xD valokuvat vaan ei oikein tahtonu onnistua kun kiireessä piti alkaa kuvaamaan ja oli jo vähä hämärää.

  11. bubble says:

    Mun piti oikein googlettaa Alexis Carrington ja hitsi, meikki onnistui kyllä ihan nappiin!! :) Ja pukukin on upea, sen enempää esikuvaa tuntematta.

  12. Rhia says:

    bubble: =) kiitos. Alexis Carringtonin puvut oli tommosia olkapäitä korostavia, joskus vähä liiankin kimaltavia, rikkaan yläluokan ja piinkovan bisnesnaisen vaatteita. Yks mun kaikkien aikojen suosikkiasu Alexisilta on valkoinen muhkea karvahattuja ja valkoinen poolo. En muista enää mitä alaosassa oli. Mulla on itselläkin sellainen jättimäinen karvahattu, tosin se ei ole ihan valkoinen vaan vaaleanharmaa =)

Comments are closed.