Kansallisromanttinen garderoobi / Romantic peasant wardrobe

Useamman vuoden olen jo haaveillut löytäväni pitkän kansallispukuhenkisen villakangashameen. Mutta ei niitä tipahtele eteen tuosta noin vain. Tai no tipahtelisi jos olisi paksu lompsa. Kyllästyin odottamaan ja tingin taannoisesta päätöksestäni hankkia vain täydellisiä vaatteita kun paikalliskirpulla kohdalle osui sopivan värinen, villainen yksilö. Se oli vyötäröltä ja vuorista tiukka. Pienellä fiksingillä sain vyötäröstä sopivan (vaihdoin kuminauhan pidempään) ja irrotin pienen vuorin ja korvasin sen väljemmällä. Lisäsin vielä helmaan koristenauhan.

Hameesta tuli muuten oikein kelvollinen mutta se on ehkä muutaman sentin liian pitkä ollakseen käytännöllinen. Pitää fiksata se vielä myöhemmin. Kuminauhakuja on sopiva kun vaate on päällä, mutta sen pukeminen lantion yli on hankalaa. Aion jossain vaiheessa korvata kuminauhakujan pirtanauhalla. Sitten kun saan Kaukolan puvun pirtanauhan valmiiksi ja pois pirrasta. Haluaisin vielä lisätä helmaan leveämmän koristenauhan antamaan helmalle painoa ja ryhtiä.

Vaikka äänestinkin modernin liberaalisti vihreitä arvoja, niin näin Europarlamenttivaali-päivänä teki mieli pukeutua vähän kansallisromanttisesti joten yhdistin pitkän hameen maalais-henkiseen puseroon ja 60-luvun neulosjakkuun. Pusero on henkäyksenohutta puuvillabatistia ja siinä on ristipistoin kirjottuja kuvioita. Jakku on vuoritettu ja sen kuviointi muistuttaa perinteisiä raanuja joissa on vaakaraitojen seassa pieniä pystyraitakuvioita. Pusero ja jakku on molemmat nähty blogissa aiemmin, täällä ja täällä. Kengät ovat tutut Clarksin vaaleankeltaiset tuliaiset useamman vuoden takaa.

For several years I have wanted to find long wool skirt which reminds of national costumes. Those are not that easy to find. Well they are if you have very thick wallet. I got tired of waiting and bargained from my recent decision to buy only perfect items, when I saw this reasonably priced option on local flea market. It is nice colour, but it was too tight on the waist and lining was quite snug. I swapped the elastics on the waist and replaced the lining with larger one. I also added decorative ribbon on the hem.

Skirt turned out quite nice, but it’s just a tad too long to be practical. I have to fix that later. Waistband is fine when I have the skirt on, but it is too tight to pull over hips comfortably. I will replace the waistband with colourfull weaved ribbon later, I just have to finish the ribbon for my national costume first. I would also love to add wider decorative ribbons on the hem. They would add the hem some weight and structure.

Today is the day of the European parliament election, so I felt like wearing something national-romanticly themed, even though my vote went for modern green liberal side. I combined the long skirt with peasant blouse and 60’s knit jacket. Blouse is breeze-light cotton batiste and embroidered with cross-stitch. Jacked is lined and the pattern reminds me of traditional Finnish woven rug. They have short vertical stripes between horizontal stripes. Jacket and blouse have both seen in the blog before, here and here. Shoes are pale yellow Clarks, which I brought back from England several years ago.

6 people like this post.

2 Comments Add yours

  1. Arja Kortteenpohja says:

    Täydellinen eurovaalipäivän valinta!

    1. Rhia says:

      Arja – Kiitos, niin minustakin.

Don't be shy, leave a message! / Älä ujostele, jätä viesti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.