Kumiankkoja koskessa / Rubber ducks in the rapids

Sain valokuva-haasteen Kissankehdon Midinetiltä.
1. Mene neljänteen kansioon tietokoneellasi, siellä missä säilytät valokuviasi.
2. Valitse kansion neljäs valokuva.
3. Selitä valokuva.
4. Haasta neljä ihmistä tekemään sama!

Ongelmalliseksi tämän haasteen tekee monikin seikka. Ensinnäkin käytössäni on kaksi tietokonetta joissa molemmissa on paljon valokuviani, molemmissa luonnollisesti eri valokuvat. Ensin on siis päätettävä kummalta tietokoneelta kuvani valitsen. Valitsin tämän jossa kuvia on enemmän. Toinen probleema syntyy siitä että ne ovat myös koneella useissa eri paikoissa. Valitsenko kansion jossa on kamerasta koneelle siirretyt digikuvat, kansion jossa ovat puhelimesta koneelle siirryt vaiko kansion jossa ovat skannatut valokuvat? Älkää kysykö miksi mutta nämä kansiot sijaitsevat koneellani eri paikoissa eivätkä suinkaan edes välttämättä samalla kovalevyllä. Kolmannen pulman tuottaa se fakta että kuvissa esiintyy paljon ihmisiä joiden kuvia en voi/halua blogissani esitellä. Yritin valita neljättä kuvaa neljännestä kansiosta mutta kansiossa oli tilattuja valokuvia toisesta henkilöstä joita en voi julkaista. Seuraavassa kansiossa sama juttu. Menetin hermoni ja valitsin kuvan randomilla.

Hiireni kursori osui kansioon jossa on valokuvia kesältä 2006.

Sydän-Hämeessä, lähellä syntymäkuntaani joka nykyisten kuntaliitosten johdosta lakkasi olemasta vuonna 2007, sijaitsee pikkuruinen kylä nimeltä Vihavuosi. Vihavuosi oli vuosikaudet vilkas kylä kun Yhtyneet Paperitehtaat kuljetti Vihavuoden sahalta tukkeja Keski-Eurooppaan. Jättiläismäiset rekat taiteilivat pitkin mutkitteleviä pieniä hiekkateitä vielä 80-luvun alussa. Sittemmin saha sai purkutuomion mutta osa rakennuksista on vielä jäljellä. Kunnostetussa saha-rakennuksessa toimii kesäisin kahvila ja näyttelytila. Nykyään koski on myös perhokalastajien suosiossa. Vihavuodessa on vakituisesti noin 30 asukasta. Kesäisin asukasluku moninkertaistuu kun kolmisensataa kesäasukasta saapuu rentoutumaan maaseudun rauhaan.

Loppukesästä kyläyhdistys järjestää Valon ja lepakoiden juhlan jolloin koski valaistaan. Kosken tietämillä asustaa paljon lepakoita joita juhlalla kunnioitetaan. Ohjelmaan kuuluu mm. ankkakoskenlasku, jossa kosken yläjuoksulta päästetään vapaaksi punaisia ja keltaisia kumiankkoja. Vuonna 2006 houkuttelin ystäväni mukaani ja matkasimme katsomaan tätä ihmettä. Halukkaat saavat ostaa jonkun numeroiduista kumiankoista. Voittajana kosken alajuoksulla sijaitsevaan maaliin päässyt kumiankka saa palkinnon. (Miksi niitä muuten kutsutaan kumiankoiksi kun ne eivät kuitenkaan ole kumista tehtyjä?)

Jos maaseutumatkailu kiinnostaa, suosittelen Vihavuotta erikoisena pikkunähtävyytenä.
Haastan Sarakissan, Cat of impossible colour, Rosen ja Forét Noiren.

Onko sinun kotipaikkakunnallasi jokin erikoinen pieni nähtävyys?

IN ENGLISH
I recieved photo-challenge from Midinetti.
1. Go to the 4th folder in your computer where you store your pictures.
2. Pick the 4th picture in that folder.
3. Explain the picture.
4. Tag 4 people to do the same!

It was very difficult to do this because I have my photos on two computers. I chose the computer that has more photos. Also my photos aren’t all in one place but even in different hard drives. On many folders I have photos of people who’s photos I can’t/won’t publish in my blog. Finally I lost my nerve and chose randomly. Cursor of my mouse got to the folder that has photos from summer 2006.

Deep in Häme (region of Finland), next to my birth municipality, is tiny village called Vihavuosi. Vihavuosi-name comes from words vihainen (=angry) and vuo (=flow) that refers to the falls that go through village. For years it was busy little village due to huge saw mill that produced logs for european market. Giant trucks drove along narrow and winding sand roads still in the 80’s. Later on saw mill was sentenced to be demolished but some of the buildings still exists. During summertime small cafe and exhibition space works on renewed saw mill building. Falls are popular place amongst fly fishers. Vihavuosi has about 30 permanent residents. On summer number of inhabitants multiply when about 300 people arrive to spend their summer holiday in country side.

At the end of summer village society arranges Festival of light and bats and falls will be illuminated. Large group of bats live nearby and party is to honour them. Part of the celebration is Duck-shooting of the rapids. Red and yellow rubber ducks are released from the upper course. In the summer of 2006 I lured my friend with me to see that wonder. People can buy numbered rubber ducks and the one that gets the winning post on the lower course recieves prize. BTW, why they are called rubber ducks when they are not made of rubber?

If you’re coming to Finland and are interested in our unique county side, I warmly recommend Vihavuosi rapids for it’s cosy distinctivety.
I tag Sarakissa, Cat of impossible colour, Rose and Forét Noire.

Is there any small interesting sights at your home neighbourhood?

8 Comments

  1. sarakissa says:

    Kiitos haasteesta :) olenkin tätä haastetta pelännyt, sillä minulla on sama ongelma -kuvien jaottelu kahdelle eri koneelle ja noin tuhanteen eri kansioon on kaoottinen. Koneeltani löytyy useampikin kansio joissa on vain yksi kuva, mikäs järki siinäkin on.. No, kai tämän jotenkin saa toteutettua :D

  2. Rhia says:

    Sarakissa: no minä ajattelin että eikö se sitte ole aika sama jos vaan arvalla nykäsen jonkun kuvan =) Ja ihan hauska postaus siitä tuli.

  3. Thanks for the tag, Rhia! :)

  4. dolce says:

    Vihavuosi, aika erikoinen nimikin ;)

  5. Rhia says:

    dolce: joo se on aika erikoinen, sitä on sanottu vihavuodeksi ja vihavuoreksi. Mutta Vihavuosi on se oikea nimi. Kyläyhdistyksen sivuilla on selitetty että ilmeisesti nimi on syntynyt sanoista vihainen vuo. Tosin ei tuo mikään hirmu iso koski ole. Sen kokoinen kuitenkin että parinsadan työntekijän sahaa se on kuitenkin pyörittänyt aikanaan.

  6. Rose says:

    Kiitos haasteesta :) Pitääkin katsoa mitä kuvia mulla on neljännessä kansiossa…

  7. Idhren says:

    Kai se on se Saarijärven Paavo >_< Osaaks muuten sanoa onko Grimasin meikinpohjustusaine mistään kotosin? Näin vois olettaa, toi Lumenen kökköpötkylä nyt ainakin on aika semiturhaa tavaraa ;o Puutereitaki het neljää eri laatua... :D Vanhojen tansseissa käytin sitä Fixing-sellaista, toimi kyllä ku Stubbin virne.

  8. Rhia says:

    Rose: ole hyvä =) Ajattelin että tuostahan voisi tehdä vakituisen postaus-aiheen. Ottaisi randomilla eri kansioista kuvia ja esittelisi aina yksi kerrallaan vaikka pari kertaa kuussa.

    Idhren: En ole ikinä käyttänyt tuota Grimasin pohjustetta. Ainoa meikinpohjuste jota olen käyttänyt on Lumenen Time Freeze Kiinteyttävä pikakaunistaja. Se on minusta ollut ihan ok. En siis niitä Lumenen varsinaisia primereita ole käyttänyt. Sitten erikseen huulien ja luomien pohjusteet. Grimasin puutereita en ole myöskään vielä ehtinyt testata kun ostin vuosia sitten semmosen Kryolanin jättipönikän puuteria ja sitä on vielä useammaksi vuodeksi jäljellä. En viitsi turhaan varastoon ostaa monia puutereita pyörimään =) Mutta olen kuullut että se Fixing puuteri on hyvää kamaa.

Comments are closed.