Tämän päivän postaus on vähän myöhässä aikataulusta sillä piti odotella päivän valoa kuvien ottamista varten. Kävin nimittäin korjaamassa lintulautaa ja laittamassa linnuille perinteisen joululyhteen. Lintujen talviruokinta on kuulunut talveen lapsuudestani asti. Maalaistalossa oli aina varattuna linnuille talia, kauralyhteitä ja jyviä. Navetan parven viljalaarit olivat täynnä kauraa, josta täydennettiin takapihan lintulautaa ja puun oksaan ripustettiin pala siannahkaa jossa oli paksu kerros rasvaa. Lapsena istuimme pirtin ison ikkunan ääressä ja yritimme tunnistaa lintulaudan vierailijoita lintukirjan avulla. Suurinta hupia oli kuitenkin seurata oravan puuhia. Se haki lintulaudalta jyviä ja piilotteli niitä lumihankeen. Vaarini oli erityisen mieltynyt oraviin ja hän erityisesti piti huolta oravien talvieväistä. Saattaa olla että mielikuvitus tekee tepposet, mutta minulla on muistikuva että kurret olisivat kesyyntyneet sen verran että vaari saattoi ruokkia niitä kädestä. Saattaa olla että tämä ei oikeasti pidä paikkansa, en ole enää asiasta varma.

Näistä lapsuuden ajoista kuitenkin on jäänyt sellainen muistijälki, että haluan itsekin aikuisena ruokkia lintuja talvisin. Monet linnut tarvitsevat sitä kipeästi, jotta selviytyvät pakkasten yli kevääseen. Etenkin kaupungeissa ja taajamissa talviruokintaa on vähennetty voimakkaasti sen myötä ilmestyvän rottaongelman johdosta. Monin paikoin kaupungeissa lintujen ruokkiminen on kielletty. Siksi en koskaan kaupunkiasujana voinut sitä tehdä. Nyt maalla, taajaman ulkopuolella olen joka vuosi ruokkinut lintuja ja se onkin ollut itselleni yksi tärkeä henkisen hyvinvoinnin lähde. Mikä sen ilahduttavampaa kuin nähdä lintulaudalla harvinaistunut hömötiainen, pirtsakka urpiainen tai pullea punatulkku.

Meillä lintulaudan vierailijat koostuvat pääosin tali- ja sinitiaisista ja pikkuvarpusista. Pikkuvarpusten parvi on suurentunut vuosi vuodelta. Tavalliset varpuset loistavat poissaolollaan. Satunnaisina vierailijoina ovat punatulkut, jotka pysyvät liikkeessä ja käyvät laudalla ehkä kerran viikossa, tai harvemmin. Muiden tinttien laumassa laudalla vierailee toisinaan yksi tai kaksi hömötiaista. Olen tästä erityisen iloinen sillä hömötiainen on vaarassa kuolla sukupuuttoon, sen luontaisten asuinalueiden käydessä vähiin. Hömötiainen on Suomessa erittäin uhanalainen.

Muita lintulaudallamme säännöllisesti vierailevia lajeja ovat mustarastaat ja harakat. Harvinaisempia urpiaiset ja kuusitiaiset. Aiempina vuosina myös käpytikka on käynyt syömässä talipalloja, mutta viime talvena sitä ei näkynyt. Myös orava vierailee ruokintapaikalla ja on keksinyt että pureskelemalla lintulaudan kattoa kiinni pitävän muoviosan, se pääsee käsiksi jyvävarastoon ja olenkin bongannut sen muutama päivä sitten pää alaspäin jyväsäiliössä. Kurre on jyrsinyt tuo osan nyt jo kahdesti. Tällä kertaa korjasin sen ohuella rautalangalla. Katsotaan riirrääkö kurren voima langan vääntämiseksi paikoiltaan ja pitääkö se vaihtaa järeämpään. Minua ei haittaa että kurre käy syömässä oman osansa tarjottavista, enemmän harmittaa että se on nyt rikkonut jo kaksi lintulautaa.

Today’s post is a little late because I had to wait for daylight to take the photos. I went to repair the bird feeder and put out the traditional Christmas sheaf for the birds. Feeding birds in winter has been part of my whole childhood. At our farmhouse, we always had tallow, oat sheafs, and grains reserved for the birds. The grain bins in the barn were full of oats, which we used to fill the bird feeder in the backyard, and we hung a piece of pigskin with a thick layer of fat on a tree branch. As children, we would sit by the large window in the living room and try to identify the visitors to the bird feeder with the help of a bird book. However, the most fun was watching the squirrels. They would fetch grains from the bird feeder and hide them in the snow. My grandfather was particularly fond of squirrels and took special care of their winter food supply. It may be my imagination playing tricks on me, but I have a memory of the squirrels becoming so tame that my grandfather could feed them from his hand. It may not actually be true, I’m no longer sure.

However, these childhood memories have left such an impression on me that I want to feed birds in winter as an adult too. Many birds desperately need it to survive the cold season until spring. Winter feeding has been greatly reduced, especially in cities and towns, due to the rat problem that comes with it. In many places in cities, feeding birds is prohibited. That is why I was never able to do it as a city dweller. Now that I live in the countryside, outside the village center, I have been feeding birds every year, and it has been an important source of mental well-being for me. What could be more delightful than seeing a rare willow tit, a lively redpoll, or a plump bullfinch on a bird feeder?

The most frequent visitors to our bird feeder mainly are great tits, blue tits, and tree sparrows. The flock of tree sparrows has grown larger every year. In my childhood so ordinary common sparrows are completely absent these days. Occasional visitors include bullfinches, which are always on the move and visit the feeder perhaps once a week, or less often. Among the other tits, one or two willow tits occasionally visit the feeder. I am particularly happy about this because the willow tit is in danger of extinction as its natural habitats are disappearing. The willow tit is highly endangered in Finland.

Other species that regularly visit our bird feeder include blackbirds and magpies. Less common are redpolls and coal tits. In earlier seasons also great spotted woodpecker has visited our fatball serving, but I didn’t see it last winter at all. Squirrels also visit the feeding station and have figured out that by chewing through the plastic part that holds the roof of the bird feeder in place, they can get to the grain supply. I spotted one upside down in the grain container a couple of days ago. The squirrel has chewed through that part twice now. This time, I repaired it with thin iron wire. We’ll see if squirrel’s strength is enough to bend the wire out of place and if it needs to be replaced with something stronger. I don’t mind that they come to eat it’s share of the food on offer, but I’m more annoyed that it has now broken two bird feeders.