Miniatyyriseinä / Miniature wall

Muistatteko kun muutama vuosi sitten postasin miniatyyrimaisemasta johon olin tehnyt katulyhdyn, omenakorin ja kattokruunun. No en ole tehnyt sitä pariin vuoteen yhtään, mutta yhtäkkiä jostain sain tarmonpuuskan ja päätin rakentaa maisemaan suunnittelemani talon seinän. Ideana on että toisella puolella näkyy talon ulkoseinä ja piha-aluetta ja toisella puolella eteishallin seinä ja sisustusta kattokruunuineen. Tarkoituksena on tehdä tämä kokonaan kierrätysmateriaalista ja siitä mitä kotoa löytyy valmiina. Uutena saan ostaa vain liimaa ja maaleja jos ne loppuvat kesken.

Seinän rakenne ei ole kovin monimutkainen. Perusseinä on pala pahvilaatikkoa ja yksityiskohdat ovat pahvista leikattuja paloja, liimattuna perusseinän päälle. Ovi minulla oli ennestään. Aloitin leikkaamalla seinään aukon ja liimaamalla oven kiinni aukon kohdalle. Taivutin pahvin yläosan jotta sain aikaan räystään ja katon alaosan ja leikkasin englantilaista kivikattoa imitoivia paloja pahvista. Lopuksi maalasin yksityiskohdat. Sisäseinän yläosaan hahmottelin englantilaistyylisiä puupalkkeja ja valkoista kalkittua seinää, alaosaan puolipaneelia ja tapettia. Tapettia minulla ei valitettavasti ollut sitä riittävästi tulostettuna, joten seinä on vielä vähän kesken. Maalauskin vaatii vielä vähän viimeistelyä. Sen jälkeen sitten sisustamaan. Ehkä jonkinlainen vaatenaulakko, matto ja peili sopisi eteiseen ja pihaan kukkaruukku, harja, pensas tai puu. Pieni kuusi kynttilöineen olisi hieno.

PS. Tänään on myös #suuntanaomavaraisuus bloggareiden tammikuun postauspäivä. En ota tällä kertaa itse osaa, mutta käykää kurkkaamassa muiden kiinnostavat kirjoitukset. Linkit kirjoituksiin löytyvät täältä Sarin Tsajut-blogista.

Do you remember when couple years ago I posted about miniature scenery I was planning on making. I made street lantern, basket of apples and chandelier back then. Well, I haven’t made anything for it for years, but now all of a sudden I finally got energy to make the wall. Idea is that on one side you can see the front of the house and some yard near the front door and on the other side you can see some of the hall with interior decoration with chandelier and all. My plan is to make this completely from recycled materials and things I can already find at home. I can buy only glue and possibly paint if I run out.

Construction of the wall isn’t very complicated. Basic wall is just piece of cardboard box and details are smaller pieces, cut from the cardboard, and glued on top. I already had the door. I started by cutting an opening on the wall and gluing the door on top of it. I bent the top of the cardboard to create part of roof and glued little pieces, resembling slates, on it. Then I painted the wall and details. On the inside I created English style wood beams and chalked white wall on the top and wallpaper and paneling on the bottom. Unfortunately I didn’t have enough wallpaper printed out, so wall is still unfinished. Painting also requires little bit more touch up. After that I can start the interior decoration. Perhaps some sort of clothing rack, rug and a mirror would do. And flower pots, brush and a bush or tree for outside. Small Christmas tree with candles would be lovely.

PS. Today is also the Finnish self-sufficiency bloggers January launch. I am not participating this time, but feel free to read the other bloggers posts. Links to all of them you can find on Sari’s Tsajut blog.

En ihan hirveästi mittaillut tai suunnitellut. Tarkistin ainoastaan että seinä mahtuu lasikasvihuoneen sisään ja että oven aukko on sopivan kokoinen. Seinän kivet ja katon laatat hahmottelin ensin lyijykynällä ja leikkasin vapaalla kädellä jotta sain niihin luonnollista variaatiota. /
I didn’t really measure or plan too much. I only checked that the wall fits inside the little green house and that the hole for the door is correct in size. I sketched the stones and slates with pencil first and then cut with pretty much free hand, to achieve natural variation on them.

Etuseinä maalattuna. Haluan lisätä tähän vielä rappauksen tekstuuria (en ole vielä keksinyt miten se tapahtuu) ja kiviin elävyyttä. /
Front wall painted. I still want to add more texture on the plastered wall (I haven’t figured out yet how to do it) and more natural look on the stones.
Keskeneräinen eteishallin seinä. Tarvitaan vielä pari kattopalkkia, lisää tapettia ja ehkä yksityiskohtia puupalkkeihin. /
Unfinished hall wall. I just need couple more roof beams, more wallpaper and perhaps some details on the beams.
Ovessa ollut kranssi on kadonnut jonnekin kun teipin liima on antanut periksi. En tajua minne se on hävinnyt sillä ovi on ollut tässä minikasvihuoneessa koko ajan. Outoa. /
Wreath which was on the door has mysteriously vanished somehere, when the glue on the tape has dried. I don’t know what has happened, because it’s vanished but the door has been in the mini green house the whole time. Very odd.

10 Comments Add yours

  1. Jonna says:

    Ihana!!!! Kranssin on tietenkin käynyt joku lainaamassa oman asumuksensa koristeeksi. Ripottele oven eteen jauhoa, niin näet jalajäljistä kuka, sitten kun hän/se kranssin palauttaa.

    Tekstuuria pintoihin saa helposti esim. sekoittamalla maaliin (tai erikeepperiin) esim. hiekkaa tai suolaa. Vettä (tai vaikka kahvin jämät, maalisutien liotusvettä, maalien loppuja tms. jolla saa ikääntynyttä/sään runtelemaa sävyä) lisätään kunnes koostumus on sopiva.

    1. Meri says:

      Jonna – Kiitos vinkistä, pitää kokeilla hiekkaa tai suolaa rappaukseen. Ja kranssin kanssa pitänee ryhtyä salapoliisihommiin ja ripotella jauhoja ovelle ;)

  2. Lamar Yvette says:

    Wow! This is lovely work. I will take a few pointers and try my hand at doing this. Amazing what you are doing with cardboard. Happy New Year!

    1. Meri says:

      Lamar Yvette – Thank you very much! I saw youtube video where someone built a whole miniature house just from cardboard. So I thought I’d give it a go. It is amazing what little bit of paint can do to cardboard :) I am planning already how to make a mirror and clothing rack next. Happy New Year!

  3. biloba says:

    Tuo sama tonttuovi löytyy minultakin ja joku on nyysinyt siitä kranssin. Kansainvälinen tonttuliiga?

    Nyt kun ei tarvi stressata joulusta, voisi askarrella huvin vuoksi. Ensin vaikka katsoa ne kaappiin piilotetut epäonniset muffinivuokajoulupallot läpi, olisiko niistä käyttöön ensi jouluksi pienellä korjauksella vai joutaako poistoon. Sitten voisi rakennella pientä miniatyyrimaailmaa tyyliin Caroline Dewison, idea vuoden 2023 joululinkkivinkeistäsi.

    1. Meri says:

      biloba – Ooh! Tonttujen kranssivarkausliiga? (Mä kyllä löysin sen oman kranssin kun korjasin tänään joulukoristeet pois. Se oli joulukoristelaatikossa, minigrip-pussissa jossa oli muitakin mini-kamoja.)
      Nyt alkoi kiinnostaa mitä on muffinivuokajoulupallot? Ja Caroline Dewisonin tyyliset miniatyyrit kuulostaa huippu hyvältä ajatukselta askarteluihin. Tykkään hirveesti niistä liikkuvista ja valaistuista jutuista, mutta en ole vielä edes uskaltanut googlettaa mistä sellaisia pikkuruisia valoja saisi ja mitä mahtaa edes maksaa.

  4. biloba says:

    https://www.meillakotona.fi/artikkelit/muffinivuokapallot

    Helpot joulukoristeet (hah), kaapissa oli tarpeettomia punapilkullisia paperisia vuokia ja kuumaliimaa löytyy, joten eikun tekemään! Kuumaliima sai aikaan kauheita kökköjä ja paperikerrokset irvistelivät.

    Jos olisin malttanut käyttää tavallista liimaa ja aikaa, niin ehkä tulos olisi ollut parempi. Ajattelin parsia parit siisteimmät kasaan langalla, josko niitä sitten kehtaisi käyttää. Täydellisyyden tavoittelu ja askartelu on huono yhdistelmä, kun siihen lisätään vielä (muka) kiire.

    1. Meri says:

      biloba – Jaa juu tuollaiset pallot. Näitä on tehty monista matskuista, kahvisuodattimista lähtien. Nauratti kun ohjeessa sanottiin että älä käytä tavallista liimaa kun se voi tursuilla. Mikä vaan liima voi, jopa puikkoliima. Toivottavasti saat vielä ne fiksattua.

  5. Tiina Vainio says:

    Kivan näköistä tulossa! Pahvi on mitä mainoin ja monipuolisin materiaali miniatyyreihin. Tekstuuria saa myös käyttämällä munakennoa ja/tai manna- tai kauraryynejä esim. rappaukseen (liimaa pintaan, mannaryynit seinään ja annetaan kuivua, maalataan halutulla värillä). Terveisin Miniatyyriharrastaja

    1. Meri says:

      Tiina Vainio – Kiitos ja kiva kun eksyit kommentoimaan :) Kiitos vinkeistä, täytyy hiukan testata ja katsoa mikä sopisi parhaiten tähän.

Don't be shy, leave a message! / Älä ujostele, jätä viesti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.