Kimono-työpaja / Kimono workshop

Siitä on jo useampi vuosi kun sattumoisin löysin kirppikseltä edullisesti aidon silkkisen kimonon. Muutama vuosi myöhemmin bongasin Lontoosta vintageliikkeestä kimonon vyön, obin. Siitä asti olen haaveillut, että kumpa osaisin pukeutua kimonoon. Sillä tavalla oikein. No kohta osaan, sillä tammikuun lopussa Tampereella järjestetään kimono-työpaja. Siellä käydään hiukan läpi kimonojen historiaa ja opetellaan pukemaan se oikeaoppisesti.

Naiivisti kuvittelin että no iisi juttuhan tämä on. Kunnes näin listan siitä mitä kaikkea tilpehööriä tarvitaan itse kimonon ja obin lisäksi. Hommahan suoritetaan viimeisen päälle pieteetillä ja osasia on ihan mukava lista. Eikä se varsinainen pukeminen muutenkaan ole mikään yksinkertainen asia, siinä nimittäin saattaa tarvita vähän apukäsiä että saa kaiken päälle kunnolla ainakin ensimmäisellä kerralla. Koska työpaja on jo kahden viikon päästä en ehdi tehdä ihan näitä kaikkia, mutta ainakin muutamia yksinkertaisempia juttuja pystyn keskeneräisestä työhuoneen muutosta huolimatta askartelemaan työpajaan mennessä. Lista tarvikkeista on tapahtuman FB-sivulta. Saatan myöhemmin sitten vielä tehdä kaikki loputkin tarvittavat osat, jotta saan täydellisen setin.

Alla
– Hadajuban puuvillainen aluskimono (tai avaraselkäinen puuvillatoppi plus alushame)
-1-2 puuvillaista pientä froteepyyhettä muotojen tasoittamiseksi, kurvikkaammalle useampi
– litistävät rintaliivit (esim. urheiluliivit)
– tabi-sukat (tai mitkä vaan valkoiset sukat)

Välissä
-nagajuban (yksi- tai kaksiosainen valkoinen tai vaaleansävyinen välikimono ja erikseen ommeltava kaulus)
-erishin -kauluskovike

Kimono
-varsinainen päällyskimono
-datejime -välivyö (tai mikä tahansa leveä nauha tai kangasvyö)
-koorin belt (venyvä säädettävä nauha, jonka päissä klipsukiinnitykset)

Obi
-nagoya-obi tai fukuro-obi
-obi-ita -kovikelevy (tai pahvinen n. 35x13cm suorakulmio)
-obi-makura -tyyny (myös pieni pyyhe ja pitkä nauha parilla kumilenkillä kiinnitettynä käy)
-obi-age -liina joka peittää kovikelevyn
-obi-jime -nauha/nyöri

Muuta
-5-6kpl pitkähköjä puuvillanauhoja apuvöiksi
-hakaneuloja muutama
-pari pyykkipoikaa

Several years ago I found silk kimono from flea market, not very frequent finds here. Couple years later I found obi belt from vintage store in London. Ever since I have been dreaming of wearing it properly. Well, soon I can. At the end of January there is kimono workshop in Tampere. Including little bit of kimono history and then learning to dress up in one.

I was naive enough to think it’s easy job. Untill I saw the list of all the bits and bobs what is needed in addition to the actual kimono and obi. And there is loads. Dressing up is not that simple and you might even need helping hands, atleast on the first time. Because workshop is already  in two weeks, I don’t have time to make everything in advance. Atleast some of the simple items I can make, even though my work studio move is still in progress. List of all things is from the event FB-page. I might make the rest of the stuff later, so that I will eventually get full set.

Under
– hadajuban, cotton under kimono (or low cut cotton top and underskirt)
– 1-2 cotton terrycloth towels to even out figure, couple more if very curvy figure
– minimizer bra (sports bra or similar)
– tabi socks (or any white socks)

Between
– nagajuban (one or two piece white or light coloured kimono with separate collar)
– erishin – collar support

Kimono
– the main kimono
– datejime – belt (or any wide fabric belt or ribbon)
– koorin belt (elastic ribbon with clips on both end)

Obi
– nagoya-obi or fukuro-obi
– obi-ita – board (or cardboard square 13 x 35 cm)
– obi-makura – pillow (also small towel and long ribbon, tied together with couple rubberbands will do)
– obi-age, covers the obi-ita board
– obi-jime – ribbon

Other
– 5-6 long cotton ribbons
– safetypins
– couple clothes pins

Violetti silkkikimono, valko-hopeinen obi ja painokuvioinen
japanilainen kangas obi-agea varten. /
Violet silk kimono, white and silver obi and printed
japanese fabric for obi-age.

Noin vuosi sitten löysin kirppikseltä käyttämättömät geta-sandaalit 
ja tabi-sukat. Valitettavasti ne ovat minulle noin yhden koon liian pienet.
Aion ommella valkoisesta kankaasta itselleni oikean kokoiset. /
About a year ago I found brand new geta sandals and tabi socks.
Unfortunately they are about one size too small for me. 
I am going to sew correct size socks for myself. 

40 people like this post.

Comments (6)

MariaSJanuary 17th, 2018 at 08:07

Valtavan mielenkiintoista, kaikenlaisia kursseja sitä järjestetäänkin. Hauska kuulla sitten kurssiraporttia. Ps kuvat ois kivoja!

RhiaJanuary 17th, 2018 at 08:30

MariaS – Kyllä! Arvelen että kurssi on lähtöisin ystäväni aloitteesta. Hän on itse vähän aikaa sitten opetellut pukemaan kimonoa ja hänellä on suvun perintönä kiinnostusta Japaniin muutenkin kun isovanhempansa ovat asuneet siellä pitkään. Kuvia varmasti tulee kurssin jälkeen!

NadjaJanuary 17th, 2018 at 13:35

Kimonon pukeminen onkin vaikeampi juttu kun oletin. Suurin osa lisävarusteista on ennenstään tuttuja mutta että niitä on niin paljon lisää tuli kyllä yllätyksenä.

RhiaJanuary 17th, 2018 at 13:48

Nadja – Sama juttu. Tiesin että osia on, mutta en tajunnut että niitä on näin paljon. Kolme vaatekerrosta oli yllätys ja erilaisten vöiden ja nauhojen määrä.

MetsäntyttöJanuary 17th, 2018 at 17:46

En olisi arvannutkaan, että se on noin vaativaa. Paljon varustusta pitää näköjään olla. Kimonot on minulle ihan tuntematon juttu, mitä nyt kuvissa tietysti on nähnyt. Miten, siis millaisissa tilaisuuksissa sitä voisi käyttää, se minua kiinnostaa tietää.

RhiaJanuary 17th, 2018 at 23:30

Metsäntyttö – Kimono on virallisempi asu ja mikäli olen ymmärtänyt oikein niin sitä voi käyttää missä tahansa virallisissa tai juhlavammissa tilaisuuksissa. Japanilaiset käyttävät mm. teeseremonioissa jotka ovat siellä tärkeitä tilaisuuksia. Kimonon arkisempaa versiota, yukataa, voi mielestäni käyttää arkiasuna. Kimonoa käyttävät sekä miehet että naiset, mutta naisten on yleensä koristeellisempia. Voin kertoa näistä lisää sitten työpajan jälkeen, kun olen vähän paremmin kiinni tiedonsyrjässä.

Jätä toki viesti / Leave a comment

Your comment