Huivilla päähän joka vanhoja muistelee

Se on jännä juttu miten muoti kiertää kehää. Kuinka moni muistaa 80-luvun löysät kaulurit jotka kasattiin kaulaan isoksi röykkiöksi? Minä muistan. Mulla taisi olla niitä ainakin kaksi, sininen ja valkoinen. Rakastin niitä ja käytin talviaikana ahkerasti. Ne olivat tavallista huivia kätevämmät käytössä ja oikein kalsealla ilmalla ne oli kiva kiskaista kaulasta hupuksi pipon päälle. Sitten kauluri katosi maailmankartalta lähes tyystin . Se muuttui niin epämuodikkaaksi että sitä käyttivät helmin reunustettuna ja istuvammaksi hupuksi muotoiltuna vain kukkahattutädit ja turkismummelit (ne joilla ei ollut turkishattua). Mutta mitä vanhat silmäni näkevätkään! Kauluri on palannut, entistä ehompana! Mutta ehei, ei se enää olekaan tavan kauluri, se on huppuhuivi (pah sanon minä). Onneksi myös kaulurin mallia on vähän päivitetty. Saatavana on jättikokoisista vähän pienempiin, paksulankaisista ohuisiin. Löytyy muotoon neulottua ja suoraa mallia, koristeellisempaa ja pelkistettyä, huivimaisilla liepeillä ja ilman. Näiden leidien innoittamana olen taas alkanut haaveilla omasta kaulurista. Oli se vaan niin kätevä vaatekappale. Ja hei,  on näitä ollu olemassa jo ennen meitä muotibloggareitakin.

IN ENGLISH
It is funny how fashion goes around in circles. How many of you remember loose knitted circular hoodlike scarfs from the 80’s? I do. I think I had atleast two of them, blue and white. I loved them and used a lot during the winter. They were much more handier to use than ordinary scarfs it it was nice to pull it up to cover your head. Then they disappeared almost completely. It turned into so unfashionable that only old grannies with fur coat wore them, decorated with beads or fur trim. But what does my old eyes see?! Hood scarf has returned, with an update. You can get huge or smaller ones. Plain  or decorated, thick or thin. Inspired by these ladies I have started to dream hood scarf of my own again. It was so handy to have. And hey, they have existed even before us fashion bloggers.

Huppuhuivi / Hood scarf  IN ACTION



Photo Marialicence

Photo Nelliina

Photo Maijalicence

Ja Evil Dressmaker aikojen alussa (-88) sinisen kaulurin kera.
Noi edelliset neitokaiset näyttää himppasen tyylikkäämmälle
kuin minä, vai mitä…/
And Evil Dressmaker in the beginning of time (-88) with blue hood scarf.
Those ladies above look a tad more stylish than me,
don’t you think…

8 Comments

  1. Bemary says:

    Ihana toi ehta kasariversio! :D Vaan oonkohan mä pullossa tuolloin 80-luvulla asustellu (muistaakseni en), ku en muista näitä tämmöisiä huiveja aiemmin ollenkaan nähneeni. Mulla oli vain neonvärisiä tupsupipoja siihen aikaan, voi kuinka tylsää…

    1. Rhia says:

      Bemary – jaa-a, voihan se olla että tuo oli vaan joku paikallinen pirkanmaalainen ilmentymä ja Lahden tienoilla oli ihan muut muodit. Tuon kuvan ottohetkellä on keskiyö, pakkasta on noin -30 astetta ja mulla on kaulurin lisäksi myös maatuskahuivi ja säästöpankki-pipo :D

  2. Wempula says:

    Mulla oli tollainen valkoinen ja en ole alunperin Pirkanmaalta, eli ei taida olla pelkästään paikallinen muoti-ilmiö.
    Tykkäsin tosta ensimmäisen kuvan mallista eniten. Nyt mietin, että pystyiköhän sellaisen kutomaan itse.
    Paras kuva kokonaisuudessaan oli kuitenkin tuo viimeinen :)

    1. Rhia says:

      Wempula – Eiköhän semmoisen itsekin pysty neulomaan. Kuvan perusteella näyttäis sille että alareuna on suoraa putkea leukaan asti. Yläosan aukko näyttää hivenen kaarevalta ja päälaen osuudessa varmaan täytyy takaraivolla alkaa lyhentää kerroksia että saa kaarevan päälaen muodon siihen. Ja sitten lopuksi resori tuohon yläosan aukkoon. Hivenen miettimistä siinä on mutta ei vaikuta hirveän monimutkaiselle.
      Joo, paras kuva todellakin. En käsitä mistä näitä nuoruuden otoksia oikein riittääkin ;)

  3. Katarimaria says:

    Mulla on jättikauluri tekeillä! Ollut koko syksyn, ensimmäisestä tuli liian pieni ja purin sen ja tämän tarkemmin mitoitetun version valmistuminen ja blogiin päätyminen tosin tällä tahdilla vie vielä useamman viikon…

    Mäkin oon vissiin elänyt liian vähän aikaa 80-luvun puolella tai liian kaukana innovaatiokeskuksista kun en muista noita isoja kaulureita. Mulla oli vaan sellainen ohut lappumainen kauluri. Ja neonpinkki haalari ja mahtipontisella tupsulla varustettu pipo… :)

    1. Rhia says:

      Katarimaria – hiljaa hyvä tulee :) Niitä lappukaulureita mullakin oli muksuna, mutta teini-iässä tuli nää isot löysät kaulurit ja ne jättitupsut pipoissa oli suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin nää kaulurit.

  4. neitimys says:

    Ah mulle äiti kutoi juuri viime talvena sellaisen valtavan huppukaulahuivin kaksinkertaisella mustalla langalla, juuri tuollaisen kun kuvassa maijalla on. Ensin meinasin äidiltä vinkua sen 80-90-luvun hupun, mutta kun se ei hennonnut siitä luopua niin se sitten teki mulle aivan ihka oman. Viime talven pakkasilla sille oli kyllä käyttöä ja paljon!

    1. Rhia says:

      neitimys – joo, mun täytyy varmaan kans neuloa semmoinen itselle (tosin tykkään enemmän semmosesta renkaan muotoisesta) kun muistelen miten kamalan kätevä se oli silloin kovilla pakkasilla. Ja nehän on taas luvannu karua talvea. Aika kalsea oli jo tänäänkin.

Comments are closed.