Toiset menee sekaisin ompelusta / Some go crazy about sewing

Ihan vain pikainen tiedonanto teille rakas lukijakuntani. Se on sillä tavalla että Rouva Kustaava Bäroth (historiallinen alter egoni) on mennyt vallan sekaisin päästään. Alle kahdessa päivässä rouva nimittäin ahkeroi valmiiksi 1700-luvun perushameen ja paidankin ihan puolivalmiiksi. Syy moiseen vallattomuuteen on elokuun alusssa järjestettävä Isonkyrön 1700-luvun markkinat. Eihän rouva kauppias nyt voi missä tahansa rievussa näyttäytyä julkisella paikalla.

Hame on koottu kahdesta suorakaiteen muotoisesta palasta jotka on laskostettu vyötäröltä. Kumpaankin kappaleeseen on ommeltu nauhat joilla kappaleet solmitaan vyötärölle kietaisumalliin. Hamekappaleet on ommeltu sivuista yhteen ja helma on päärmätty. Erittäin yksinkertainen ja nopeasti valmistuva hame. Käsin ommellen luonnollisesti vie enemmän aikaa, mutta jos tekee työn koneella niin hame valmistuu parissa tunnissa (laskostaminen on hidasta). Tarkempi ohje täältä.

Paita on tyypillinen aluspaita-malli, joka lukemani mukaan oli käytössä 1500-luvusta 1900-luvun alkuun asti. Sen malli hyödyntää kankaan mahdollisimman tarkkaan eikä hukkapaloja juuri jää. Valitettavasti tämä tyhjätasku ja hätähousu joutui käyttämään paitaan kaapista löytynyttä ohutta paitakangasta, joka on luultavasti viskoosia tai viskoosi-puuvillasekoitetta. Laadussa on siis toivomisen varaa, mutta menee tällaisena harjoituskappaleena. Mä lupaan ja vannon että teen seuraavan enemmän periodiin (terveisiä Nooralle, joka mua aina käy valistamassa näissä asioissa, ja joka muuten tekee mm. upeita empirepukuja) Paidan ohjeet löytyvät mm. täältä.

Esiliina on kirpputorilöytö parin vuoden takaa. Vielä jos ehtisin tekemään liivin (mieluiten tikatun), myssyn ja irtotaskut hameen alle niin sitten alkaisi olemaan tämä rahvaan asu kasassa. Myssy on arvatenkin aika nopeatekoinen, mutta liiviin saattaa tuhrautua enemmän aikaa joten saapa nähdä miten muijan käy.

inenglish

Just a quick notification to my dear readers. It looks like Mrs Kustaava Bäroth (my historic alter ego) has gone completely out of her mind. In less than two days she has made 1700’s basic skirt and half of the shift too. Reason for this kind of unruly behaviour is the 1700’s fair and market in Isokyrö in the beginning of August. Mrs Shopkeeper can’t possibly go out on a public place in any rags, now can she.

Skirt is made of two rectangular pieces, which are pleated on the waist. Ribbons have been sewn on both pleated waists. Then sideseams are sewn and skirt is hemmed.Very simple and quick skirt to make. If you sew by hand, it takes naturally a bit longer, by machine just couple hours (allthough pleating is slow to make).

Shift is typical style, which apparently was in use basically from the 1500’s to the beginning of 1900’s. If I understood correctly. Cutting utilizes the whole fabric as well as possible, not much leftovers on it. Unfortunately I’m a bit broke and hasty, so I used some shirt material from my stash. That is most likely viscose or cotton-viscose mix. So the quality leaves a lot to be desired, but works as a practice project. I swear that I will make the next one more to period (greetings to Noora, who always educates me on these things, and btw, makes fabulous Regency gowns ) You can find the instructions to the shift here.

Apron is thrifted couple  years ago. Hopefully I have time to make also jumps (preferably topstitched), cap and pockets. Then my outfit would be complete. I assume the cap is quite fast tomake, but jumps probably takes lots of time. Let’s see how it goes.

11695967_584544491648622_295301414845434483_n

4 Comments

  1. Elikkä ne hameen nauhat, solmitaanko ne siten, että takakappaleen nauhat eteen solmuun ja etukappaleen nauhat taakse? Vai niinkö, että sivuissa vain etu- ja takakappaleen nauhat keskenään? Hyvä säätösysteemi kumminkin ennen kuminauhoja:) Feresin vyötäröllähän on muuten takana kans laskoksia ja siinä nurjalla laskosten päällä nauha joka sitten solmitaan eteen. Hame (liivihame) jää edestä löysäksi, mutta esiliina kuroo sen löysyyden sitten.

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Juuri niin, takakappaleen nauhat solmitaan eteen ja etukappaleen nauhat solmitaan taa. Tai etukappaleen nauhat voivat olla myös niin pitkät että ylettyvät ympäri takaisin eteen jossa ne solmitaan yhteen. Sivuille jää pienet aukot jotka on sitten vähän kuin pohjattomat taskut. Hameen alle voi pukea irtotaskut joissa säilyttää tavaraa. Ennenmuinoin naisilla ei kuulemma kamalasti tavaraa ollut sinne taskuun laitettavaksi, mutta nykyisin kun on kännykkää ja lompakkoa ja vaikka mitä niin ne on siellä kätevästi piilossa. Toisessa hamemallissa on vain yksi, koko hameen vyötärön kiertävä nauha joka solmitaan eteen, aukko jää esiliinan alle piiloon.

      Feresistä mulla ei ole kokemusta, mutta kansallispuvuissa on paljon vanhoja rakenteita, ja moni niistä näyttääkin aivan historialliselta 1700-luvun puvulta. Esim kansallispukujen hameet ovat aika samanlaisia mutta lyhyempiä. Juuri pari päivää sitten huomasin että Lopen kansallispuku on lähes yksi yhteen 1800-luvun alun empirepuku.

  2. Sari says:

    Jes, oot siis huudeilla :D saatanpa tulla tsekkaamaan mun suurta idolia :)

    1. Rhia says:

      Sari – Iiik! Kuulostaa pelottavalta :D Ei vaiskaan, tule sanomaan moi.

Comments are closed.