Maaliskuu tuo jo lupauksen keväästä. Sää on muuttunut kosteammaksi, lumi raskaammaksi ja aamut valoisammiksi. Omavaraistelijoiden maaliskuun aiheena on ihmiset ja elämä omavaraistelun näkökulmasta ja mikä siinä on parasta. Helmikuun postauksessa mainitsin ohimennen että itselleni oikeastaan parasta omavaraistelussa on yhteisö. Te ihmiset siellä ruudun toisella puolella. Kaikki ne ihanat instagrammaajat, bloggarit ja tubettajat, jotka jaksavat jakaa omia vinkkejään ja antavat inspiraatiota meille muille, sekä tietysti kaikki blogin lukijat ja instan seuraajat. Se itsellänikin on yhtenä vahvimpana inspiraationa blogin kirjoittamiseen, omien kokemusten jakaminen, vinkkien antaminen sekä ihan yleinen into ja ilo tehdä. Omavaraistelijoiden #suuntanaomavaraisuus postauksia luotsaavat Sari (Tsajut) ja Heikki (Korkeala). Muiden blogien linkit löydät tästä alta. Postaus jatkuu linkkien jälkeen.
Kasvuvyöhyke 1
Kakskulma
Jovela
Tillintilan Anna
Kasvuvyöhyke 2
Päiväpesän elämää
Finland urban farming
Kohti laadukkaampaa elämää
Oma tupa ja tontti
Sarin Puutarhat
Pilkkeitä Pilpalasta
Kasvuvyöhyke 3
Tsajut
Villa Varmo
Rakkautta ja maanantimia
Sininen tupa
Ihan vaan Tiia
Kasvuvyöhyke 4
Sweet food O’Mine
Kasvuvyöhyke 6
Farm Escape
Kasvuvyöhyke 7
Korpitalo
Olen muutamia kertoja maininnut että vaikka emme asukaan kylän keskustassa, meillä on tässä naapurustossa pieni mukava muutaman talon pienyhteisö. Osa taloista on kesäasuntoina, mutta muutamassa talossa on ympärivuotisia asukkaita. Olemme tutustuneet muutamien naapureiden kanssa ja annamme naapuriapua puolin ja toisin. Olemme isännän kanssa ottaneet tavaksi pitää pihatiemme välittömässä läheisyydessä olevien kaikkien naapuruston postilaatikoiden osuuden lumesta aurattuna ja erään naapurin pihatietä yritämme pitää avoinna aina kun mahdollista, sillä he eivät ole jatkuvasti paikalla voidakseen tehdä sitä itse. Olen myös tehnyt naapurille pieniä korjausompeluita tai vienyt keräämiäni sieniä, jos on tullut kerättyä omaa tarvetta enemmän. Vastaavasti olemme saaneet naapureilta kerätä omenia ja vadelmia ja saanut heiltä jätevillaa puutarhan maanparannukseen. Naapuriapu nousi arvoon arvaamattomaan juuri tällä viikolla kun pakastimemme päätti alkaa temppuilla. Saimme viedä osan pakasteistamme naapurin isoon pakastimeen. Omavaraistelijalle pakastimen rikkoutuminen on todella kurja juttu, näin kevättalvella siellä on vielä paljon satoa säilössä sekä tietysti osa normaalista kotivarasta. Tällä kertaa siellä oli myös osa äitini pakastimesta tuoduista marjoista ja mehuista, kuten herkullista äidin tekemään pihlajanlehtijuomaa.
Kaikki nämä tehdään omasta vapaasta halusta, vastikkeetta. Ja se siinä onkin parasta. Teemme naapurien iloksi jotakin pientä silloin kun se meille sopii, ja he tekevät jotakin meille silloin kun siihen löytyy tilaisuus. Onneksemme kaikki naapurit ovat hirveän leppoisia ja mukavia. Heidän kanssaan on helppo tulla toimeen. Olemme talon ostettuamme olleet sen suhteen erittäin onnekkaita, sillä samaa ei valitettavasti ole voinut sanoa kaikissa aiemmissa asuinpaikoissamme.
Näköetäisyydellä toisistaan sijaitsevissa taloissa on muutakin etua, ne nimittäin antavat turvaa. Vaikka haluaisin uskoa meidän elävän edelleen lapsuuteni lintukodossa, fakta on että myös meidän alueellamme on vieraillut pitkäkyntisiä, jopa keskellä kirkasta päivää. Kotitiemme varrelta on joistakin kauimmaisista taloista käyty omin luvin ottamassa arvotavaraa kuten kalliita työkaluja. Naapuritalojen läheisyys auttaa pitämään silmällä aluetta ja informoimaan muita, mikäli hämäräperäistä liikettä havaitaan.
Yleisesti ottaen koko kyläyhteisö on ottanut meidät vastaan hyvin. Vaikka toisaalta viihdyinkin kaupungissa ja eräällä tavalla nautin suurien ihmismäärien tuomasta anonymiteetistä, maalla, pienessä kylässä, asuminen on kuitenkin enemmän minun juttuni. Ihmiset ovat kohteliaita, ohikulkijoille morjestetaan, vaikka heitä ei tunnettaisikaan, ja kaupassa myyjä saattaa kysyä mistä olen hankkinut kauniin takkini tai mitä aion tehdä viikonloppuna. Kyläläiset kokevat eräänlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, vaikka eivät varsinaisesti tuntisikaan toisiaan. Se on vähän sama juttu kuin insta-tilejä tai blogeja seuratessa, kokee jotenkin tuntevansa sen henkilön jota seuraa, vaikka ei ole koskaan tavannut. Kun samoja kasvoja näkee kaupassa ja kylänraitilla, kokee jotenkin tuntevansa heidät vaikka ei tietäisi edes heidän nimeään. Toki minua saatetaan täällä pitää omituisena ja kyläläiset saattavat “tietää” asiani paremmin kuin minä itse, mutta en ole koskaan antanut sen häiritä elämääni. Onneksi kukaan täällä ei ole ainakaan tähän mennessä nähnyt asiakseen tulla neuvomaan miten minun ja meidän tulisi elää elämäämme, vaan olemme saaneet olla ja elää täällä omana itsenämme. Koen että talon ostaminen ja maalle muuttaminen, juuri tähän kylään ja kyläyhteisöön on ollut yksi merkittävimpiä aikuisen elämäni päätöksiä ja tuonut elämään paljon lisää sisältöä ja onnellisuutta. Siitäkin huolimatta että vanhassa talossa on aina omat kommervenkkinsä ja pulmansa.
March is bringing the promise of spring. Weather has turned into more damp, snow has turned more heavy and mornings have more daylight. March theme on #selfsufficient bloggers is people and life in general on the perspective of self-sufficiency, and what is the best at it. On the February post I already shortly mentioned that to me the best part is actually the community. All you people on the other end of the internet. All wonderfull instagrammers, bloggers and youtubers, who share their knowledge and tips to us and are the never-ending inspiration to others and of course all the blog readers and insta followers. This is one of the strongers inspiration for me to write this blog, sharing all my experiences, knowledge, tips and enthusiasm and joy to make things. Our posts are hosted by Sari (Tsajut) and Heikki (Korkeala). You will find links to other posts below. Post continues after the links.
Finland Grow zone 1
Kakskulma
Jovela
Tillintilan An
Finland Grow zone 2
Päiväpesän elämää
Finland urban farming
Kohti laadukkaampaa elämää
Oma tupa ja tontti
Sarin Puutarhat
Pilkkeitä Pilpalasta
Finland Grow zone 3
Tsajut
Villa Varmo
Rakkautta ja maanantimia
Sininen tupa
Ihan vaan Tiia
Finland Grow zone 4
Sweet food O’Mine
Finland Grow zone 6
Farm Escape
Finland Grow zone 7
Korpitalo
I have mentioned couple times that even though we don’t live in the village center, we have lovely little community of people here. Some of the houses nearby are just summer houses, but some of them have permanent residents. We have got to know some of our neighbours and are both giving and received neighbourly help. Me and hubby have taken the habbit of plowing the snow from all the postboxes, which are nearby our yard entry. We also try to keep one of our neighbours driveway entrance clear from snow, because they aren’t always here to do it themselves. I have made some repair sewing to our neighbours or given them mushrooms if I have picked more than our own use. We have been allowed to pick apples and raspberries from neighbours and they have given us some waste wool for garden improvement. Neighbour help became really invaluable just this week when our freezer started acting up. Thankfully we were able to take some of our frozen food temporarily into neighbours large freezer. It is a bit of a catastrophy for self-sufficiency household when freezer breaks. Around this time of year there is still plenty of last years harvest left in the freezer, and of course some of our usual weekly/monthly food supply. This time there was also some berries and juices which I brought over from mums freezer, like the delicious rowan leaft drink which mum made.
We are doing all this on our free will, without expectation of compensation. That is the best part of it. We are doing something to make neighbours happy and their life easier and vice versa, when they have the chance. Thankfully all of our neighbours are very laidback and nice people. They are easy to get along with. We were extremely lucky on that perspective, when we bought this house. Unfortunately we can’t say the same on all of our previous neighbours in our old homes.
There is also other benefits on houses so nearby each other. When you can see the neighbours house from your yard, it also provides security. Even though I would like to believe that in Finland we still live in the paradise-like safe haven, like it was when I was a kid, the ugly truth is that even our neighbourhood is getting more and more unsafe. There has been thefts on our home street, even in broad daylight. Valuable things, like expensive tools, have been stolen from some of our neighbours further down the road. Close proximity of neighbours helps us to keep on eye on their homes and inform them in case of unwanted activity.
In general, whole of this small village community has been very welcoming. Even though I did like living in town and somewhat enjoyed the certain anonymity among large masses of people, living in small village is more my thing. People are polite, they wave at you when going past, even if they don’t know you. In the local shops staff might ask were you got that lovely coat, or what are your weekend plans etc. Villagers seem to have some soft of feeling of togetherness, even though they don’t really know each other that well. It is similar feeling what you get when you follow your favourite insta-account or blog or youtube channel. You feel like you know those people, even though you have never met them. When you see same faces every day on the streets or in the shops, you feel like you know them, even though you might not even know their name. I have to admit that villagers might think I’m weird or thei might “now” my business better than I do, but I never let that bother me. Thankfully no-one so far has felt the need to tell us how to live our life. We have been able to live our lives the way we want, as our true selves. I feel that buying this house and moving to countryside, to this particular village and community has been one of the most significant decisions of my adult life and has brought much more content and happyness to my life. Even despite of the fact that old houses always have their quirky little features and problems.
Delicious apples which I got from our neighbour. They have several trees which give plenty of harvest, sometimes too much. They let us pick them when ever we like. I have made dried apple slices and have fresh apple juice made.
I have received from locals for example this crimson beebalm and anemone sylvestris. I have handed out roots for siberian iris and buck’s-beard.
When freezer starts acting up, only thing to do is to drink your frozen juices, make berry porridge and berry treats, eat frozen food and take rest of the stuff temporarily into neighbours large freezer. Atleast we now finally managed to tidy up the freezer at the same time.
Pakastimessa pelottaa juurikin tuo, että jos se hajoaa ja varsinkin, jos asiaa ei heti huomaa (meillä on pakastin kellarissa, eli ei silmien alla alituisesti). Siinä on varmaan syy, miksen tee pakastemehuakaan, vaan aina “mummonmehua” – jossa on sokeria, niin että hampaissa rahisee :) Kuullostaa tosi ihanalta teidän kyläyhteisö, sellaiselta vanhan ajan meiningiltä.
Kotivaaraska – Juu, sehän siinä on se huono puoli, että mitä sitten kun se ottaa ja sanoo sopimuksensa irti. Tästä syystä itsekin mieluummin kuivaan yrtit ja teen marjoista höyrymehua. Syksyllä tein sen erehdyksen että teetin omenoista pastöroimatonta mehua joten jouduin pakastamaan 20 litraa omenamehua. Ensi kerralla otan pastöroituna niin ei tarvitse pakastaa. Tällä kertaa selvisimme onneksi säikähdyksellä, pakastimeen oli vain kertynyt liikaa jäätä. Sen pitäisi olla modernia mallia joka poistaa automaattisesti jäätä, mutta olimme varmaan täyttäneet sen liian täyteen, niin että ilma ei päässyt kunnolla kiertämään ja sinne oli alkanut tuulettimen ympärille kertyä jäätä. Sulatimme sen yön yli ja seuraavana päivänä kun jää oli sulanut pois, kuivasimme ja tuuppasimme takaisin verkkovirtaan ja nyt se käy ja kehrää taas kuin ihmisen mieli. Tiedämmepähän nyt paremmin että varmuuden vuoksi kannattaa kerran vuoteen sulattaa niin ei pääse käymään uudelleen näin.
Kyllä tämä taitaa olla sellainen vanhan ajan kyläyhteisö. Talvella on vähän hiljaisempaa, mutta kesän tullen täällä taas järjestetään paljon kaikenlaista. Luentoja, pihakirppispäiviä, taimienvaihtopäivää, markkinoita, tansseja ja sen sellaista. Kylän isoin tapahtuma on Suomen vanhin kansanmusiikkitapahtuma Kiikoisten Purpurit.
Kaupungissa ollessani muutamassa päivässä alan hermostua väkijoukkoihin ja alan kaivata rauhaa maalla. Vaikka hiekan vieraaksi tunnen itseni kylällä. Varon kertomasta olevani Helsingistä, ristiriitaa kaupunkien ja maaseudun välillä on.
Maija – En minäkään isoissa väkijoukoissa viihdy, mutta itse en ole täällä ainakaan kokenut muiden kyläläisten taholta ristiriitaa. Olen melko vapaasti kertoillut asuneeni yli 20 vuotta Tampereella.
Ihana, kun on tuollaista turvaa ja yhteisöllisyyttä <3
Me asutaan ns. kaukana kaikesta ja luulin, ettei tänne löydä pitkäkyntiset, mutta niin ne vaan on täälläkin pyörineet. Onneksi kesäisin on naapureita, niin ei ole niin yksinäinen olo.
Sari – Se on ihanaa. Turvakamerat toki vähän nekin auttaa, mutta lähinaapurit vielä enemmän.
Eipä nykyään enää taida sellaista perämettää oikein ollakaan jonne ei pitkäkyntiset löytäisi. Jos menee tie niin sinne pääsee.
Olen aina asunut maalla, enkä ole törmännyt siihen, että kovin suoraan ainakaan meillä päin sanotaan naapurille, miten pitäisi tehdä ja toimia. Aika rauhassa saa toteuttaa itseään. Tosin se on eri asia, mitä kylällä puhutaan.
Toisaalta ehkä siinä tapauksessa, kun nähdään, että naapurissa on hätä tai avuntarvetta, siinä kohtaa osataan monesti tulla kysymään, voisiko auttaa. Tai sitten vaan aletaan auttaa kyselemättä.
Aila – onneksi en ole kamalasti joutunut sellaisen kohteeksi, mutta olen kuullut kavereilta ja tutuilta että heille on joskus melko suorasanaisestikin todettu heidän olevan vääränlaisia tai tekevän väärin. Ei siis täällä meidän kylällä, vaan jossain muualla.
Rikkoutuva pakastin – the horror! O__o Onneksi oli naapuri, jolla oli pakastimessa tilaa!
Mitä/millaista on pihlajanlehtijuoma? On autuaasti karannut mielestä, jos olet täällä joskus siitä kertonut.
Hehkuvainen – Joo, pieni paniikki meinasi iskeä. Naapurilla on onneksi iso pakastin lampaanlihatuotannon vuoksi. Ja onneksi oma pakastin korjaantui sulattamalla. Ei tarvinnut lähteä uutta ostamaan. Tiedämme nyt että myös “automaattisesti jäätä poistava” pakastin pitää sulattaa säännöllisesti vaikka käyttöohjeissa toisin väitetään.
Pihlajanlehdissä on pieninä hiirenkorvina voimakas karvasmantelin maku. Maku katoaa lehtien kasvaessa, mutta isommistakin lehdistä maun saa vielä irtoamaan juomaa valmistamalla. Karvasmantelin maku jakaa mielipiteitä, mutta itse pidän siitä kovasti. Voisin tehdä äidin käyttämästä reseptistä postauksen tässä kevään koittaessa.