Voitto! / Winning!

Nyt voisin ottaa taas vastaan parit aplodit ja hurraahuudot. Siivosin nimittäin vaatekaappini (shhh, ei nyt puhuta niistä kolmesta muusta vaatekaapista joissa mulla on vaatteita tahi täysinäisistä pyykkikoreista). Lopputulos: alle kassillinen mietinnässä olevia, kaksi kassillista myytäviä, puolitoista kassillista korjattavia (joista osa saattaa vielä siirtyä myytävien kasseihin). Ja tietysti siisti vaatekaappi. Jei, voitto!

Siitä päästäänkin sujuvalla aasinsillalla päivän kitinään. Kuka idiootti suunnittelee näitä epäkäytännöllisiä valmisvaatekaappeja? Katsokaa nyt. Hyllyt ovat järjettömän kaukana toisistaan niin että niille jää paljon turhaa tyhjää tilaa (jäi jo ennen siivousta). Kaappin yläpäässä mutta myös alapäässä hyllyjen säätöreiät loppuvat kesken. Ylös voisi laittaa yhden ylimääräisen hyllyn esim harvemmin käytettäville kengille, mutta ei sitten voikaan koska hyllynkannakkeille ei ole reikiä tarpeeksi ylhäällä. Ylin hylly on nyt ylimmissä rei’issä. No entäs sitten tankopuoli? Tankokaappeja on makuuhuoneessa yhteensä kolme. Yksi on isännän käytössä ja kaksi minun. Kaikki mekot ovat yhdessä kaapissa joten tämä toinen jää puseroille ja hameille. Kuvasta näkee varsin selkeästi että kaapin alaosa on periaatteessa turhaa tyhjää tilaa johon vain kasautuu tavaraa joka ei sovi muualle. Ei sitten suunnittelijalla tullut mieleen että voisi vaikka pistää kaksi tankoa päällekkäin, alempaan sopisivat hameet ja ylempään puserot. Ajatuksena on jossain vaiheessa siirtää tankokaapin alempi hylly toiseen kaappiin, nostaa tankoa ylemmäs ja hommata toinen tanko alapuolelle. Mutta ei ole vielä saanut aikaiseksi, sehän vaatii katsokaas kauppaan menemistä.

Niin ja sitten vielä yksi asia. Tietääkö joku mistä saisi kivoja kapeita mutta pitkiä koreja/laatikoita joita mahtuisi kaappiin kaksi rinnakkain? Nuo perusmuovikorit joissa säilytän alusvaatteita eivät mahdu rinnakkain joten ovat peräkkäin mutta ovat älyttömän hankalat ja epäkäytännölliset. Otetaan myös ideoita vastaan vöiden säilyttämisestä.

IN ENGLISH
Now I could use some applause and cheering. I cleaned my closet (shhh, let’s not mention three other closet I keep my clothes in nor our full laundry baskets). Result: less than one bag of think-through stuff, two bags of things to sell, one and half bags of stuff that needs repairs (and some of them might end up in with the things to sell anyway). And of course organized wardrobe. Yay, I’m winning!

That brings me to my whine of the day. Who idiot designs these impractical readymade closets? I mean look at it. Shelves are way too far away from each other and there is too much empty space (even before the clean up). On the top the highest shelf is sitting on the highest adjustment holes, so you can’t put any more shelves above, even if you wanted to.  Same thing on the bottom. And look at the hanger side. We have three hanger closets in the bedroom. One is in the use of boyfriend and two in mine. All my dresses fit in one so this other one is reserved for tops, blouses and skirts. You can see from the picture that the bottom of the closet is basically useless and only piling stuff that doesn’t fit anywhere else. Designer didn’t come to think of putting maybe two poles in it, one on top for blouses, one on the bottom for skirts. My plan is to move one shelf to the other closet, move that pole a bit higher and then get another pole on the bottom. But I haven’t got arround on doing that, it requires going to the shop.

And one more thing. Does anyone know where to get pretty narrow but long baskets/boxes that would fit side by side inside the closet? Those plastic basic baskets where I keep my underwear are too wide to put side by side and this way they are way too impractical. I would also be grateful for having ideas how to store belts.


Epäkäytännöllinen mutta siisti vaatekaappi. /
Impractical but clean wardrobe.

12 Comments

  1. Vilma says:

    Juu, tuttu tilanne edellisen kämpän ajalta. :/ Tein juuri niin, että laitoin kaksi tankoa päällekkäin, eli ylempään sai paidat ja topi henkareille, alempaan hameet ja housut.

    Minä en tykkää tuollaisista kaappien hyllyosioista, koska niihin on liian helppo vain tunkea kamaa, ja osa vaatteista hautautuu aina hyllyn takaosaan. Laatikot on mun suosiossa, koska ne voi vetää esille ja saada koko tilan järkevästi käyttöön. Siksipä siis hankin Ikeasta Antonius-säilytyskalusteen rungon sekä muovi- ja lankaritilälaatikoita, otin hyllylevyt pois ja laitoin uudet sisusteet kaappiin. Toimi loistavasti! Toki riippuu kaapinmitoista, minkälaiset sisuskalut sinne mahtuvat.

    Ja sitten vielä linkki Ikean sivuille ja säilytysjärjestelmän osiin:
    http://www.ikea.com/fi/fi/search/?query=antonius

  2. RautaNeito says:

    Olen kiroillut ihan samaa! Meille on nyt tulossa yksi uusi vaatekaappi, jonka valmistaa puuseppä-kaverini, joten siihen sain itse suunnitella hyllyt miten halusin. Saa nähdä heivataanko jossain vaiheessa loputkin valmiskaapit mäkeen ja teetetään tilalle uudet.. No ainakin sitten kun saadaan lottovoitto :P

  3. Nina says:

    Oi, mahtava saavutus!!!! Nyt voi kevät alkaa!

    1. Rhia says:

      Vilma – Mä taas en jotenkin haltsaa niitä koreja ja laatikoita koska en saa vaatteita niihin järkevästi pinoon. Niistä tulee äkkiä vaan myllättyjä myttyjä mitä taas inhoan syvästi. Ainoat korissa/laatikossa säilytettävät on mulla vaatteet jotka ei pysy pinossa, eli sukat, alusvaatteet ja pienet asusteet kuten huivit hanskat jne. Eniten tykkäisin vaatehuoneesta jossa on kapeat pitkät hyllyt yhdellä seinällä ja paljon tankotilaa toisella. Tämmöset syvät kaapit on ahdistavia kun viikatut vaatteet ei jotenkin vaan sovi niihin hyllyihin kovin optimaalisesti. Toi Ikean korisysteemi oli silti hyvä linkki, saatan ehkä hyödyntää sitä töissä kankaille…

      RautaNeito – Mittatyönä tehty vaatekaappi ois kyllä ihana, ei vaan vuokra-asuntoon viitsi alkaa hirveästi tuunailemaan, etenkin kun nykyiset vaatekaapit on kiinteä osa asuntoa. Vanhoissa kerrostaloissa voi olla toinen juttu. Ei auta kuin tyytyä näihin ja yrittää saada ne toimimaan jotenkin.

      Nina – Niin, sitten on vielä ne kolme muuta vaatekaappia sekä kellari ;) Tosin kellarissa onneksi taitaa olla suurimmaksi osaksi jo valmiiksi kirppikselle seulottua tavaraa. Mut ei toi kaapin siivous oikeastaan ollut iso homma, isompi on sitten se kirppisroudaus…

  4. Arawn says:

    Minä taas en tykkäisi yhtään, jos hyllyille ei jäisi tyhjää tilaa. Täytyyhän vaatteet saada hyllyistä pois käyttöönkin ja yläkauttahan ne sieltä pois otetaan. Itselläni on usein vielä niin, että yhdellä hyllyllä on 4 pinoa vaatteita, jolloin joutuisin ottamaan etummaiset pois yltääkseni takimmaisiin, jos yläpuolella ei olisi tyhjää tilaa.

    Minulle sopii myös hyvin se, että tangon alapuolelle jää tilaa. Hyvä paikka säilyttää lankoja ja ompelukonetta! ;)

    1. Rhia says:

      Arawn – Totta tietysti tuokin, mutta jos hyllyn tilasta jää puolet käyttämättä niin ei se kovin optimaalista ole. Mä en tarvitse niin isoa tilaa tavaran ottamiseen kun yleensä vaan vedän sen haluamani vaatteen pois pinosta. Mulla on hyllyllä vain kaksi pinoa, koen hankalaksi kurkotella pinon takaa vaatteita käyttöön. Olen kokeillut kyllä sitäkin ja yleensä ne takapinossa olevat vaatteet jää käyttämättömiksi. Siksi mulle kaikkein käytännöllisin olisi se vaatehuone jossa on kapeat pitkät hyllyt niin että ne tulee optimaalisesti käytettyä kun vaatepinot on riveissä. Kaikki ompelutarvikkeet sun muut on mulla työhuoneella ja pyrin välttämään niiden tuomista kotiin koska ne vaatisi kokonaan oman ylimääräisen huoneen jota meillä ei ole.

  5. prefecta says:

    Vöitä varten vois ajatella laittavansa tankokaapin sivuseinään semmosen tangon (joku tän tyyppinen http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/50074183).

    1. Rhia says:

      prefecta – Hmm, hyvä idea, pistänpä tuon harkintaan.

  6. Petriina says:

    Inhoan näitä tavallisia vaatekaappeja syvästi. Niiden kapeutta ja syvyyttä ! Kun kaapin mitoituksen pitäisi olla juuri toisin päin, jotta saisi vaatteet esille hyvin.

    Vöitä varten voi myös laittaa kaapin oven sisäseinään pienen naulakon.

    1. Rhia says:

      Petriina – Kyllä, kapeus yhdistettynä syvyyteen tekee niistä varsin epäkäytännöllisiä. Naulakko vöille kuulostaa myös hyvältä. Olen haaveillut sellaisesta ulosvedettävästä lokerikosta jossa olisi pieniä, juuri vöille sopivia matalia lokeroita, mutta ei taida tähän kaappiin sellainen sopia…

  7. Ilona says:

    Olen nyt jokusen päivän “myöhässä” tästä keskustelusta, mutta kuitenkin: olen ihmetellyt ihan samaa, ja moni sisustussuunnittelijakin tätä asiaa harmittelee. Kaapit ovat ylipäätään liian syviä ja hyllyvälit liian suuria; vaatepinot kaatuvat aina johonkin suuntaan ja hyllyltä ei lopulta löydä mitään.

    Lisähyllyjä kannattaa hankkia jos vaan mahdollista, ja ‘säätöreikiä’ voi varmaan porailla itse ylös/alas. Mä ostin viimeksi Ikeasta muutaman muovia/muovitettua kangasta olevan, kokoontaittuvan kapean säilytyslaatikon (ne taisi olla jossain paketissa, missä oli monenkokoisia sellaisia). Eivät ole järin pitkiä, mutta niihin menee just vyöt, käsineet ja sen sellaiset pienet kätevästi.

    1. Rhia says:

      Ilona – Et sinä mitään myöhässä ole :) ei meillä ole täällä mitään aikarajoituksia. Niin, kiinnostaisi tietää kuka ne vaatekaapit sitten suunnittelee jos sisustussuunnittelijatkin on sitä mieltä että kaapit on väärän mallisia??? Edellisiin asuntoihin olen hommannutkin lisähyllyjä. Kerran jopa vaihdoin semmoset muovilaatikot lastulevyhyllyihin kun en millään tullut toimeen niiden muovisten kanssa. Luulen että tällä kertaa riittää se että siirrän tuon yhden hyllyn tangon päältä vasemmalle puolen ja hommaan sitten toisen tangon hameille. Pitääkin tutkailla Ikean valikoimaa oikein suurennuslasin kanssa seuraavan kerran kun on sinne asiaa. Sieltä tuntuu löytyvän paljon kaikenlaista kätevää. Niillä oli aiemmin valikoimassa semmonen puinen/muovinen vaatekaapin lisävaruste millä pystyi jakamaan vetolaatikon pieniin lokeroihin mutta se on vissiin lopetettu koska en löytänyt sitä verkkosivuilta. Mutta keksin varmasti jotain muuta.

Comments are closed.