Instagram Helmi-Maalis / Feb-Mar in Instagram

Oho, havahduin siihen että olen postannut maaliskuussa kokonaista kaksi kertaa. Tää kevättalvi ei näytä olevan parasta aikaani, viimevuonna ei nimittäin maaliskuu ollut paljon sen häävimpi blogin osalta. Kätevää kun voi blogista tarkistaa että mitäs sitä onkaan tullut tehtyä viimevuosina. No entäs viime kuukausina?

Helmikuussa innostuin taas uudelleen puuhaamaan Wreck journalin kanssa, siitä kerron ehkä joku toinen kerta lisää. Uutta työhuonetta olen yrittänyt järjestää, mutta hitaanlaisesti etenee. Oikein mitään muuta ei sitten helmikuussa tapahtunutkaan. Nysvättiin kotona sohvannurkassa. Maaliskuussa oli vähän burleskikeikkaa Tampereella ja mekkosväppiä. Vapaa-aika on mennyt sitten vintageaarteiden korjailuun ja muuhun asunäpertelyyn. Kerrankin on ehtinyt vain olemaan kotosalla. Balettitunneilla ollaan treenattu Tarantellaa (videon biisi, koreo eri) kevätnäytökseen. Tamburiinien kanssa sählääminen tekee hommasta vielä tuplasti vaikeampaa. En ole koreografioissa järin hyvä ja tämä jännittää erityisesti, koska olen useinmiten joukon keskellä tai edessä erittäin näkyvällä paikalla. Kaikki virheet näkyy. Treeniaikaa on enää kolmen (!) tunnin verran. Apua!

Huhtikuussa on tiedossa perinteistä 1700-luvun tanssiaismeininkiä. Vähän pahasti näyttää siltä että joudun menemään kolmatta kertaa peräkkäin reinessä. En nimittäin ole saanut tikkua ristiin pukuasian suhteen. Korsetin sovite on leikattu, mutta odottaa ompelua joten saattaa olla että sekään ei valmistu kahdessa viikossa. KAHDESSA VIIKOSSA! Jeskamandeera kun tää aika rientää nopeaan. Pitäisi kai jonkinlainen esitelmäkin tanssiaisissa pitää.

Mutta blogin lukijoille on iloisia uutisia, olen nimittäin aikonut pitää blogikirppiksen. Myyntiin on tulossa muutamia omasta vaatekaapista poistoon meneviä juttuja sekä jotain muuta sekalaista vaatetavaraa jotka etsivät uutta kotia. Yritän saada sitä tulille tässä lähipäivinä.

Oops, I just noticed I have posted in March only twice. Spring winter does not seem to be my thing, atleast according to the blog archive, last March wasn’t much better blogwise. It’s handy though, that you can check from the blog what you have done past few years. Well what about past few months?

In February  I got excited again about the Wreck journal. Perhaps I will tell more about that some other time. I have also tried to organize my new work studio, but progress is very slow. And that was pretty much what happened in February. Just being lazy at home. In March I had burlesque gig in Tampere and dress swap meet. My free time is been mostly about repairing my vintage wardrobe items and other handcrafts. For once I have had time to just to stay at home. At ballet classes we have rehearsed Tarantella (song on the video, we will have our own choreo) for our spring recital. Doing it with tambourines is making it twice as hard. I am not particularly good at choreos so I am very nervous. Most of the time I will be in the center or at front, so on very visible spot. All mistakes will show! We only have three (!) more classes left before the show. Send help!

In April there will be again the traditional 1700’s ball. It looks like I have to wear my chemise ala reine third time in a row. I haven’t been up to making anything new to wear. I have cut the mock up on my corset, but I haven’t done anything else. I doubt it will finish in two weeks. TWO WEEKS! Where on earth is all this time running so fast? I also should be writing some sort of presentation to the ball.

But there is some good news to my blog readers. I have decided to have blog flea market. I will be selling some items from my personal wardrobe, which I haven’t worn much and also some other random stuff, which are looking for new home. I try to get that done within couple days.

HELMIKUU / FEBRUARY
1. Työhuoneen kaaos / 2. Talvipäivä
3. Myskikurpitsakeitto / 4. Tuhoa tämä kirja

1. Work studio chaos / 2. Winter day
3. Butternut squash soup / 4. Wreck this journal

MAALISKUU / MARCH
1. Balettihommissa / 2. Talven törröttäjiä
3. Askartelua joulukoristeista / 4. Malleiluhommat for the win

1. Ballet stuff / 2. Winter prettiness
3. Crafting from xmas decoration / 4. Modelling for the win

 

2 people like this post.

Comments (4)

HehkuvainenApril 2nd, 2018 at 20:49

Uuuu, jään innolla odottamaan wreck journal -postausta! Mutta mitä ihmettä ovat nuo joulukoristekynsiasiat…? O_o

RhiaApril 2nd, 2018 at 23:37

Hehkuvainen – Olin kuvausmallina lumikuningattareksi pukeutuneena ja ne oli tuommoinen nopea itse askarreltu kynsisormushommeli. Googlehaulla löytyy vastaavia esim sanoilla “filigree finger claw”, “claw ring” tai “hand armour jewellery”.

HehkuvainenApril 3rd, 2018 at 17:35

No aina oppii jotain uutta; vielä eilen en arvannut että tänään googlettaisin “hand armour jewelleryn”. :) Hyvin lumikuningatarmaiset, kuten on päähineesikin!

RhiaApril 6th, 2018 at 09:08

Hehkuvainen – Elämä yllättää :D Kiitos

Jätä toki viesti / Leave a comment

Your comment. By filling this comment form and user information you accept the use of cookies