Minimalismihaaste / Minimalism challenge

Ajattelin vuoden alkajaisiksi kokeilla taas jotain uutta juttua. En ole enää vuosiin tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia, enkä tee nytkään, mutta silti tykkään välillä haastaa itseäni ihan muuten vaan. Olen pitkään jo pohtinut minimalismihaasteeseen osallistumista. Alunperin se on kai nimeltään minimalismipeli, mutta en halua pelata ketään muuta vastaan, joten pidän sen itse mieluiten vain henkilökohtaisena haasteena.

Minimalismihaasteessa tarkoituksena on siis vähentää kotoa tavaraa niin että haasteen ensimmäisenä päivänä poistetaan yksi tavara, toisena päivänä kaksi tavaraa, kolmantena päivänä kolme tavaraa ja niin edespäin. Haaste kestää 30 päivää ja viimeisenä päivänä tavaroita on poistettu yhteensä 465 tavaraa. Haastetta voi tottakai jatkaa vielä pidempäänkin, mutta itse ajattelin että eiköhän näin ensialkuun kuukausi ole aivan riittävä. Joka päivä peli nimittäin vaikeutuu kun pois laitettavien tavaroiden määrä kasvaa ja seuraavana päivänä pitää poistaa taas edellistä päivää enemmän.

Koska en ole varsinaisesti erityisen tunnettu minimalismiin taipuvuudesta niin en aseta haasteelle muita sääntöjä kuin että varsinaisia roskia ei lasketa mukaan. Eli jos makkarapaketin kääreet tai vanhat kuitit ovat jokatapauksessa menossa roskiin niin ne eivät kuulu haasteen piiriin. Jos taas olen tarkoituksella säästänyt jotakin juttua joka on alunperin roska, sanotaan nyt vaikkapa hiustuotteen suihkupullopakkausta, jotain muuta käyttöä varten niin se on aivan validi tavara ottaa haasteeseen mukaan.  Aloitin haasteen muutaman päivän myöhässä, mutta olen tämän päivänä aikana saanut kurottua viiveen kiinni.

Omaa muistamistani helpottaakseni tein keittiön kaapinoveen seurantalistan johon merkitsen sitä mukaa tukkimiehen kirjanpidolla kun olen poistanut tavaran. Lisädokumentoinniksi kuvaan, ainakin osan tavaroista ja postaan kuvat erääseen Fb-ryhmään jossa otimme kimppatsempin tähän haasteeseen. En edellytä isäntää osallistumaan haasteeseen, mutta olisi toki mahtavaa jos hänkin innostuisi käymään omia tavaroitaan läpi.

Tähän mennessä poistettu
1. Rikkinäiset sukkahousut, energiajätteeseen
2. Tyhjä hiustuotteen suihkupullo ja huulipunanäytteiden kotelo energiajätteeseen
3. Kolme paria ehjiä juhlakenkiä, kirppikselle tai keräyslaatikkoon
4. Ehjiä vaatteita kirppikselle tai keräyslaatikkoon
5. Koruja kirppikselle tai keräyslaatikkoon
6. Kinofilmijärkkäri kierrätykseen, pilallista kosmetiikkaa energiajätteeseen
7. Vanhoja kosmetiikkanäytteitä energiajätteeseen

Toivon ja odotan tältä haasteelta, että kodin krääsämäärä alkaa vähentyä ja jäljelle jäävien tavaroiden paikat selkiytyvät. Tyhjää tilaa voisi myöskin tulla vähän lisää. Muuton jäljiltä osa tavaroista on edelleen alituisessa liikkeessä kun ne etsivät paikkaansa tai niitä ei ole alunperinkään ollut tarkoitus muuttaa uuteen kotiin, mutta aika ja energia setvimiseen on loppunut kesken. Oletteko te osallistuneet samantyyppisiin haasteisiin? Oletteko kokeneet että niistä on ollut hyötyä? Millaisia muita ajatuksia haaste on herättänyt? 

I decided to start the new year with something new. I haven’t done any New Years resolutions for years, and won’t be doing any now either, but every now and then I like to challenge myself just for the hell of it. I have been pondering long time now if I should do the minimalism challenge. I think it’s originally called minimalism game, but I don’t want to play against anyone, so I just want to take it as a personal challenge.

If you don’t know what it is yet, the idea is to remove items from your home. You get rid of one item on the first day, two items on the second day, three on the third and so on. You keep going 30 days and in the end there should have been 465 items removed from your home. You can of course continue even longer than that, but I thought that 30 days (or a month) is quite enough for me. Every day the challenge gets harder when you have to get rid of more and more stuff each day.

Because I’m not very well known for my minimalism, I’m not going to follow very strict rules. Basically my only rule is not to include actual rubbish. So if the food wrapping or receipt is going to the rubbish anyways, I will not count it in to the challenge. However, if I have kept something that has originally been rubbish, let’s say spray bottle from hair product, for some reason and throw it away now, it is valid for counting in. I started the challenge couple days late, but I have managed to catch up with the speed.

To help to keep records of things, I made a followup list on our kitchen cupboard door.  I will mark down every time when I throw something away. For additional documentation I will take photos of atleast some items and post pictures to one Fb-group I’m a member. We decided to do this together for support. I’m not expecting hubby to join in. but it would be awesome if he’d also get excited about going through things.

Removed so far
1.Torn tights, to rubbish
2. Empty hair product bottle and lipstick sample case to rubbish
3. Three pairs of partyheels, selling forward or donated
4. Tidy clothes, selling forward or donated
5. Jewelry, selling forward or donated
6. Film camera donated, cosmetics past best before to rubbish
7. Old cosmetic samples to rubbish

I am hoping and expecting this challenge removes some clutter from our home and finds better places for remaining items. Also some more free space would be nice. There is still some things that are constantly moving around since our moving two years ago. Either they haven’t found proper location or they weren’t supposed to come to the new home in the first place. Due to lack of time and energy they just never weren’t thrown away. Have you taken part on similar challenges? Did you find them helpfull? What other thoughts the challenge raised?

Voitteko uskoa että nämä ovat kulkeneet mukana jo useammassa muutossa: tyhjä suihkupullo ja näytteiden suojakotelo. /
Can you believe that these have travelled with me through atleast two moves: empty spray bottle and case for cosmetic samples.
Henget yksin tietävät miksi olen säilönyt näitä vuosia. /
Spirits only know why I have stored these for years.

 

5 people like this post.

8 Comments Add yours

  1. Irmeli says:

    Minun täytyisi kanssa ruveta tähän haasteeseen,mutta tiedän entuudestaan että homma jää kesken.Olisi kyllä paljon sellaista mitä pitäisi poistaa.

    1. Rhia says:

      Irmeli – Toisaalta, ei kai se haittaa vaikka jäisi kesken. Sehän on jo ihan plussaa jos saa tehtyä jotain edes.

  2. Nellykka says:

    Mulla on ollut kosmetiikassa project pan jo jonkinaikaa käytössä.. tosin meikkaaminen on tälä hetkellä vähäisempää niin mitään ei tapahdu, mutta olen päättänyt että mitään uutta meikkiä en saa ostaa ennekuin vanha(t) on kuluneet loppuun.

    Samoten askartelun rintamalla on käytössä tällä hetkellä se että ensin pitää kuluttaa olemassa olevaa varastoa pois ennenkuin saa ostaa uutta, muutoin varasto kasvaa aivan liian isoksi.

    Pitäisi laajentaa tosiaan koskemaan muitakin tuotteita koskevaksi tän jutun.

    1. Rhia says:

      Nellykka – Joo, meikit on kyllä viheliäisiä kun tuntuu että pohja on ollu näkyvissä ikuisuuden mutta reunat ei vaan kulu millään. Mulla on kans muutama semmonen. Nyt päätin kun kävin noi näytepussit läpi että testaan niistä muutamat ja loput heitän pois. Samoin muutamia puolitäysiä juttuja oli mennyt pilalle niin heitin ne pois vaikka nuukana vähän kirveli se homma.

      Ite en onneks askartelutarvikkeita hamstraile ihan niin paljoa. Ne vain on tällä hetkellä isossa epäjärjestyksessä kun selkeää paikkaa ei oikein ole.

  3. Metsäntyttö says:

    En ole tuommoiseen haasteeseen ennen törmännyt. mutta vaikuttaa kiinnostavalta ja hyödylliseltä! Meillä olisi paljon pois laitettavaa. Melkein pitäisi ruveta kokeilemaan tätä. Ja tuo olisi kanssa hyvä, ettei tulisi osteltua uutta, ennenkuin entisiä on saatu vähemmäksi. Tänäänkin taas laahasin Kontista kankaita mahdollisia ompeluita varten, vaikka ei kaikkia entisiäkään ole vielä käytetty. Tai ainakin täytyisi pitää minun sitä rajaa, että ostaessa pitäisi tietää, mitä kankaasta aikoo tehdä, eikä pelkkä ihana kangas saisi tulla ostetuksi ilman ajatusta, mitä siitä voisi tulla.

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Kokeile ihmeessä! Tämä voi tehdä myös käänteisenä niin että ekana päivänä poistaa 30 tavaraa, seuraavana päivänä 29, kolmantena päivänä 28 jne.
      Käsityöhommissa olen itse tykännyt siitä että varastossa on paljon kaikenlaista. Sitten kun inspiraatio iskee ei tarvitse ensimmäisenä kävellä kauppaan vaan voi käyttää niitä varastossa olevia. Tosin mulla on se etu että mulla on erillinen kodin ulkopuolinen työhuone jossa ne kaikki ompelukamat on. Ne eivät siis valtaa (ainakaan kovin pahasti) kotia. Toki siellä työhuoneellakin säilytystilat on rajalliset. Mutta nää on niin henkilökohtaisia juttuja että se mikä toimii mulle, on jollekin toiselle kauhistus. Mutta kyllä tämmöset haasteet varmasti auttaa myös siihen että tulee miettineeksi tarkemmin sitä että mitä kaikkea kotiin raahaa. Kuluttamisen järkeistämisestähän tässä kaikessa on kyse lopulta.

  4. Metsäntyttö says:

    Minullakin on kyllä hyvä olla joitakin kankaita varastossa, sillä se on kamalaa, jos on kova into jotain alkaa tehdä, eikä löydy minkäänlaista sopivaa kangasta. Mutta säilytystilat on tosi pienet, niin paljon niitä ei saisi olla, ainakaan sisällä. Mietin tänään tätä haasteasiaa, että voisin toteuttaa sitä niinkin, että edes sen yhden tavaran per päivä saisi poistettua. Se olisi jo hyvä alku minulle. Tänään totesin myös, että yksi laukku oli mennyt pilalle, joten siinä voisi olla eka poistettava… Oli paras laukkuni:(

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Kurjaa että paras laukku oli mennyt käyttökelvottomaksi. Tätä haastetta voi onneksi soveltaa omiin tarpeisiin miten haluaa. Itse näin tässä muita juttuja etsiessäni hauskan säästötavoitetekniikan. Samaa voinee toteuttaa myös tavaranpoistoon: ensin päätetään paljonko on tavoite yhteensä ja millaisella aikavälillä se halutaan toteuttaa. Sitten jaetaan tavoitemäärä käytettävissä olevilla päivillä niin että joka päivä ei tavoitella samaa määrää vaan listataan useita erilaisia määriä esim 1/pv, 2/pv, 10/pv, 15/pv, 2/pv, 1/pv jne. Sitten haastetta toteutettaessa voidaan oman maun mukaan valita erilaisista vaihtoehdoista se mikä nyt kunakin päivänä parhaiten onnistuu. Ideana on että valittavana on helppoja ja vaativampia vaihtoehtoja, mutta niin että pääpaino on niissä helpommissa. Listasta sitten vedetään yli päivittäin/viikottain sen mukaan mitä on saatu toteutumaan ja kun haasteen aika täyttyy on kaikki käytetty ja tavoitemäärä saavutettu.
      Ompelutarvikkeita ei kannata säilyttää missään kylmävarastossa, siellä ne vain menevät pilalle. Tekstiileihin tulee ummehtunutta tuoksua ja jos sattuu kosteutta menemään niin homehtuakin ne saattavat. Eli suosittelen kyllä säilyttämään kaikki ompelutarvikkeet sisällä.

Don't be shy, leave a message! / Älä ujostele, jätä viesti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.