Liikuntanaama / How you look when exercising

Huomasin sosiaalisessa mediassa keskustelua siitä miten nykyiset ulkonäköpaineet ovat jo niin vakava ongelma, että ne aivan kertakaikkiaan estävät ihmisiä harrastamasta liikuntaa. Olen seurannut myös jonkin verran keskustelua aikuisbaletin harrastuspiireissä ja todennut että joillekin balettisalin seinän kokoinen peili tuottaa ahdistusta. Kun siitä voi koko ajan nähdä miltä naama näyttää ja miltä kroppa näyttää. Minä en ole koskaan ollut erityisen liikunnallinen, ennen kuin löysin baletin, mutta en ole ikinä itse osannut ajatella, että ulkonäkö vaikuttaisi siihen haluanko tai pystynkö harrastamaan liikuntaa. Olen aina pitänyt sitä uheilun ollessa kyseessä varsin yhdentekevänä asiana. Ilmeisesti olen kuitenkin tämän asian suhteen jo jonkinlainen harvinaisuus.

En itse tilaa enkä lue liikuntaa ja kuntoilua käsitteleviä lehtiä, mutta olen antanut itselleni kertoa, että joissakin niistä annetaan mm. neuvoja miten näyttää hyvältä urheillessa tai miten piilottaa ällöttävät hikitahrat vaatteissa. Jopa urheilu- ja kuntoilulehdet siis omalta osaltaan ylläpitävät käsitystä siitä, että joka ikinen hetki elämästä pitäisi näyttää vain täydelliseltä. Pardon my french, mutta olen aina kuvitellut että liikunnan tarkoitus on hikoilla ja pitää fyysistä kuntoa yllä. Tärkeintä ei siis ole miltä naama näyttää, onko tukka hyvin ja näkyykö kello (tässä tapauksessa lienee askelmittari).  Edellämainittuja asioita tärkeämpää on, että syke nousee ja lihakset tekevät työtä.

Olen tästä asiasta jokseenkin järkyttynyt. Vaikka en olekaan mikään liikunnallisuuden perikuva tai terveellisten elämäntapojen guru niin haluan silti sanoa pari valittua sanaa. Liikunnan tarkoitus on ylläpitää fyysistä kuntoa ja edistää terveyttä. Sitä tehdään ja harrastetaan ihan vain itselle, oman hyvinvoinnin vuoksi. Okei, siinä tulee hiki, mutta niin kuuluukin. Hikoilu ei ole pahasta eikä väärin (ellei nyt sitten satu olemaan joku sairaus jota hikoilu pahentaa, en tiedä onko sellaista mutta disclaimer). Jos et urheillessa yhtään hikoile, joko et ole tehnyt sitä oikein tai kuulut siihen ehkä onnelliseen joukkoon joka hikoilee hyvin harvoin. Voin kertoa että minä en kuulu. Balettiryhmässäni olen yksi niitä harvoja jotka joutuvat turvautumaan pyyhkeeseen useaan otteeseen kesken tunnin. Koska olen yleensä litimärkä jo vartissa. Se että hiki näkyy vaatteissa tai iholla kertoo vain ja ainoastaan siitä että olet urheillut, ei mistään muusta. Urheillessa naama punoittaa. Se on ihan normaalia, kaikilla punoittaa kovan treenin jälkeen. Oma naamani punoittaa joka kerta ja balettitunnin päätyttyä olen yleensä kuin keitetty rapu. Urheilusuorituksessa pinnistäessä myös ilme voi olla lähempänä irvistystä kuin hymyä. Sekin on ihan ok, niin se on meillä jokaisella.

Jos ja kun harrastat liikuntaa julkisilla paikoilla tai ryhmissä, muista että muut liikunnan harrastajat eivät tule sinne arvostelemaan ulkonäköäsi tai sitä mille näytät urheillessasi. He tulevat sinne tekemään sitä samaa kuin sinäkin, liikkumaan, ylläpitämään omaa terveyttään ja fyysistä kuntoaan. Jos he tarkkailevat muiden suoritusta, se todennäköisesti johtuu joko siitä, että itse tarvitsevat apua liikesarjan muistamisessa tai oikean tekniikan löytämisessä (joka monien lajien ollessa kyseessä on loukkaantumisvaarankin vuoksi äärimmäisen tärkeää). Ymmärrän että joillekin ylipäätään sosiaalisten tilanteiden pelko voi olla liian suuri kynnyskysymys, mutta yhtä lailla tämä sama pätee myös lenkkipolulla tai muualla jossa treenataan enemmän ominpäin. Toivon siis että kukaan ei jätä harrastamatta liikuntaa siksi, että kokee itsensä rumaksi liikkuessaan tai liikuntavarusteissa. Liikunta ei välttämättä aina ole nättiä, mutta ei sen kuulukaan olla. Liikunnan todelliset henkiset ja fyysiset hyödyt ovat monin verroin tärkeämmät kuin se miltä näyttää sitä tehdessä!

inenglish

I noticed conversation in social media about how current social pressure of being beautiful is now so serious problem, it actually stops people from exercising. I have been also following little bit of the conversation on the adult recreational ballet field and noticed that for some the wall-size mirror at the ballet studio is causing anxiety. Because you can see constantly how your face and body look like while doing the exercise. I have always thought that quite non-relevant when it comes to sport. Apparently I am now slowly becoming a rarity on that perspective.

I don’t subscribe nor read exercise magazines, but I’ve heard that in some of them they even give tips how to look good while exercising or how to hide disgusting sweat stains on your sports clothing. So even the so called health magazines are keeping up the idea of looking perfect every single moment of your life. Pardon my french, but I have always thought that the purpose of sports and exercise is to get sweaty and keep up your physical health, not to look pretty. The idea is to to raise your heartbeat and make your muscles work.

I am quite shocked about this revelation. Even though I’m not known to be the most athletic person nor the health guru, I just have to say couple things. The idea of exercise is to keep fit and stay healthy. It is done just for your own benefit, not for anyone else. Okay, it is sweaty, but so it should be. Sweating is not wrong or bad for you (well, unless you happen to have some sort of illness that turns worse when sweating, I don’t know if such thing exist, this is a disclaimer in case). If you don’t sweat while doing exercise, you are either doing it wrong or you are part of that perhaps happy group of people who sweat very rarely. I can tell you that I’m not. I am one of the people in the ballet class who needs the towel several times during. I sweat already after 15 minutes, every single time. Visible sweat only tells other people you have been sporting, nothing else. You also might get red face and that is completely normal. Everyone has a red face after proper exercise. Mine looks like boiled crab after a ballet lesson. Facial expressions might also look more like horrid grin like pretty smile. That is also ok, we all look like that.

If and when you exercise in public places or in groups, just remember that other people didn’t come there to judge your looks, they came to do the same thing than you did. To have a good exercise, to maintain their own health and physical strength. If they are looking at other people, it is most likely because they need help on remembering the choreo or finding the right technique (which is vital in many cases, because wrong technique might cause risk of injury). I understand that to some people the general fear of social situations might be too much, but this also applies to jogging and other places where you don’t really have to meet so much people. So, I hope that no-one doesn’t stop doing exercise just because they think they look too ugly while doing it or while wearing their sports gear. Exercise is not always necessarily very pretty, but it is not supposed to be pretty. The true mental and physical benefits of it are much greater than what you look like while at it!

liikuntanaama

Tältä näytän 1,5 tunnin balettitunnin jälkeen: kauttaaltaan hikimärkänä
ja naama ja kaula punaisena. En muutenkaan muistuta tyypillistä
siroraajaista balleriinaa, mutta siitäkös viis veisaan koska baletti on kivaa. /
This is what I look like after 1,5 hours of ballet: covered in sweat and
face and neck glowing red. My physique is not like the average slender
ballerina
in any way either, but what do I care, I love ballet. 

5 people like this post.

6 Comments

  1. Kun olen sellainen liikunnankaihtaja ja samalla tietysti urheiluvaatteidenkin, niin täytyypä sanoa, että tämä sinun lajisi on kyllä sellainen, jossa on kauniit vaatteet:) Ja kirjoituksesi oli muuten aiheesta kaikenkaikkiaan hyvä.

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö– Kiitos! Yksi syy miksi baletti viehättää mua on se että voi käyttää nättejä asuja. Inhoan moderneja urheiluvaatteita, sitä mille ne näyttävät ja niiden värimaailmaa. Neonvärit ovat taas palanneet niihinkin (yök). Baletti on niitä harvoja lajeja joiden tyypillinen asuvalikoima miellyttää silmääni. Toki aikuisbaletin tunneilla saa käyttää ihan tavallisiakin treenivaatteita, kunhan ne ovat vartalonmyötäisiä. Ohjaajan pitää pystyä näkemään vartalon asento hyvin että voi korjata virheet. Väärä asento kun voi aiheuttaa rasitusvamman.
      Itselleni on hyvä motivaattori liikuntaan että käyttämäni liikuntavaatteet miellyttävät omaa silmääni. On mulla muutamia tavallisiakin urheiluvaatteita mutta ei niitä ole läheskään yhtä kiva pukea päälle. Ulkoiluhousuja käytän tasan sen hetken kerran viikossa kun kävelen kotoa balettiin ja takaisin. Mulla on projektina tehdä vintagehenkiset ulkoiluvaatteet että esim pyöräretkelle ei tarvitsisi lähteä noissa moderneissa ulkoiluhousuissa. Ei ne edes istu niin hyvin että ne jalassa vois pyöräillä.

  2. Ja modernit housut muutenkin… inhoan näitä matalia vyötäröitä. Käytän usein ulos mennessäni farkkuja, ja uusimmat kun ostin, niin olin vain tyytyväinen kun ylipäänsä löysin semmoiset jotka tuntui sopivan, mutta vyötärö niissä saisi olla korkeampi. On aika hassua, kun sukkahousujen vyötärö on monta senttiä farkkuja korkeammalla:( Se rajahan näkyy t-paidan läpi ja se pitää sitten peittää jollain, vaikka neuletakilla.

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Sanopa muuta, miten keskittyä liikuntaan tai urheilusuoritukseen jos vaatetta pitää jatkuvasti kiskoa ja nykiä ylös tai alas. Siksi esim modernit legginsit on tuntuneet baletissa ikäviltä kun niitä joutui kiskomaan takaa ylös joka kumarruksen jälkeen. Sama juttu niiden ulkoiluhousujeni kanssa. Siksi yleensä päädyn tekemään kaikki housuni farkkuja myöten itse, ulkoiluhousut vielä puuttuu.

  3. Desiree says:

    Well I have to say that the people who write those stupid articles probably have never tried doing dance or hot yoga. Every time our teacher welcomes a new student to Bikram yoga, they warn the person that they will sweat like they could never imagine. And yes that’s what happens. It’s like a waterfall and we can wring out our clothes and stink out the studio. But we’re all experiencing it together and the feeling of getting through a class without actually dying is exhilerating haha! xox

    1. Rhia says:

      Desiree – That could be true. I just don’t understand the morals of those who write that kind of shite. I heard about a study made in UK saying up to 75% of women would like to exercise more but can’t because they are afraid they look ugly while doing it. It just makes me so sad and angry. But I’m glad you got a group where sweating is natural thing for everyone. As it should be.

Comments are closed.