Nykypäivänä kun katsoo moderneja puhelimia, tekoälyä ja leffojen erikoistehosteita on lähes mahdoton uskoa että lähes kaikki se on kehitetty meidän elinaikanamme, viimeisen 50-60 vuoden aikana. Kuulennolla käytetyn tietokoneen suorituskyky vastaa kutakuinkin nykyisien taskulaskinten suorituskylyä. Yhdessä älypuhelimessa on enemmän tehoa kuin koko Nasalla vuonna 1969. Melko huikeaa!
70-luvulla syntyneet blogin lukijat muistanevat lapsuudestaan ensimmäiset pelitietokoneet. Kuminäppäimisen Sinclair Spectrumin, Commodore 64:n johon kuului pyöreämuotoinen kasettiasema ja Amiga 500:n jossa oli jo kiinteä korppuasema. Serkuillamme oli Spectrum jolla pelattiin ainakin laskettelupeliä jossa piti väistellä puita. Veljelläni oli C64 jolla pelattiin ainakin International Karatea, Boulder dashia, Giana Sistersiä ja Bruce Leetä. Amigan peleistä muistan parhaiten Digital Illusionin flipperipelit Pinball Dreams ja Pinball Fantasies joita pelasin vielä 90-luvun loppupuolella. Näiden lisäksi oli toki muitakin tietokoneita ja pelikonsoleita.
Parhaiten lapsuudesta muistan kuitenkin kädessä pidettävät elektroniikkapelit. Pienet litteät, piipittävät, nestekidenäytöiset vimpaimet jossa oli yksi peli. Tunnetuimpia pelejä olivat Nintendon Game&Watch-elektroniikkapelit, mutta pelejä valmistivat muutkin.
Nintendon elektroniikkapeleistä saivat alkunsa klassikot kuten Donkey Kong, Zelda ja Super Mario Bros. Muistan lapsena pelanneeni ainakin Donkey Kongia ja Green Housea sekä Crystal screen-sarjan Climberia, mahdollisesti muitakin. Minulla ja veljelläni ei ollut muistaakseni Nintendoa, mutta meillä oli kolminäyttöinen peli jossa väisteltiin kiviä, noitatohtorin loitsuja ja käärmeitä. Palkintona oli timantti kenttien lopussa. Kuvailin peliä kutakuinkin noilla sanoilla isännälle ja meni melkolailla viisi minuuttia kun hän oli kaivanut pelin netistä ja löytänyt jonkun jolla peli oli myynnissä. Ja siitä muutama päivä eteenpäin niin peli olikin jo minulla kädessäni.
Pelin nimi on melko loogisesti Diamond Hunt ja sen on valmistanut VTech vuonna -82. Melko pian muistuikin jo mieleen miten peliä pelataan ja osasin hyräillä pelin musiikkipätkät. Siirryin melko välittömästi 40 vuotta ajassa taaksepäin, suoraan lapsuuteen. Nykyisinhän nämä pelit ovat keräilyesineitä ja harvinaisuuksista voi joutua maksamaan melko isojakin summia. Minulle riittänee tämä yksi lapsuuteni peli.
In this day and age when you look at modern phones, artificial intelligence and special effects in movies, it’s almost impossible to believe that almost all of it has been developed during our lifetime, in the last 50-70 years. The performance of a computer used in a moon landing is roughly equivalent to that of today’s pocket calculators. One smartphone has more power than the whole of NASA in 1969. Pretty amazing!
Blog readers who were born in the 70s probably remember the first gaming computers from their childhood. The rubber-buttoned Sinclair Spectrum, the Commodore 64 with a round c-casset drive and the Amiga 500 which had a built-in disc drive. Our cousins had a Spectrum, which we used to play atleast some sort of a skiing game, where you had to dodge trees. My brother had a C64 with International Karate, Boulder Dash, Giana Sisters, Bruce Lee etc. The Amiga games which I remember most are the pinball games Pinball Dreams and Pinball Fantasies by Digital Illusion. I still played them in the late 90s. Of course, there were other computers and consoles as well.
But the thing I remember most from my childhood are handheld electronic games. The little flat, beeping, liquid crystal display gadgets with one game. The most famous games were Nintendo’s Game&Watch electronic games, but other companies made them too.
Nintendo’s electronic games were the beginnings of classics such as Donkey Kong, Zelda and Super Mario Bros. I remember playing at least Donkey Kong and Green House as a child, and Climber from the Crystal Screen series, possibly others too. As far as I remember, my brother and I didn’t have a Nintendo, but we had a three-screen game that involved dodging rocks, witch doctor spells and snakes. The prize was a diamond at the end of the fields. I described the game in pretty much those words to hubby and it took him pretty much five minutes to dig the game up online and find someone who had it for sale. And a few days later I had the game in my hand.
The game is quite logically called Diamond Hunt and is made by VTech in -82. Pretty soon I remembered how to play the game and could hum the little music tunes too. I was transported 40 years back in time, straight back to my childhood. Nowadays, these games are collectors’ items and you can pay quite a lot of money for rare ones. For me, this one game from my childhood will do.
I can’t be bothered to spend hours and hours playing the game like I did as a kid, but it’s nice to play a game every now and then.
